Type and press Enter.

Tiina Lehikoinen: Yksityisiä trage­dioita

Kohti­suora aurinko sai silmät vuotamaan. Tildan maatessa sairaa­lassa koti oli muuttunut vieraaksi. Kaius oli paennut elämässään lähes kaikkea, mutta nyt hän oli lopet­tanut kapinoinnin. Ikään kuin olisi ollut Tildan syy, että rakkaus oli tehnyt hänet riippu­vai­seksi. Ikään kuin rakkaus olisi koskaan kenenkään syy.

Tiina Lehikoisen novel­li­ko­koelma Yksityisiä trage­dioita sisältää neljä­toista psyko­lo­gi­sesti tarkkaa tarinaa. Tarinoissa ihmisten olemisen perustat horjuvat ja useille heistä on joskus tapah­tunut jotain traagista. On lapsensa menet­tänyt äiti, traumaat­tisen lapsuuden kokenut henkilö, kuusikon vierellä palanut talo. Monen­laisia ihmis­koh­ta­loita, lapsia ja aikuisia. Mieli­ku­vitus kuitenkin antaa heille suojan, tuo lohtua. Joissakin tarinoissa kajastaa myös toivo.
Yksityisiä trage­dioita on runoi­lijana ja kuvatai­tei­lijana tunnetun Lehikoisen ensim­mäinen novel­li­ko­koelma. Tausta näkyy novel­leissa, niiden kielessä ja kerronnan rytmi­tyk­sessä. Lehikoinen kirjoittaa kauniisti ahdis­ta­vis­takin aiheista, runsaasti metaforia käyttäen. Toisissa kokoelman tarinoissa kieli etään­nyttää liikaa, mutta toisiin se sopii ja vain vahvistaa tunnelmaa. Useat kokoelman novel­leista kerrotaan lapsen tai nuoren näkökul­masta tai novellien keskeisenä aiheena on lapsuus, jota muistellaan. Lehikoinen tavoittaa hyvin lapsuuden kokemukset ja sen, miten ne voivat piinata meitä vielä aikui­suu­des­sakin tai jopa kokonaan määrittää meidät.
Kokoelman avaa novelli Punainen sukeltaja, jossa tytön kuvit­telema järvessä asuva punainen sukeltaja ei onnistu tehtä­vässään pelastaa tytön veljeä kylän kovisten kynsistä. Kokoelma alkaa vahvasti, jopa hurjasti, mutta se ei valitet­ta­vasti ole tasainen. Pidin eniten kokoelman niistä novel­leista, jotka syystä tai toisesta riipai­sivat. Esimer­kiksi novellit Tanssi­hiiret, jossa pienet valkoiset hiiret ovat ainoa lohtu koulu­kiusatun tytön elämässä, Lisko­kä­sineet, joka kertoo pojasta, jonka ei sallita pukeu­tuvan kotona mekkoon, ja Vasikka kylpy­am­meessa, joka piinaa­vuu­dessaan vetää vertoja Alfred Hitchcockin Psykolle, saivat erilaisia kylmiä väreitä kulkemaan selkä­ran­kaani pitkin. Hiljai­sil­lekin novel­leille on aikansa ja paikkansa, mutta tässä kokoel­massa ne valitet­ta­vasti jäivät minusta äänek­käämpien jalkoihin, vähän valjuiksi.
Yksityisiä trage­dioita on vakuuttava esikois­no­vel­li­ko­koelma, jonka tarinat vetoavat sekä ajatuksiin että tunteisiin. Joskus ne ovat lähes sietä­mät­tömiä, mutta juuri siksi niin vakuut­tavia.

––
Tiina Lehikoinen: Yksityisiä trage­dioita
Like 2017, 175 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.