Type and press Enter.

Alain Mabanckou: Pikku Pippuri

Alain Mabanckoun Pikku Pippuri on veija­ri­mainen, satii­rinen kertomus kongo­lai­sesta orpopo­jasta Tokumisa Nzambe po Mose yamoyindo abotami namboka ya Bakokosta (Kiitetty olkoon Jumala, musta Mooses on syntynyt esi-isiensä maille), tai ihan vain Pikku Pippu­rista, millä nimellä hänet tunne­taankin paremmin. Pikku Pippuri asuu satojen muiden orpolasten kanssa Loangon orpoko­dissa, jossa elämä lopulta muuttuu sosia­lis­tisen vallan­ku­mouksen myötä: orpoko­dista on tuleva mallie­si­merkki Kongon sosia­lis­tisen vallan­ku­mouksen pioneerien toimi­ti­lasta. Se tietää myös sitä, että Pikku Pippu­rille ja monille hänen tovereilleen niin rakkaan pyhäkoulun opettajan Papa Mupelon vierailut orpoko­dissa loppuvat. Lopulta Pikku Pippuri karkaakin muutaman muun orpoko­dissa asuvan pojan kanssa Pointe-Noiren satama­kau­pungin kaduille.
Pienestä sivumää­rästään huoli­matta Pikku Pippuri pitää sisällään päähen­ki­lönsä lähes koko elämän­ta­rinan. Teos jakautuu kahteen osaan, joista ensim­mäi­sessä tarkas­tellaan Pikku Pippurin elämää Loangon orpoko­dissa, ja toisessa tämän seikkailuja ja vanhe­ne­mista Pointe-Noiren kaduilla. Osat ovat epäta­saiset, sillä orpokodin osuus käsittää vain lyhyen hetken Pikku Pippurin elämästä, kun taas Pointe-Noiren osuus vuosi­kym­meniä. Tämän vuoksi ensim­mäinen osa tuntuu pidem­mältä kuin se onkaan ja toinen osa taas hieman hätäi­sesti etene­vältä. Tuntuu myös, että kirjan toisessa osassa tarinan eri osien välinen yhteys pääsee katoamaan: Pikku Pippurin menneisyys unohtuu ja tarina hajoaa. Kirja sisältää monen­laisia eri polkuja, joita kaikkia Mabanckou on yrittänyt kulkea, mutta ei aivan onnis­tu­neesti.
Pikku Pippuri on melko tyypil­linen satii­rinen pikares­ki­ro­maani, jolle omalei­maista on sen sijoit­tu­minen Kongoon. Tai ainakaan minä en ole koskaan aiemmin lukenut Kongoon sijoit­tuvia veija­ri­ta­ri­noita – saa toki vinkata. Kirjan 1970-lukulainen miljöö ja satiiri eivät olleet mikään helppo yhdis­telmä, ainakaan yhtä hävet­tävän huonosti Kongon (ja ylipäätään Afrikan eri maiden) historiaa tunte­valle kuin minä, mutta myös mahtava haaste. Näennäi­sesti kepeän ja vauhdikkaan nuoren orpopojan tarinan sisään mahtuu paljon yhteis­kun­ta­kri­tiikkiä, josta osa meni varmasti kirkkaasti ohi, mutta se minkä ymmärsin, oli varsin osuvaa ja osittain myös todella hulva­tonta. Tämä olikin romaanin parasta antia.
Lajityy­pille luonteen­omai­sesti kirjassa vilah­te­levat lukuisat hahmot ovat melkoisia karika­tyyrejä, mutta tässä tapauk­sessa ehdot­to­masti hyvällä tavalla. On kuitenkin harmil­lista, ettei tarinassa ehditä paneutua oikein muihin hahmoihin kuin itse Pikku Pippuriin. Esimer­kiksi tarinan toisessa osassa tavattava bordel­li­no­mistaja Mama Fiat 500 vaikuttaa kiinnos­ta­valta hahmolta, josta olisin mielelläni lukenut vielä lisää.
Pikku Pippuri on terävä ja humoris­tinen veija­ri­tarina, joka ei tehnyt minuun kovin suurta vaiku­tusta, mutta jonka silti mielelläni luin. Ruoka­kir­ja­maisen kannen alle kätkeytyy lopulta aika painavia sanoja. Pikku Pippuri oli myös tänä vuonna ehdok­kaana kansain­vä­lisen Man Booker -palkinnon saajaksi.

––
Alain Mabanckou: Pikku Pippuri
(Petit Piment, 2015)
Suom. Saana Rusi
Fabriikki Kustannus 2016, 191 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Tämä kuulostaa kiinnos­ta­valta. Kiitos vinkistä. Kansi­ku­vakin on kesäinen ja hauska :)

    1. Minä en oikein innos­tunut tästä kansi­ku­vasta, mutta eipä se toisaalta hirveästi häirin­nytkään. Ja pääasia on siellä kansien välissä :)

  2. Mua jäi tämä kirja kiinnos­tamaan myös hurjasti aiemmin listaa­miesi Man Booker -listojen perus­teella, mutta tämä suomen­kie­lisen painoksen kansi osoit­tautui hieman hämäävän luotaan­työn­tä­väksi :D Ehkä siitä voisi yrittää päästä yli, haluaisin ylipäätään lukea enemmän afrik­ka­laista kirjal­li­suutta, eri Afrikan maista! Kaukai­sesti jotain samaa ajatte­lisin olevan Petina Gappahin Tanssi­mestari -novel­li­ko­koel­massa, se oli hurjan mielen­kiin­toista luettavaa. :)

    1. No joo, kansi ei ole kovin houkut­televa – ellei sitten odota ruoka­kirjaa :)

      Minul­lekin on erityi­sesti tänä vuonna tullut sellainen olo, että haluan lukea nimenomaan afrik­ka­laista kirjal­li­suutta. En ole lukenut sitä paljoa ja haluaisin poistua enemmän sieltä omalta länsi­mai­selta mukavuusa­lu­eeltani. Tämän lisäksi olenkin jo lukenut Juan Tomás Ávila Laurelin Yössä vuori roihuaa (on myös Fabriikin kustantama) ja Yaa Gyasin Homegoingin. Laatu­kirjoja!

      Kiitos vinkistä, täytyy tutustua myös Gappahiin :)

  3. Kiitos linkistä! Itse asiassa nyt kun mietin tuota veija­ri­mai­suutta niin lieneekö tässä Pikku Pietari eri maanosassa? :)

    1. Mikäli viittaat Aapelin Pikku Pietariin, niin en osaa sanoa, en ole lukenut kirjaa tai nähnyt siitä kertovaa näytelmää tai mitään. Voi toki olla :)