Type and press Enter.

George Saunders: Sotapuiston perikato

George Saundersin novellit hurma­sivat minut viime vuoden lopulla, kun luin hänen aiemmin suomen­netun kokoel­mansa Joulukuun kymmenes. Kyseinen kokoelma ei ollut täydel­linen, mutta tiesin, että näitä novelleja on pakko saada lisää. Onneksi Siltala toi Saundersin vuonna 1996 julkaistun esikois­no­vel­li­ko­koelman Sotapuiston perikato viime vuonna suomeksi.
Sotapuiston perikadon novellit ovat Joulukuun kymme­nestä tuttua Saundersia, mutta potenssiin sata. Jo Joulukuun kymme­nennen novellit olivat varsin nyrjäh­tä­neitä, mutta Sotapuiston perikadon novellit menevät sijoiltaan vieläkin voimak­kaammin. Ne ovat ällöt­täviä ja brutaaleja, mutta silti kauhis­tut­tavan hauskoja, ja täynnä pelkästään omaa etuaan tavoit­te­levia moraa­lit­tomia ihmisiä. Niissä ihmiset kuolevat ja kuolleet palaavat.
Sotapuiston perika­dossa on seitsemän novellia, kuusi lyhyehköä ja yksi pitkä, ja se on kauttaaltaan varsin tiivis ja yhtene­väinen kokoelma. Novelleja yhdistää tulevai­suuden kauhukuva rapau­tu­neesta ja eriar­vois­tu­neesta yhteis­kun­nasta, tekno­logia, ahneet teema­puis­tojen tai muiden yritysten johtajat, kurja työ ja eri tavoin syrjäy­tyneet ja epätoi­voiset yksilöt. Suosi­keissani nämä kaikki elementit tulevat esiin. Kokoelman nimino­vel­lissa Sotapuiston perikato päähenkilö joutuu ratkomaan Yhdys­valtain sisäl­lis­sodan vaiheita esitte­levää teema­puistoa terro­ri­soivien jengien aiheut­tamaa ongelmaa, mutta sitten asiat karkaavat käsistä. Lyhyt novelli Isabelle kertoo Risti­huuli-nimisestä miehestä ja hänen vammai­sesta tyttä­restään, jota tämä kutsuu Luutto­maksi, sekä pojasta, joka näkee enemmän kuin pitäisi. Kolmas suosikkini on Muistoja rouva Schwartzille, jossa interak­tii­visia hologrammeja tuottavien moduulien myyjä on joutunut ahtaalle puoli­sonsa kuoleman ja kaupan­käynnin hiipu­misen takia.
Minun on vaikea antaa novel­li­ko­koel­malle täysiä pisteitä ellei sen joka ikinen novelli ole täysin pisteiden arvoinen. Sotapuiston perika­dos­sakin on novelleja, jotka saivat minut suorastaan lankeamaan polvilleni ja novelleja, jotka olivat hyviä, jopa upeita, mutta eivät yhtä vaikut­tavia. Kokoelman päättävä ja samalla myös sen pisin novelli Runsau­denmaa ei, osittain ehkä pituu­tensa vuoksi, yltänyt samaan kuin edelliset. Mistään epäta­sai­suu­desta ei kuitenkaan voi missään nimessä puhua, sillä kaikki novellit ovat erittäin huolel­li­sesti hiottuja.
Jos toivot novel­leilta kieroutta, yllätyk­sel­li­syyttä ja vimmai­suutta, lue Saundersia.
28. Kirja kirjai­li­jalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan / Helmet-lukuhaaste 2017
Reader, why did I marry him? -blogin novel­li­haaste
Novelleja: 7
Novelleja luettu yhteensä: 47
––
George Saunders: Sotapuiston perikato
(CivilWarLand in Bad Decline, 1996)
Suom. Markku Päkkilä
Siltala 2016, 208 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Tää oli niin hieno! Ja vaikka samat fiilikset on tosiaan viimei­sestä novel­lista, se ei kaikkein vahvin minunkaan mielestäni ollut, ohitin sen itse kuitenkin niin että keskityin vaan rakas­tamaan noita muita. Joulukuun kymmenes on lainattu jo, en vain ole saanut vielä tartuttua kun pelottaa että jää jotenkin tämän ensin lukemani varjoon? :D

    1. Eipä viimeinen novelli jäänyt minul­lakaan hampaan­koloon häirit­semään, hyvähän sekin oli, mutta ei ehkä istunut muiden joukkoon parhaalla mahdol­li­sella tavalla :)

      Tiedätkö, minuakin saattaisi pelottaa lukea seuraa­vaksi Joulukuun kymmenes ellen olisi sitä jo lukenut. Se on jonkin verran erilai­sempi kuin tämä, vaikka Saundersin siitä tunnis­taakin ihan takuu­var­masti. Jos siltä ei odota yhtä rajua tykitystä kuin näissä novel­leissa oli, niin varmasti selviät!

  2. Tykkäsin tästä paljon enemmän kuin taannoi­sesta Joulukuun kymme­nen­nestä — molempien kohdalla tosin ihailin suuresti Saundersin tyyliä kirjoittaa niin runsasta mutta silti sujuvasti etenevää ja kaikkea muuta kuin tukkoista proosaa. -Petter

    1. Hauskaa, että esikoinen teki suuremman vaiku­tuksen kuin myöhempi kirja :) Minä en oikein tiedä, kumpi on minusta parempi, sillä molem­missa on aika tasai­sesti ihan huippuja, täyden kympin novelleja, ja sitten hyviä novelleja. Ovat kokoelmina myös erilaiset.

  3. Minulla oli joulun alla Joulukuun kymmenes lainassa kirjas­tosta, mutta en sitten oikein päässyt ensim­mäistä sivua pidem­mälle ja päätin jättää sen siihen. Saa nähdä tuleeko enää koskaan kokeiltua.

    1. Oi ei, harmi! Se ensim­mäinen novelli taisi vieläpä alkaa vähän erikoi­sesti, meni minul­lakin muistaakseni hetki totutella tyyliin. Mutta niin, ei Saunder­sis­takaan taida olla jumalaksi, joka miellyt­täisi kaikkia, vaikka kuinka me Saundersin ihailijat sitä toivoi­sim­mekin :D