Type and press Enter.

Lue novelleja!


Reader, why did I marry him? -blogin Omppu haastoi eilen kaikki mukaan lukemaan novelleja. Olen huono ottamaan osaa haasteisiin, mutta tämä novel­li­haaste on kuin minua varten laadittu, sillä tarkoi­tuk­senani on ollut tänä vuonna lukea paljon novelleja! En ole vielä (koskaan?) kylläs­tynyt niihin, joten jatkan samaa harras­tusta varmasti vielä tulevai­suu­des­sakin.
Vielä pari vuotta sitten en lukenut novelleja juuri ollenkaan, vierastin tai jopa pelkäsin niitä. Ajattelin, ettei novel­lista voi millään saada niin paljon irti kuin romaa­nista, novel­lihan loppuu ennen kuin se ehtii edes alkaa. Ja niissähän on usein sellainen omituinen, auki jäävä loppukin, eihän niistä mitään ymmärrä.
Onneksi olin väärässä. Mieleni murtaja taisi olla vuoden 2014 keväällä lukemani Colm Tóibínin Äitejä ja poikia. Silloin aloin tosissani miettiä, mikä novel­leissa minua oikein häiritsee. Mainitsin tuolloin syiksi, että eihän novel­leissa voida millään ehtiä luoda sitä kaikkea, mitä romaa­neissa on, henki­lö­hahmot jäävät etäisiksi, tarinat vailli­nai­siksi, juonet puoli­tiehen. En kuulemma samasta syystä pitänyt lyhyistä, noin 100 sivui­sista romaa­neis­takaan. Nyt naurattaa, sillä olen noista kaikista syistä täysin eri mieltä, niistä lyhyistä romaa­neis­takin.
Novelli on taitoa vaativa tekstilaji. Myös 800-sivuinen romaani vaatii taitoa, mutta eri syistä. Novel­leissa minua viehättää se, miten kirjailija onnistuu tiivis­tämään lyhyeen tekstiin niin paljon kaikkea, oli se kaikki sitten mitä tahansa. Usein novellit loppuvat hieman arvoi­tuk­sel­li­sesti ja nykyään pidän paljon sellai­sista lopuista, sillä ne jättävät tilaa lukijan mieli­ku­vi­tuk­selle. Vailli­naisuus tai juonen puoli­tiehen jääminen eivät enää haittaa. Sekään ei pidä paikkansa, että novellien henki­lö­hahmot jäisivät jotenkin automaat­ti­sesti aina etäisiksi. Muistan yhä useiden lukemieni novellien päähen­kilöt, heidän tekonsa ja tunne­ti­lansa. Itses­tään­selvä, mutta tärkeä havainto entiselle novel­li­kam­moi­selle oli myös se, että kaikki novellit eivät ole saman­laisia.
Suomessa julkaistaan nykyään aika vähän novel­li­ko­koelmia (pienet kustan­tamot ovat onneksi kunnos­tau­tuneet tässä asiassa, ainakin spefin puolella, mutta kun ne eivät valitet­ta­vasti näy suurelle yleisölle). Inahdus-blogin mukaan meitä vaivaa suorastaan novel­likato, joka saattaa johtua siitä, että novel­li­ko­koelmat suljettiin pois Finlandia-palkin­to­ki­sasta vuonna 1993. Olen samoilla linjoilla. Suoma­lainen Runeberg-palkinto ottaa onneksi romaanien lisäksi huomioon novellit, esseet ja runot, ja siksi harkitsen vakavasti ottavani sen mukaan kirjal­li­suus­pal­kin­to­kat­sauk­siini. Isossa-Britan­niassa ja Yhdys­val­loissa novellit ovat omien epävar­mojen havain­tojeni mukaan trendik­käämpiä. Onkin vähän hölmöä, että löydän paljon helpommin mielen­kiin­toisia ulkomaisia novel­li­ko­koelmia kuin suoma­laisia, vaikka seuraan paljon tarkemmin suoma­laista kirjal­li­suus­maa­ilmaa.
Juuri kaiken edellä olevan vuoksi tämä novel­li­haaste onkin niin mainio. Toivot­ta­vasti se rohkaisee ihmisiä lukemaan enemmän novelleja ja huomaamaan, miten hieno kirjal­li­suu­denlaji novelli on – etenkin jos novelleja ei tule muuten juuri luettua. Toivot­ta­vasti haaste ylipäätään tuo näkyvyyttä novel­leille. Haaste on tarkoi­tuk­sella mahdol­li­simman kynnyk­setön, riittää kun luet vaikka vain yhden novellin ja bloggaat siitä. Lukuaikaa on 7.5.2017 asti. Käy ilmoit­tau­tu­massa mukaan Ompun blogissa!
Lopuksi vinkki­lista novel­li­ko­koel­mista, jotka olen lukenut parin viime vuoden aikana:
Adam Johnson: Fortune Smiles
Yksiä parhaimpia lukemiani novel­li­ko­koelmia ja ylipäänsä kirjoja tänä vuonna. Vuoden 2015 National Book Award -voittaja. Novellit sijoit­tuvat nykyaikaan tai lähitu­le­vai­suuteen, ja niitä yhdistää tekno­logia ja epävarmuus tulevai­suu­desta.
Munro on novellien kunin­gatar! Hänen novel­linsa ovat vähän pidempiä, joten ne sopivat erinomai­sesti novel­li­kam­moi­sille.
Boccaccio: Decamerone
Keskiai­kainen juoni­no­vellin esi-isä. En ehkä suosittele lukemaan tätä yhdellä kertaa kannesta kanteen.
Colm Tóibín: Äitejä ja poikia
Äitien ja poikien välisiä suhteita, eri pituisia novelleja.
Johan Bargum: Novelleja 1965–2015
Toinen kova tänä vuonna lukemistani kirjoista. Laaja ja monipuo­linen kattaus Bargumin upeita, usein luopu­mista ja menetystä kuvaavia novelleja.
Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
Keski­mit­taisia novelleja, joiden teemana on musiikki.
Nimestään huoli­matta laskisin tämän myös erään­lai­seksi novel­li­ko­koel­maksi. Lyhyitä ja älykkäitä novelleja yhdistää ihmisen toiminta maailman luhis­tuessa. Tsekkaa myös Krohnin muut novel­li­ko­koelmat.
Lyhyitä, mutta voimak­kaita tilan­ne­kuvia ihmisten välisistä hetkistä.
Tove Jansson: Kesäkirja
Yhtene­väisen tarinan muodos­tamia eri mittaisia novelleja kesän kaipuuseen. Tsekkaa myös muut Janssonin novel­li­ko­koelmat.
––
Mikä on paras lukemasi novel­li­ko­koelma tai yksit­täinen novelli?

