Type and press Enter.

Rupi Kaur: Milk and Honey

Päätin hetkeksi astahtaa täysin oman mukavuusa­lueeni ulkopuo­lelle eli luin runoja. Minulla on aina ollut hieman komplek­sinen suhde runoihin. Ehkä koulua­joista on jäänyt sellainen olo, että runot ovat jollakin tavalla vaikeita, koska ne pitäisi tajuta tietyllä tavalla, olisi vain ja ainoastaan yksi tapa tulkita jokin runo. Moni muukin ‘runokam­moinen’ vaikuttaa tuntevan samoin. En tiedä, olisiko auttanut, jos opettaja olisi koros­tanut, ettei runoihin ole vain yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta, mutta ei hän sitä ainakaan ääneen sanonut. Silti pieni uteliaisuus runoja kohtaan on säilynyt.
Joitakin vuosia sitten luin Sylvia Plathin Arielin, mutta en osannut kirjoittaa siitä mitään, koska en, yllättäen, ymmär­tänyt kokoelman runoja. Tai sitten en vain halunnut yrittääkään ymmärtää tai sitten ne olivat englan­niksi liian vieraita. On tietysti totta sekin, etteivät kaikki runot ole yhtä helppoja ja ymmär­ret­täviä kuin toiset, samoin kuin novellien ja romaa­nienkin kohdalla. Paljon suitsu­tusta saanut Rupi Kaurin Milk and Honey (yli puoli miljoonaa myytyä kirjaa! siis runokirjaa!) onkin ensim­mäinen blogissani näkyvä runoko­koelma. Sitä ei ainakaan voi syyttää vaikea­sel­koi­suu­desta.
Milk and Honey jakautuu neljään eri osioon, joiden nimet ovat “the hurting”, “the loving”, “the breaking” ja “the healing”. Kunkin osion runot kertovat siis otsik­konsa mukai­sista asioista eli rakkau­desta, eroami­sesta ja molempien tuotta­masta kivusta, mutta lopulta myös toipu­mi­sesta. Kokoelma on myös kuvaus (nuoren) naisen maail­masta ja suuri osa sen runoista on varsin feminis­tisiä. Uskonkin, että feminis­tisyys on ollut sen suuri myynti­valtti.
Kuten jo totesin, Milk and Honey on erittäin selkeä kokoelma. Runoja ei ole ollenkaan vaikea ymmärtää, ne ovat ehkä vähän liiankin helppoja ja osittain yksin­ker­tai­siakin. Tähän liittyykin minusta kokoelman suurin ongelma. Kaikki runot eivät oikeastaan tunnu runoilta, vaan pikem­minkin vähän latteilta aforis­meilta. Osa niistä käsit­telee varsin itses­tään­selviä asioita, osan tarkoitus on kai olla jollakin tavalla voimaan­nut­tavia, mutta tunsin itseni usein vaivaan­tu­neeksi.
Runot eivät myöskään olleet itselleni kaikista samas­tut­ta­vimpia. Niistä huomaa, että ne on kirjoit­tanut parikymp­pinen nainen, ehkä jopa vähän nuorem­pikin, joka rakastuu mieheen, josta sitten eroaa ja toipuu. En ole itse kokenut vastaavaa, sillä olen jo 17-vuoti­aasta asti seurus­tellut saman ihmisen kanssa, eli en ole kokenut mitään isoa, maata järisyt­tävää eroa, josta olisi pitänyt erityi­semmin toipua. Vaikka toki teininä kaikki pienetkin asiat tuntuivat suurilta. Ehkä kaipaan runoilta romaaneja ja novelleja enemmän tuttuja tunteita.
Feminis­tisyys runojen läpi kulkevana teemana oli ilostuttava asia, mutta jotenkin ne feminis­miinkin kytkey­tyvät runot tuntuivat usein vähän teennäi­siltä ja latteilta. Harmi, sillä lopulta harva kokoelman runo teki vaiku­tuksen. Milk and Honey jätti kuitenkin ihan positii­visen fiiliksen sen vuoksi, että sen avulla pääsin jo hieman yli runokam­mostani, vaikka itse runot eivät kovin suurta vaiku­tusta tehneetkään.
––
Rupi Kaur: Milk and Honey
Andrews McMeel 2015, 204 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Tää on tullut ihan hurjasti vastaan ulkomai­sissa kirja-insta­gra­meissa, eikä varmaan vähiten jo kuvauk­sel­lisen kannen takia! Toki se on paljon suitsu­tusta sielläkin tuntunut saaneen, jo niin paljon, että hetkel­li­sesti meinasin kiinnostua kirjasta, mutta lopulta tulin loppu­tu­lokseen, etten ehkä ihan kuulu täysin kohde­ryhmään. Ja tämä postauksesi sen taisi vahvistaa, vaikka tällä varmasti omatkin puolensa on. :)

    1. Tässä on kieltä­mättä kaunis kansi ja kauniita ovat myös runojen yhtey­dessä olevat piirus­tuk­setkin!

      Monien runojen itses­tään­selvyys ja heti toisena se, etten samas­tunut niihin ja tuntenut olevani kohde­ryhmää tökkivät tässä eniten. Ymmärrän kuitenkin, miksi niin moni on tästä pitänyt ja miksi tätä on myyty todella paljon.