Type and press Enter.

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä aviolii­tosta



Sitä ihmistä, joka hän oli eläessään minun kanssani, ei enää ole. Sitäkään, joka minä olin hänen kanssaan, ei enää ole. Kerran oli olemassa me, elimme yhdessä, ja nyt se elämä on ohi ja hän on unohtanut, keitä me olimme. Hän on tapah­tuneen ulottu­mat­to­missa, ja minä myös. Kukaan ei voi enää tietää, miten hän ja minä puhuimme toisil­lemme. Kuka hän oli silloin kun oli minun kanssani?

Geir Gullik­senin Kertomus eräästä aviolii­tosta on riipaiseva tarina aviolii­tosta ja sen päätty­mi­sestä. Se on “täydel­lisen avioliiton ruumii­navaus”, kuten kirjan takakan­si­teksti oival­li­sesti kertoo. Jon ja Timmy ovat olleet naimi­sissa kaksi­kym­mentä vuotta. Heillä on kaksi yhteistä lasta, Jon on journa­listi ja kirjailija, Timmy lääkäri. He antavat toisilleen tilaa ja vapautta, heidän välillään on intohimoa. Sitten Timmy kohtaa toisen miehen ja heidän yhtei­se­lonsa hajoaa, se hiipuu pois, noin vain, yhtäkkiä, ihan kuin niillä kahdel­la­kym­me­nellä vuodella ei olisi enää mitään merki­tystä.
Romaanin alussa Jon pyytää vaimoaan kertomaan, mitä heille on oikein tapah­tunut. Kun Timmy ei vastaa, Jon alkaa kertoa heidän tarinaansa, käydä läpi heidän avioliit­toaan ja niitä asioita, jotka johtivat heidän eroonsa. Se mitä Jon ei tiedä, hän kuvit­telee tietä­vänsä. Hän kertoo, mitä hänen vaimonsa on milloinkin ajatellut ja tuntenut, vaikkei oikeasti tiedä. Lukijan on kuitenkin pakko kuunnella ja uskoa tai sitten olla uskomatta Jonia, sillä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Siellä, niissä huoneissa, oli se joka oli hänen miehensä, jolla oli tapana seurata häntä katseellaan, kun hän liikkui huoneessa. Enää hän ei muista edes kasvojani, ei pysty palaut­tamaan niitä silmiensä eteen, paitsi niinä harvoina kertoina kun tapaamme sattu­malta. Hän ei enää muista, miten käänsin kasvoni häneen päin, miten läsnä ja avoin olin. Hän tietää, että sellaista sen on täytynyt olla, häntä on katseltu, hyvän­tah­toi­sesti, täysin avoimesti, ihaillen, rakas­tu­neesti. Mutta hän ei muista, millaista oli elää sen katseen, niiden kasvojen edessä.
Kertomus eräästä aviolii­tosta on ilmei­sesti autofik­tii­vinen romaani. Geir Gulliksen on Karl Ove Knausgårdin editori – autofik­tii­visyys on kenties tarttuva tauti. Vai onko se tauti? Missä menee soveliai­suuden raja yksityisten asioiden riepot­te­lussa, kuinka paljon on liian paljon? Ei mitään hajua, mutta Gulliksen kirjoittaa helvetin hyvin. Kertomus eräästä aviolii­tosta imaisi mukaansa heti ensim­mäi­siltä sivuilta lähtien. Avioliiton näin perin­poh­jainen perkaa­minen on todella ahdis­tavaa ja jotenkin häirit­sevää luettavaa, varsinkin kun se sisältää vain Jonin näkökulman tapah­tu­neisiin asioihin. Välillä minulle tuli jopa vähän epämiel­lyttävä ja tirkis­televä olo, en pystynyt jatkamaan kirjan lukemista, sydänkin jo hakkasi. Nämä tunteet eivät tietääkseni johtuneet siitä, että kirjassa käsitellyt asiat ovat totta, vaan Gullik­senin varsin inten­sii­vi­sestä lähes­ty­mis­ta­vasta aiheeseen. Hän ei pidättele mitään, vaan suorastaan viiltää henki­lö­hah­mo­jensa avioliiton auki. Kyllä, romaani on kuin ruumii­navaus.
Avioliit­to­ro­maaneja, ainakaan tällaisia, ei taideta ihan hirveästi kirjoittaa miehen näkökul­masta, joten oli ilahdut­tavaa lukea yksi sellainen. Jonin hahmo on todella ärsyttävä, mutta samalla myös hirveän hyvä. Jon kuvataan varsin feminii­nisenä miehenä. Hän on aviolii­tossaan omaksunut niin kutsutun vaimon roolin, hän on kotona kun Timmy tulee kotiin, hän huolehtii lapset, pyykit, ruoan. Timmy taas on se uraa tekevä ja leipää pöytään tuova osapuoli suhteessa. Toisaalta Jonin masku­lii­ni­suutta tuodaan esiin kirjan runsaiden seksi­koh­tausten kautta. Ennen kuin Timmy edes tapaa miehen, jonka takia hänen ja Jonin avioliitto hajoaa, Jon on jopa toivonut joskus näkevänsä Timmyn toisen miehen kanssa. Ehkä se on fantasia, ehkä toive suhteen avoimuu­desta. Alkuun Timmy kertookin tapaa­mastaan miehestä Jonille ja Jon suorastaan kehottaa Timmya viettämään aikaa tuon miehen kanssa, vaikka tietääkin, mihin se tulee johtamaan. Jonin käytös on ärsyt­tävää – miksi hän tekee niin, miksi kiusata itseään?
Koin kirjan hyvin kiehto­vaksi varmaankin juuri sen herät­tämien negatii­visten tunteiden vuoksi. Kertomus eräästä aviolii­tosta ei ole mikään miellyttävä kirja, mutta se on taita­vasti kirjoi­tettu. Se on toisaalta vähän steriili, mutta toisaalta hyvin intiimi ja riipaiseva romaani erään avioliiton päätty­mi­sestä. Kirjan luettuani oloni oli helpot­tunut, mutta yhä hengäs­tynyt.
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole / Helmet-lukuhaaste 2017

––
Geir Gulliksen: Kertomus eräästä aviolii­tosta
(Historie om et ekteskap, 2015)
Suom. Hanna Tarkka
Siltala 2017, 200 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Kun tämän lukemi­sesta on jo vähän aikaa, niin on tunne, että “katsokaa näin hyvä ja jalo minä olin ja kaikin puolin erinomainen aviomies ja silti minut jätettiin. kyynel” — eli tämä Timmun hiljen­tä­minen ärsyttää todella

    1. Jep, Jon on ärsyttävä kertoja, mutta toisaalta hänen tunteensa ovat kuitenkin aika inhimil­lisiä. Minusta tuntuu, että moni saattaa ajatella ja tuntea vastaa­van­lai­sessa tilan­teessa juuri noin. Ahdis­ta­vuu­dessaan tämä kirja nousi kyllä korkealle tällaisen kerron­ta­rat­kaisun ansiosta.

  2. Minä luin ensim­mäisen luvun mutta sitten kirja jäi ja piti palauttaa kirjastoon. Pitää yrittää jossain vaiheessa uudelleen.

    1. Kannattaa antaa vielä mahdol­lisuus, ehkä tämä vaatii tietyn­laisen hetken, että toimii.