Type and press Enter.

Tuuve Aro: Lihan­leik­kaaja

Aila laskeutui hänen viereensä makaamaan, näki kalojen paljouden ja värien himer­ryksen, vihreä vesi keinutti heitä. Hän huomasi heidän olevan alasti, heidän kuvajai­sensa erottuivat pohjassa vierekkäin, kasvot samaan suuntaan luotuina. Tässä me makaamme. Hän katsoi mieheen, jonka katse kääntyi häneen, ja he kietou­tuivat toisiinsa lujasti. Yhtenä kimppuna he hiljaa pyörivät vedessä ja kalat tekivät suuria, hitaita kaaria heidän ympärilleen. – Vieras
Novelleja, romaaneja ja lasten­ro­maaneja kirjoit­tanut Tuuve Aro hätkäh­dyttää yhdek­sän­nellä novel­li­ko­koel­mallaan Lihan­leik­kaaja, joka sisältää kaksi­toista novellia. Novellit alkavat aina taval­lista arkipäi­väistä tilan­netta kuvaa­valla kohtauk­sella, mutta sitten jokin nyrjähtää sijoiltaan, todel­li­suuteen tulee vinouma. Vinouma voi olla konkreet­tinen, uskottava tapahtuma ajassa, tai sitten jotain todella outoa, jota ei meidän arkimaa­il­mas­samme voisi oikeasti tapahtua. Silti se jokin voi olla hyvinkin todel­lista sen kokevalle henki­lölle. Aron novel­leissa absurdius ja yllät­tävät käänteet ovat siis törmäys­kurs­silla normaalin elämän kanssa.
Suunnilleen puolet kokoelman novel­leista olivat suuresti mieleeni. Ei kenties ole kovin yllät­tävää, ei ainakaan minulle, että lähes kaikki niistä edustivat sitä oudompaa, maagis­rea­lis­ti­sempaa puolta kokoelman teksteistä.
Novellit Peilit ja Lihan­leik­kaaja olivat mieleeni lähinnä niiden herät­tämien voimak­kaiden reaktioiden takia. Toki ne ovat myös taidok­kaasti raken­nettuja, mutta kauneu­desta niitä ei voi kiittää. Peileissä Emmin illal­lis­kutsut saavat ahdis­tavan käänteen, kun ison antiik­ki­peilin lasi irtoaa kehyk­sistään ja hajoaa pirsta­leiksi eteisen lattialle. Kokoelman nimino­vel­lissa kaverusten puutar­ha­juhliin ilmestyy kutsu­maton vieras, lihan­leik­kaaja, ja illasta muodostuu paina­jainen. Sekä Peilit että Lihan­leik­kaaja ovat inhot­tavia, ahdis­tavia novelleja, mutta ehkä juuri sen vuoksi niin hirvit­tävän tehok­kaita.
Pidin paljon myös Herää­möstä, jossa synnyt­tämään ja kohdun­poistoon menevien kahden naisen operaatiot menevät kummal­li­sella tavalla sekaisin. Novel­lissa Loppu taas nuoren­parin vaiheilu päättyy yllät­tä­vällä tavalla. Kokoelman loppu­puo­lella oleva Vieras, josta tämän tekstin alussa oleva kaunis sitaatti on peräisin, kosketti minua eniten. Kalojensa maailmaan uppou­tuvan miehen tarina toi mieleeni lapsuuteni, enkä oikein edes tiedä miksi. Silti lyhyt tarina kouraisi jostain syvältä sisim­mästäni.
Yksikään kokoelman novel­leista ei ole minusta heikko, mutta edellä mainit­semani nousevat ehdot­to­masti parhaim­miksi. Muutamat niistä jättivät minuun pysyvän jäljen, niitä haluan vaalia mielessäni. Tuuve Aro on kirjai­lijana minulle uusi tuttavuus, mutta jos hänen aiemmat novel­linsa ovat saman­tyy­lisiä, mielellään yhtä yllät­täviä ja absurdeja, kuin tässä kokoel­massa, haluan tutustua häneen paremmin.
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perus­teella / Helmet-lukuhaaste 2017
Reader, why did I marry him? -blogin novel­li­haas­teeseen luettu nyt yhteensä 59 novellia.
––
Tuuve Aro: Lihan­leik­kaaja
WSOY 2017, 153 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Mainit­semasi novellit jäivät kyllä hyvin mieleen. Olen itse lukenut aiemmin Arolta kokoelman nimeltä Sinikka Tammisen outo tyhjiö. Voin suosi­tella sitäkin, tyylin puolesta melko saman­lainen kuin tämä.

    1. Kiitos vinkistä, onpa kiinnos­tavan kuuloinen nimi kysei­sellä kokoel­malla. Haluaisin heti tietää, mistä siinä on kyse, mutta täytyy vielä malttaa ennen kuin hankin lisää Aroa luetta­vakseni :)

  2. Minä pidin eniten ripauksen kauhua sisäl­tä­västä Herää­möstä ja ihanan haikeasta ja samalla ilkiku­ri­sesta Elsasta. Täytyy pitää Aron nimi mielessä!

    1. Heräämö oli hurja ja oi, muistan myös Elsan, vaikkei se niitä lemppa­reitani ollutkaan! Ehdot­to­masti luetaan lisää Aroa :)