Leave a Reply

Your email address will not be published.

19 comments

  1. Ainoa novel­li­ko­koelma, jonka minä olen lukenut on Annie Proulxin Näin on hyvä. Se oli kyllä mielestäni hyvä kirja, mutta en sitten innos­tunut sen enempää novelleja lukemaan… Samoista syistä olen niitä karttanut kuin mitä sinäkin olet luetellut. Ehkä minunkin pitäisi osallistua haasteeseen. :D Minäkin innostuin vasta aloit­tamaan kirja­blogin, voi käydä kurkkaa­mas­sakin jos kiinnostaa: https://kirjojenpyorteissa.blogspot.fi/

    1. Jes huippua, uusi kirja­blogi! Tulen vasta­vie­rai­lulle :)

      Minä en olekaan lukenut Proulxia, täytyykin harkita hänen lukemistaan tähän haasteeseen. Brokeback Mountain ei taida olla tuossa Näin on hyvä -kokoel­massa? Elokuva on toistai­seksi ainoa koske­tukseni kirjai­lijaan. Kiitos vinkistä, siksi lemppa­reita kyselenkin, ihan itsek­käistä syistä :D Ja kannustan tietysti osallis­tumaan haasteeseen!

  2. Maarit Verronen on oma novel­lis­ti­suo­sikkini! Hänen vaati­maton, tarkkaileva tyylinsä sopii novel­leihin hienosti. Luotettava ohikulkija on Verrosen kokoel­mista se, johon tutustuin ensim­mäi­seksi ja joka on jäänyt parhaiten mieleen.

    1. Kiitos ihan loista­vasta vinkistä! Verronen on minulle entuu­destaan tunte­maton nimi, mutta kun googlailin hänen teoksiaan, sain niistä vähän krohni­maisia viboja. Täydel­listä siis!

  3. http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2016/07/kaksiosainen-sukunimi.html
    Dina Rubinan Kaksio­sainen sukunimi sisältää mukavia novelleja :)

    1. Hienoa, että joku muukin oli bongannut tämän pikkuisen ja tykännyt. Erityi­sesti ensim­mäinen novelli oli tykki!

    2. Oi, kiinnos­tavan oloinen pieni kokoelma ja vieläpä tupla­suo­si­tukset! Laitan muistiin :)

  4. Luigi Piran­dellon klassiset novellit. Häneltä on suomen­nettu kaksi kokoelmaa: Sitruu­noita Sisiliasta ja Ahdas frakki.

    1. Italia­laista kirjal­li­suutta ei ole tullut luettua liiaksi asti, joten Piran­delloon olisi mukava tutustua. Mahtavaa, että teidän suosi­keista saa niin hyviä vinkkejä!

  5. Minulla on novel­leihin hyvin saman­kal­tainen suhde kuin sinulla. Ennen vierastin ja välttelin juuri samoista syistä kuin sinä ja nykyään pidän, jopa niistä arvoi­tuk­sel­li­sista tai auki jäävistä lopuista. Toki kaikista novel­leista en vieläkään pidä, mutta enpähän minä pidä kaikista romaa­neis­takaan. Munro on, kuten ehkä tiedätkin, lempparini. Ehkä otan osaa haasteeseen, kun ainakin juuri niitä Munroja on lukematta vielä muutama!

