Type and press Enter.

Heidi Köngäs: Hertta

Hertta on juuri vapau­tunut vanki­lasta istut­tuaan siellä viisi vuotta valtio­pe­toksen valmis­te­lusta. Miten suloi­selta vapaus tuntuukaan! Toverit Neuvos­to­lii­tossa ovat kuitenkin vaito­naisia. Hertta ei saa tietää, mitä hänen Moskovaan jättä­mälle pojalleen kuuluu, isäkin vastaa ympäri­pyö­reästi Hertan kirjeisiin. Huhutaan maassa riehu­vista puhdis­tuk­sista, mutta eihän Hertta sellaisiin voi uskoa, eihän. Sen sijaan on oitis ryhdyttävä jatkamaan sitä mihin on jääty, vallan­ku­mouksen valmis­telua, tällä kertaa Suomesta käsin. Sitten Hertta tapaa Yrjö Leinon, josta on tuleva hänen rakas­ta­jansa, puoli­sonsa ja maan ensim­mäinen kommu­nis­tinen ministeri, ja maa Hertan jalkojen alla järisee.
Heidi Könkään Hertta kertoo fiktion keinoin kahden tunnetun suoma­laisen kommu­nistin, Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon, rakkaus­ta­rinan. Hertan ja Leinon suhde on romaanin keskiössä, alkaahan tarina niistä ajoista kun he tapaavat toisensa ja päättyy suhteen kitkerään loppuun. Taustalla elää vahvana kuitenkin myös Suomen 1900-luvun alkupuo­liskon poliit­tinen ilmapiiri, niin kommu­nismin kitke­mis­yri­tykset, sota-aika ja sodan jälkeiset vaaran vuodet, jolloin kommu­nistit viimein pääsevät mukaan politiikkaan. Maan politiikka välittyy Hertan ja Leinon kerto­ja­hah­mojen lisäksi Etsivän keskus­po­liisin päällikkö Esko Riekin kerronnan kautta.
Tunne­tuista histo­rial­li­sista henki­löistä kirjoit­ta­mi­sessa on fiktiossa aina omat ongel­mansa, sillä on harkittava, miten paljon nojaa faktoihin, miten paljon keksii uutta. Hertassa nojataan vahvasti faktoihin, mutta Leinon kaksoi­sa­gent­ti­rooli on villi kuvitelma, jota ei oikeasti ole osoitettu todeksi. Villitkään kuvitelmat eivät ole minulle ongelma (vrt. Mike Pohjolan 1872), vaan se, miten ne on toteu­tettu ja miten ne istuvat kokonai­suuteen. Hertassa Leinon rooli sekä kommu­nistina että valtiol­lisen poliisin asiamiehenä käy parhaiten ilmi Esko Riekin kerronnan kautta, mutta valitet­ta­vasti Riekin kerto­ja­hahmo ei istu tarinaan, vaan rikkoo sen jänni­tettä. Asiat, jotka avautuvat Riekin kautta, olisivat voineet osaksi avautua myös Leinon kautta ja osaksi olla avautu­matta ollenkaan.
Hertasta Köngäs piirtää silti mielen­kiin­toisen kuvan. Juuri tämä kuva herättää minussa eniten risti­rii­taisia tunteita. Hertta on voimakas, poikkeuk­sel­lisen epäso­vin­nainen omana aikanaan, uusi nainen. Hän huolehtii itse itsestään ja hänel­läkin on tarpeensa. Hän ei tarvitse avioliittoa tai lapsia tunteakseen itsensä naiseksi. Rakastuin tähän puoleen Hertassa, tällai­sista naisista haluan lukea enemmän! Mutta ikävä kyllä se ei ole vasta kuin yksi puoli Hertasta. Toisella puolella on sekä aatteen että rakkauden sokaisema nainen. Aatteen palo on niin voimakas, ettei Hertta suostu kuulemaan yhtäkään poikki­puo­lista sanaa kommu­nis­mista ja hän sulkee silmänsä kaikelta siltä mitä Neuvos­to­lii­tossa tapahtuu. Ainakin osaksi Hertan naiiviin asenteeseen vaikuttaa hänen isänsä Otto Wille Kuusinen, jonka luokse Moskovaan Hertta lähti jo nuorena tyttönä ja missä hänet koulittiin osaksi koneistoa. Isä on Hertalle pyhä loppuun asti, isä ja isän edustama aate menee kaiken edelle. Jopa rakkauden, joka sekin sokaisee Hertan näkemästä Leinon roolia kaksoi­sa­genttina ja estää tekemättä mitään poikansa sijainnin selvit­tä­mi­seksi. Tämä puoli Hertasta puistattaa minua. Haluaisin kovasti pitää hänestä, mutta samaan aikaan en vain voi.
Köngäs kirjoittaa hyvin, mutta vain hyvin. Kieli ei ole erikoista tai erityisen mieleen­pai­nuvaa. Eri kerto­ja­äänet tuovat kerrontaan toistei­suutta, joka on välillä häirit­sevää. Tasapai­noilu histo­rial­lisen kontekstin luomisen ja lukijan huomioo­not­ta­misen sekä lukijan aliar­vioi­misen välillä tuntuu paikoin huoju­valta. Hahmot, joista Hertta kuitenkin vähiten, jäävät aika ohuiksi ja heidän kerto­ja­ää­ni­äänkin olisi vaikea erottaa toisistaan ellei niitä olisi merkitty lukujen alkuun.
Ongel­mistaan huoli­matta Hertta on kuitenkin kiinnostava romaani yhdestä maamme historian erikoi­sim­mista ajoista ja mielen­kiin­toi­sim­mista naisista. Sen voi lukea rakkaus­ro­maanina tai kuvauksena 1900-luvun alkupuo­liskon poliit­ti­sista oloista tai mielellään sekä että. Hertta tuskin jättää kokonaan kylmäksi.
12. Politii­kasta tai polii­ti­kosta kertova kirja / Helmet-lukuhaaste 2017
––
Heidi Köngäs: Hertta
Otava 2015, 285 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

