Type and press Enter.

Runeberg-palkinto 2017: voittaja

Runeberg-kirjal­li­suus­pal­kinto jaettiin tänään Runebergin päivänä. Joulu­kuussa julkis­tettu kahdeksan ehdokkaan lista oli mitä mielen­kiin­toisin, positii­vi­sella tavalla hyvin erilainen kuin Finlandia-palkinnon ehdokas­lista, vaikka yksi sama ehdokas siellä olikin. Omat ennak­ko­suo­sikkini olivat Riitta Jalosen Kirkkaus, joka oli viime vuonna paras lukemani kirja, ja Sinikka Vuolan Replika, jota en edelleenkään ole lukenut, mutta edistynyt asiassa sen verran, että lainasin sen jo kirjas­tosta.
Runeberg-palkinnon tänä vuonna saa:
Peter Sandström: Laudatur
Lauda­turia kuvaillaan palkinnon perus­teissa lennokkaan hauskaksi, aseis­ta­rii­suvan haikeaksi ja kieleltään juurevan notkeaksi yllätysten romaa­niksi. Hienot perus­telut, yhdyn niihin myös oman lukuko­ke­mukseni perus­teella.
Runeberg-palkinnon voittajan päättivät tänä vuonna kirjailija Tero Liukkonen, runoilija Tommi Parkko ja kirjal­li­suu­den­tutkija Maili Öst. Palkin­to­summa on 10 000 euroa.
Vaikkeivät omat veikkaukseni (tai toivo­mukseni) osuneet kohdille, Sandströmin Lauda­turin voitto ei harmita lainkaan. Se on hieno, monita­soinen romaani, jota suosit­telee lämpi­mästi lähes kaikille. 
Voittiko teidän mielestä oikea teos?

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Olen lukenut Kirkkauden ja Lauda­turin. Äänestin Kirkkautta viime vuoden parhaaksi kirjaksi, joten mielestäni oikea kirja ei voittanut. Jalonen voitti Runebergin vuonna 2006 Kuvittele itsellesi mies teoksella, joten luulen sen vaikut­taneen päätökseen.
    Onnit­telut kuitenkin voitta­jalle <3
    Ja hyvää Runebergin synty­mä­päivää :)

    1. Kirkkau­delle minäkin olisin antanut ennemmin tämän palkinnon, mutta ei Lauda­turkaan missään nimessä huono valinta ollut. Olen oppinut pitämään siitä enemmän ja enemmän kun aikaa on kulunut :)

  2. Minun mielestäni viime vuoden paras kirja on Riitta Jalosen Kirkkaus ja se ei siitä muuksi muutu.

    <3

    1. Olen ihan samaa mieltä kanssasi Leena! Kirkkau­delle olisin antanut kaikki palkinnot, mutta ei tämä Lauda­turkaan hullumpi valinta ollut :)

  3. En ole Lauda­turia vielä lukenut, joten enpä voi kantaa ottaa, vaikka Jalosen kirja omiakin viime vuoden lemppa­reitani oli. Minäkin lainasin pari kuukautta sitten Replikan kirjas­tosta… ehkä vielä luenkin sen! :D

    1. Laudatur ei heti tehnyt minuun suurta vaiku­tusta, mutta jotenkin se on kypsynyt ajan kuluessa ja jäänyt mieleen. Suosit­telen!

      Hah joo, saa nähdä, milloin minäkään ehdin Replikan pariin. On niin monta muutakin super­kiin­nos­tavaa kirjaa odotta­massa!