    1. Totta, ei kaikki novellit ole hyviä, kuten ei kaikki romaa­nitkaan. En esimer­kiksi järin nauttinut Decame­ro­nesta – pienempinä annoksina eli noin kymme­nelle vuodelle jaettuna se olisi ollut ehkä ihan ok :D

      Minäkin lainasin taas uuden Munron kokoelman käydessäni viimeksi kirjas­tossa. Hänen novel­lei­hinsa voi luottaa.

  6. Olen lukenut viimeksi Eeva Kilven novelleja, ne ovat onneksi usein sen verran pitkiä että niihin pääsee uppou­tumaan mukaan. Itse karsastan juuri sellaisia lyhykäisiä novelleja jotka loppuvat juuri kun olet päässyt oikeaan tunnelmaan!

    1. Olen ehkä vähän hölmö, kun en tiennyt, että Eeva Kilpi on kirjoit­tanut novelleja! Puolus­taudun sillä, että ne on näemmä kaikki kirjoi­tettu ennen synty­määni :D Mutta enpä ole koskaan muutenkaan lukenut Kilpeä, pitää kyllä korjata se erhe niillä novel­leilla.

      Luen tällä hetkellä Leena Krohnin Donna Quijote ja muita kaupun­ki­laisia -kokoelmaa, jossa novellit ovat pituu­deltaan suunnilleen yhden ja kolmen sivun väliltä. Minäkään en ole tottunut näin lyhyeen, mutta onpahan virkistävä kokemus.

  7. Tosi hyvä, että blogi­maa­il­massa on nyt nostettu novellit näin hyvin esiin ja käydään keskus­telua asiasta.

    1. Niinpä! Olen iloinen Ompun puolesta, miten niin moni on ilmoit­tau­tunut mukaan haasteeseen. Toivot­ta­vasti tulevan puolen vuoden aikana luemme yhdessä satoja ellei peräti tuhansia novelleja. Novellit ovat minulle suht tuore juttu, joten on myös mahtavaa saada paljon uusia vinkkejä, näissä kommen­teis­sakin on tullut jo niin monta uutta nimeä.

  8. Helppoja novel­li­ko­koelmia novel­li­kam­moi­sille voisivat olla myös Ursula Le Guinin Neljä anteek­siantoa sekä Johanna Holmströmin Camera obscura. Näissä pitkähköt tarinat liittyvät toisiinsa, ja jokainen tarina kertoo jotain myös edelli­sestä.

    Itse rakastuin novel­leihin luettuani Jhumpa Lahirin kokoelman Tämä siunattu koti (tämä Lahirin esikoisteos palkittiin Pulitze­ril­lakin!). Vaikka Lahiri on sittemmin kirjoit­tanut myös romaaneja, hän on mielestäni parhaim­millaan juuri lyhyissä teksteissä.

    1. Minulla taitaakin olla jossain hyllyssä tuo Holmströmin Camera obscura, lukemat­tomana tietysti, mutta sehän sopisikin hyvin tähän haasteeseen. Pitemmät novellit ovat kyllä hyviä novel­li­kam­moi­sille, niissä juoni ehtii usein kehittyä paremmin ja tuntuu kuin lukisi romaania. Kiitos hyvistä vinkeistä!

  9. Nappasin itselleni hyllystä samantien yhden lukemat­toman Munron lukuvuoroon, ihan jo tämän haasteen innoit­tamana. Minul­lekin on auennut novellien maailma oikeastaan vasta tässä kirja­blog­gaa­misen aikana, varsin tiukassa ne ennak­ko­luulot tätä kauno­kir­jal­li­suuden muotoa kohtaan ovat olleetkin. Nyt onneksi toisin, ja paras­tahan tässä haasteessa on saada entistä enemmän novel­li­vinkkejä myös itselleen, jotain mihin syventyä. Yksi ensim­mäisiä novel­li­ko­koel­miani on ollut Chima­manda Ngozi Adichien Huominen on liian kaukana, sitä suosit­te­lisin ehdot­to­masti myös kaikille! :>

    1. Munroa täytyy lukea itsekin lisää, tämä on hyvä syy siihen :)

      Novellit ovat muuten siitäkin kivoja, että niitä on helppo lukea yhtä aikaa jonkun romaanin kanssa. Useim­miten luen vain yhtä kirjaa kerrallaan, maksi­missaan kahta, mutta joskus pitkän romaanin kanssa alkaa kaivata vähän vaihtelua vaikka kyseinen romaani hyvä olisikin. Novellit ovat just sopivia siihen tarkoi­tukseen, jos ei halua aloittaa jotain uutta pitkää romaania. Muutenkin tykkään lukea novel­li­ko­koelmia hitaasti maistellen, en nopeasti ahmaisten.

      En olekaan lukenut vielä yhtään Adichien kirjaa, joten täytyy laittaa tuo novel­li­ko­koelma muistiin. Kiitos vinkistä :)