Type and press Enter.

Juan Tomás Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa

Kyse on sellai­sesta, mitä tapahtuu minun saarellani, vähän päivän­ta­saajan alapuo­lella. Jos olisin opiskellut maantie­dettä, kertoisin teille tarkat pituus- ja leveys­piirit, joiden avulla voisitte löytää saaren kartalta, tai neuvoisin teille jonkun muun, nykyai­kai­semman tavan jolla asioita etsitään. En voi jättää kerto­matta, että saari on afrik­ka­lainen ja sen asukkaat mustia, joka ikinen heistä. Ja että saari on niin kaukana Atlantin valta­me­rellä että on kuin meri olisi sen nielaissut. Mutta niin vain sameasta merestä pilkottaa vähän maata, ja sillä asuvat ne mustat, jotka juuri mainitsin.
Päivän­ta­saajan Guinean rannikon edustalla Atlantin valta­me­ressä on pieni Annobónin saari, jota asuttavat lähinnä naiset ja lapset, sillä miehet ovat lähteneet laivoilla. Saaren asukkaiden elo on vaati­ma­tonta ja kurjaa, pulaa on aina lamppu­öl­jystä saippuaan. Vaikka länsi­maa­laiset ovat yrittäneet valloittaa saarta kristi­nus­kollaan, perinteet ja taikausko elävät yhä vahvasti. Kirjan kertoja muistelee lapsuuttaan saarella. Hän kertoo monista äideistään, merkil­li­sestä isoisästään, koulun­käyn­nistään ja saarta kerran vainon­neesta suuresta epäonn­nesta, jolloin suuri tulipalo tuhosi vilje­lykset ja kolerae­pi­demia niitti väkeä. Syitä onnet­to­muuk­sille haetaan niin naispa­ho­lai­sista kuin tyyty­mät­tö­mistä merten kunin­kaista.
Juan Tomás Ávila Laurelin Yössä vuori roihuaa on turku­laisen Fabriikki Kustan­nuksen tämän vuoden ensim­mäinen kirja. Fabriikki Kustannus julkaisee vuosittain suomeksi neljä tarkkaan valittua kirjaa maail­malta. Vaikken ollut lukenut ennen tätä kirjaa yhtäkään Fabriikin kirjaa (niitä onkin julkaistu vasta neljä), tilasin vuosi­kerran itselleni joulu­lah­jaksi, niin paljon uskon tähän pieneen kustan­tamoon ja heidän makuunsa.
Fabriikki Kustan­nuksen tämän vuoden teemana on kokeel­linen kerronta – jännit­tävää! Mutta ei kannata säikähtää, sillä ainakaan Yössä vuori roihuaa ei ole vaikea, mutta erilainen kerron­ta­tyyli vaatii totut­te­le­mista. Teoksen kerto­jaääni on varsin jutus­televa. Kertoja toistelee asioita, kertoo samaa juttua useaankin eri kertaan, ei aina muista mihin on jäänyt. Teos ammen­taakin suullisen tarinan­ker­ronnan perin­teestä. Minusta kerto­jaääni tuntui uudelta ja virkis­tä­vältä, mutta välillä myös todella rasit­ta­valta, enkä siksi kyennyt lukemaan kirjaa kovinkaan pitkään kerrallaan, vaan välillä oli luettava jotain muuta. Kerronta on siis haasteel­lista, mutta samalla kiinnos­tavaa.
Kertoja muistelee kirjassa lapsuuttaan. Vaikka kertoja jo aikuisena ihmisenä tietää asioista enemmän kuin lapsena, hän esittää saarella tapah­tuneet asiat siten kuin hän ne lapsena koki. Lapsen silmissä tapah­tumat näyttävät vähän mysti­siltä, eivät niin selkeiltä. Kertoja ei kuitenkaan selittele niitä jälki­käteen, mikä on hyvä ratkaisu. Hän antaa muistojen olla sellaisia miltä ne silloin lapsena tuntuivat. Monet asioista jäävätkin avoimiksi, mutta olen tyyty­väinen, ettei kertoja paljasta kaikkea. Ehkei meidän tarvit­sekaan tietää kaikkea.
Annobónin saarta kuvataan teoksessa varsin hieno­va­rai­sesti. Vaikka saarella tapahtuu kamalia asioita, elämä on kovaa ja eristäy­ty­nyttä, on kerron­nassa silti myös jotain epämää­räisen lohdul­lista. Ehkä se on ne lapsuus­muistot tai sitten kunnioi­tetun isoisän puhumat­tomuus tai saaren yhtei­söl­lisyys, niin hyvässä kuin pahassa. Ávila Laurel on kotoisin Annobónin saarelta ja sen aistii heti – uskoisin, että tarinassa on paljon häntä itseään.
Yössä vuori roihuaa oli minulle virkistävä kokemus muutenkin kuin vain erilaisen kerto­ja­äänen vuoksi. Olen liiaksi keskit­tynyt länsi­maa­laiseen, valkoiseen kirjal­li­suuteen. Viime vuosina olen tehnyt yksit­täisiä hyppyjä Itä-Aasiaan ja kokenut jo nekin piris­tä­viksi poikkeuk­siksi. Nyt haluaisin lukea enemmän afrik­ka­laista ja etelä­ame­rik­ka­laista kirjal­li­suutta, joiden koen itselleni todella harmil­lisen vieraiksi. Yössä vuori roihuaa olikin sitten juuri sellainen elämys, jota olen ilmisel­västi kaivannut. Oli ihanaa sukeltaa täysin vieraaseen maail­man­kolkkaan ja kulttuuriin.
40. Kirjailija tulee erilai­sesta kulttuu­rista kuin sinä / Helmet-lukuhaaste 2017
––
Juan Tomás Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa
(Arde el monte de noche, 2008)
Suom. Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2017, 213 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Hyppy tunte­mat­tomaan tekee hyvää mielelle, olen todennut viimeisen vuoden aikana. Lukiessa tulee selvi­tettyä laajem­minkin ko. maan taustoja ja uusi on aina innos­tavaa.

    Ávila Laurel kirjoittaa rauhal­lis­tem­poista, toisto­pi­toista ja mieli­ku­vi­tusta ruokkivaa, tekstiä, joka loi itselle tunteen kuin muinoin Iso-Winkka­rilla Oulan­galla meloessa. Kiintoisa ja ehdot­toman erilainen tuttavuus, josta kiitokset myös Fabrii­kille!

    1. Ehdot­to­masti! Olen pyörinyt ihan liian kauan pitkälti vain omissa ympyröissäni kauno­kir­jal­li­suuden osalta, joten oli ihan mahtavaa lähteä täysin tunte­mat­to­mille vesille. Onneksi Fabriikin kanssa tätä pääsee harras­tamaan useam­minkin.