14 comments

  1. Kiitos Laura hienosta postauk­sesta <3
    Hertta on todella vaikuttava kirja ja hyvä, että hänestä kirjoi­tetaan.

    1. Kiitos ilahdut­ta­vista sanoistasi Mai! <3

      Hertassa oli paljon hyvää, mutta myös heikkouksia, vähän kuin Hertassa henki­lö­näkin. Mutta silti, ehdot­toman kiinnostava kirja!

  2. Minä ymmärrän tuon, kun kirjoitat Hertan sokeu­desta aatteelle ja kauhe­aahan se onkin ja pelot­ta­vaakin. Vaan mikä olen tässä mitään sanomaan, kun itse niin täysin sokeasti Hertan tarinaan ihastuin ja ennen muuta siihen Hertassa palaneeseen tuleen.

    1. Minusta on ihanaa kuulla, että Hertta vei sinut täysin mennessään! Minä en tainnut päästä ihan sille asteelle, mutta se tunne joidenkin muiden kirjojen kanssa on ollut ihan mahtava. Sitä tulee tosissaan vähän sokeaksi kaikelle muulle, niille heikkouk­sil­lekin, joita kirjassa on, mutta mitä se haittaa. Joskus on hyvä vain nauttia!

  3. Tämä oli omalla tavallaan hyvin voimakas kirja, mutta en siltikään innos­tunut niin paljon kuin ennakolta odotin. En ole kovinkaan kiinnos­tunut politii­lasta, se ehkä oli osasyynä. Mutta hyvä, että historiaa tuodaan fiktioon. Tieto­kirjana olisi jäänyt lukematta.

    1. Minä taas voisin lukea Hertasta tai tästä aikakau­desta myös tieto­kirjan, mutta koulu­tuk­sellani taitaa olla jokin osuus siinä, että historia kiinnostaa… Poliit­tinen historia ei tosin ole ykkös­suo­sik­kejani, mutta Hertassa kerronta oli sen verran helppoa ja vaiva­tonta, että se vei mukanaan. Kiehto­vinta ja samalla risti­rii­tai­sinta tässä oli kuitenkin Hertta itse.

  4. Tämä ylsi viime vuoden kotimaisten top viiteeni! Pidin hurjasti Köngäksen fiktii­vi­sistä, noiden kolmen päähen­kilön ajatuk­sista. Aate oli Hertalle kaikki kaikessa, hurjaa luettavaa mutta kuvasi hyvin tuon ajan poliit­tista ilmapiiriä.

    1. Tuntuuhan se vähän käsit­tä­mät­tö­mältä, että millainen Suomi oli juuri Hertan aikoihin. Siitä ei oikeasti ole edes kauaa. Niin fiktii­vinen että tosie­lä­mänkin Hertta oli kiinnostava persoona. Intohi­moinen, mutta sokea.

  5. Olen ainakin osin samaa mieltä kanssasi tuosta kerronnan kömpe­lyy­destä, mutta siitä huoli­matta mieleen­painuva, vahva, väkevä teos, kerta kaikkiaan kiehtova aihe!

    1. Kyllä, aihe on hirveän kiehtova, samoin Hertta persoonana! Olisi kiinnos­tavaa lukea jokin tieto­kir­jakin samoista teemoista.

  6. Ostin tämän hiljattain Suoma­laisen loppua­lesta. Olen jo piiitkään aikonut lukea, mutta jospa nyt tänä vuonna tulisi tartuttua, kun kirja on omassa hyllyssä. Aihe kyllä kiinnostaa.

    1. Suosit­telen! Luulen, että Hertta herättää monia ajatuksia, joten jo pelkästään siitä syystä se ei ole lainkaan turha kirja.

  7. Minulla on tämä parhaillaan kesken ja hyvin saman­kal­taiset fiilikset. Hertta on häirit­sevän naiivi. Tuntuu, että Köngäs kirjoittaa hahmo­jensa yläpuo­lelta, ei heidän tasoltaan. Ja todel­lakin: kerto­ja­äänet eivät erotu kovin hyvin toisistaan. Olen hieman pettynyt, sillä aiheen puolesta toivoin, että pitäisin kirjasta.

    1. Naiiviu­dessa ei sinällään ole mitään vikaa, koska Hertan tavoin naiiveja ihmisiä nyt vain on, mutta hänen hahmossaan se silti vain häiritsi. Kirjan aihe on kyllä kutkuttava, joten harmitti, ettei kirja sitten ollutkaan kymppi eikä edes ysi puoli.