Type and press Enter.

Hanna Hauru: Jääkansi

Äänet jäävät taakse, kun niitä ei kuuntele tarkkaan. Ympärilläni näkyy muistoja, joita olen palannut unohtamaan. Mieleni pyyhkii niitä pois sitä mukaa, kun olen kuunnellut kuiskaavan lauseen loppuun.
En tiedä, miksi Hanna Hauru on mennyt minulta kirjai­lijana aiemmin täysin ohi. Hän on vieläpä oululainen! Lämpe­ne­miseni ja sittemmin rakas­tu­miseni lyhyt­proosaan ja pienois­ro­maa­neihin tietää erittäin hyvää Haurun kannalta, sillä hänen tuotan­tonsa koostuu juuri niistä. Ensim­mäisenä päätin tarttua Jääkanteen, hänen tuoreimpaan pienois­ro­maa­niinsa.
Jääkansi on tarina tytöstä, joka odottaa isäänsä rinta­malta kotiin. Mutta kotiin tuleekin uusi isä, jonka tyttö nimeää heti Pahaksi. Äitikin on tytölle vain Betti. Entinen isä saapuu kotiin vasta myöhemmin, lauta­laa­ti­kossa.
Uusi isä osoit­tautuu harhai­seksi alkoho­lis­tiksi, jonka silmät ja jalat käyvät sinne minne ikinä mielivät. Elämä on ankeaa. Tyttö saa pikkusiskon, joka viedään kuitenkin pois, kuukau­tisten alettua alushousuihin täytyy tunkea villa­sukka ja koulua on hankala käydä kotitöiltä ja ilman kenkiä. Hetken rauhan tytölle tuo työpaikka mieli­sai­raa­lassa, mutta sitten tytön vatsa alkaa kasvaa ja Paha päätyy sinne potilaaksi.
Ympyrä sulkeutuu, kun tyttö on jo nainen ja vierailee kotiti­lallaan, haistaa yhä saunan tuoksun, kulkee pitkin ranta­polkua. Haluaa unohtaa.
Jääkansi on romaani sekä sukupol­vilta toisille siirty­vistä että sodista johtu­vista traumoista pienessä pohjoisen pitäjässä. Niiden keskellä on lapsi, jota kukaan ei auta ja joka kärsii, ei ymmärrä, soimaa itseään. Tyttö kantaa muistoja painavana taakkana selässään vielä aikui­se­nakin.
Mykistyin Jääkannen edessä. Hauru kirjoittaa vimmai­sesti, sivaltaa lyhyin, mutta monimer­ki­tyk­sisin lausein, joissa inhorea­lis­tisuus ja kauneus käyvät tiukkaa käden­vääntöä. Vaikka kerronta on tiivistä ja toteavaa, se hengittää ja välittää tuhansia tunteita. Pystyin kuvit­te­lemaan itseni tytön vierelle, näkemään ja tuntemaan sen kaiken kurjuuden, pelon ja kylmyyden, jotka ovat tytön elämässä koko ajan läsnä.

Koin lukiessani lievää pahoin­vointia, mutta samalla en voinut muuta kuin ihastua Haurun upeaan, tiiviiseen kerrontaan, jossa on kaikki. Saman­laisen risti­rii­taisen olon tuo myös kirjan visuaa­linen olemus: kannen kuva on kuulaan kaunis, mutta myös uhkaava, ja kirja on kevyt ja sen taitto ilmava, mutta tarina on ruma ja painava. Jääkansi on selvästi loppuun asti harkittu kokonaisuus.

Suosi­telkaa minulle lisää Haurua!
49. Vuoden 2017 uutuus­kirja / Helmet-lukuhaaste 2017
––
Hanna Hauru: Jääkansi
Like 2017, 117 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

10 comments

  1. Tyhjien sielujen saari kannattaa lukea, et tule pettymään.

    1. Kiitos vakuut­ta­vasta suosi­tuk­sesta, luen!

  2. Kuulos­taapa rajulta ja surul­li­selta kohta­lolta. Panen Haurun nimen mieleen.

    1. Tämä oli varmasti surul­lisin ja kurjin lukemani kirja pitkään pitkään aikaan, mutta silti niin hieno. Haurua haluan minäkin lukea lisää.

  3. Tämä oli kyllä taidokas teos. Minulle kkävi niin, että lukiessa en vielä ihan täysillä innos­tunut, mutta jälki­käteen olenkin alkanut pitää ja vaikuttua yhä enemmän. Vahva, syvälle menevä kirja. Aion itsekin kyllä lukea lisää Haurua.

    1. Kirja tuli luettua niin nopeasti, että minul­lakin kesti hetken ennen kuin se kaikki iski kunnolla tajuntaan. Minima­lis­ti­suu­des­saankin ääret­tömän vahva teos.

  4. Oi, mikä arvio! En malta odottaa, että saan tämän kirjan käsiini.

    Olen lukenut kaikki Haurun teokset (arvioita löytyy blogistani täältä: http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/search/label/Hauru%20Hanna) ja suosit­telen erityi­sesti Main mainit­semaa Tyhjien sielujen saarta sekä toista pienois­ro­maania nimeltä Utopia eli erään kylän tarina. Jälkim­mäinen kuulostaa tunnel­maltaan ja muutenkin aika saman­lai­selta kuin tämä Jääkansi. Myös novel­li­ko­koelma Liian pienet sandaalit on hieno.

    1. Oi takaisin! Nimittäin kiitos Hauru-asian­tun­ti­juu­desta, käyn lukemassa arviosi. Ehkäpä luen seuraa­vaksi Tyhjien sielujen saaren, kun jo kaksi sitä suosit­telee :)

  5. Minulle tämä oli liian kauhea ja ankea. Inhorea­lis­tisuus herätti minussa vasta­reaktion. En aivan ymmärrä tarinan funktiota. Näyttää kaikki kauheus, kyllä, mutta… miksi?

    Olen lukenut Haurulta novel­li­ko­koelman Liian pienet sandaalit, joka on aivan mahtava!

    1. Tämä herättää varmasti pitkälti kahden­laisia mieli­pi­teitä: liian kauhea tai sitten sopivan vaikut­ta­valla tavalla kauhea. Minulle toimi!

      Liian pienet sandaalit on minulla pinossa odotte­le­massa, täytyy lukea vielä tämän vuoden puolella! :)