Type and press Enter.

George Saunders: Joulukuun kymmenes

Olen jo pitkään halunnut lukea George Saundersin novelleja, etenkin kokoelman Joulukuun kymmenes. Sitten kävi tuuri ja se tuli vastaan Oulun Akatee­misen kirja­kaupan loppuun­myyn­nissä viime syksynä, vieläpä pikku­ra­halla. Niin kuin usein muidenkin ostamieni kirjojen kohdalla, Joulukuun kymme­neskin jäi yli vuodeksi kirja­hyllyyn makaamaan. En uskal­tanut lukea sitä. Olin varma, että sen novellit ovat hyviä, joten halusin säästää sen johonkin sopivaan aikaan X. Tyypil­listä. Yleensä mitään sopivaa aikaa X ei ole edes olemassa. Tai on, se on aina. Mutta nyt oikeastaan olikin, täsmäl­linen oikea aika, nimittäin novel­li­haaste. Tiesin, että haluan viimeinkin lukea Saundersia.  

Joulukuun kymme­nennen kaikki kymmenen novellia kuvaavat kipeän osuvasti tähän päivään paikan­tuvia yhdys­val­ta­laisia ilmiöitä, keski­luok­kaisten lähiöiden tilaa, rahvaan asemaa, yksilön sisintä. Saunders kirjoittaa raikkaalla tavalla, näkökulmat novellien aiheisiin eivät ole ollenkaan kulah­ta­neita. Novellien tapah­tumat vaikut­tavat alkuun hyvin nauret­ta­vilta, mutta osoit­tau­tuvat sitten viiltävän tosiksi. Saundersin satiiri puree – ja se käy kipeää.  

Melkein kaikki kokoelman novellit ovat suosik­kejani. Kokoelman avaa Kunnia­kierros, jossa teini-ikäinen Alison joutuu kidnap­paus­yri­tyksen kohteeksi. Näkökulma vaihtelee Alisonin, naapu­rin­poika Kylen ja kidnap­paajan välillä. Mitä jos naapu­rin­pojan katse ei olisi ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Kokoelman lyhin, vain kahden sivun mittainen novelli Oksat kertoo elämänsä aikana monin eri tavoin pihallaan olevaa tolppaa tuunaa­vasta miehestä. Se on kenties kokoelman monimer­ki­tyk­sisin tarina, ja minä koin sen ääret­tömän surul­lisena.

Sitten äiti kuoli ja isä puki tolpan Kuole­maksi ja ripusti poikki­puuhun kuvia äidistä vauvana. Kun me käytiin katso­massa isää, tolpan juurelle oli levitelty outoja talis­maaneja isän nuoruu­desta: kunnia­merkkejä, teatte­ri­lippuja, vanhoja sveta­reita, äidin meikki­tuubeja.

Pako hämähäkin sydämestä on kokoelman eniten dysto­piae­le­menttejä sisältävä novelli, jossa Jeff-niminen nuori mies on alistunut häirit­sevän ihmis­kokeen uhriksi. Se vie koko kokoelman aivan uusiin ulottu­vuuksiin. Semplica-päivä­kirjat on hieman maltil­li­sempi. Siinä avautuu keski-ikäisen miehen ahdistus elämästä, jossa pitäisi olla jotain, että on jotain. Tyttären lähes­tyvät synty­mä­päivät ja onnen­potku tuovat perheen pihalle saman­laisen ihmis­te­lineen kuin rikkail­lakin on.

En ole kylläs­tynyt työhön. Työ on etuoikeus. Enkä vihaa rikkaita. Haluan rikastua itsekin. Sitten kun meillä on oma silta, taimenia, puumaja ja ST-ripustus, on päivän­selvää, että kaikki on ansaittu itse toisin kuin esim. Torri­neilla, joilla on pakos­takin perin­tö­rahaa.

Kenties valjuimman jäljen jätti kokoelman päättävä Joulukuun kymmenes, joka kertoo sairaan miehen halusta kuolla. Se on kylläkin hyvin surul­linen, mutta myös kovin vakava, ei ollenkaan sellaista ilotu­lit­telua kuin suurin osa muista kokoelman novel­leista. Ehkä se tuli liian lähelle, ehkä sen perin­tei­sempi ote ei enää toiminut kaiken jälkeen.  

Joulukuun kymme­nennen novellit kiinnit­tyvät toisiinsa tiukasti, ne ovat kaikki yhtä taitavia, niin raken­teel­li­sesti kuin kielel­li­ses­tikin (kiitos upeasta suomen­nok­sesta), ja sopivan nyrjäh­tä­neitä. Mutta ne ovat myös tarpeeksi vaihte­levia pitäen jatku­vasti kiinnos­tuksen yllä. Luin kokoelmaa novellin päivässä, mikä osoit­tautui hyväksi ratkai­suksi, sillä novellit vaativat keskit­ty­mistä, ajattelua, reflek­tointia. Vahva suositus.  

Muissa blogeissa: Reader, why did I marry him?, Opus eka, Eniten minua kiinnostaa tie, Ullan luetut kirjat, Ihminen välissä, Kannesta kanteen, Kirja hyllyssä, Rakkaus on koira helve­tistä ja Tuijata. Kulttuu­ri­poh­dintoja.  

Osallistun kokoel­malla Reader, why did I marry him? -blogin novel­li­haas­teeseen.
Novelleja: 10
Novelleja luettu yhteensä: 40  

George Saunders: Joulukuun kymmenes
(Tenth of December, 2013)
Suom. Markku Päkkilä
Siltala 2015
230 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

12 comments

  1. Tämä on kyllä mahtava kokoelma. Pidin suuresti minäkin ja paljon enemmän kuin Sotapuiston perika­dosta, joka oli synkkä alusta loppuun.

    Sulla onkin jo hienosti novelleja kasassa. Hieno juttu! Minä lainasin eilen varmuuden vuoksi 5 novel­li­ko­koelmaa, kun mistäs sitä tietää, mitä seuraa­vaksi haluaa lukea. On sitten ainakin valinnan varaa. :D

    1. Toivon, että ehtisin lukea Sotapuiston perikadon pian. Täytyykin kysyä, onko poikays­tävän äiti jo lukenut sen, kun annoin kirjaston kappaleen ensin hänelle luetta­vaksi.

      Tykkään sun periaat­teesta :D Luulen, etten mäkään pärjää pelkillä oman hyllyn novel­li­ko­koel­milla, ei niitä niin paljon ole lukemat­tomina ja eihän sitä välttä­mättä tee mieli lukea just niitä!

  2. Pitihän se tämäkin lisätä lukulis­talle. Sotapuiston perikato on listalla myös ja saa nähdä kummasta sitten aloitan.
    Hienon löydön oot kyllä tehnyt, mä täällä jo odottelen joulun jälkeisiä alennuksia. Olis paljon kaikkea muutakin mitä ostaa, ajattelin laittaa sisus­tuksen uusiksi. :D Nojoo, se siitä.

    Tiia

    1. Jos haluat jotain edes vähän kevyempää(?), valitse tämä. Jos taas tekee mieli jotain kamalan synkkää (viittaan Ompun blogi­juttuun), valitse Sotapuiston perikato.

      Harmi vain, että Akatee­minen häipyi tuon loppuun­myynnin myötä täältä tyystin. Siellä oli aina tosi hyvät alet ja muutenkin laajempi valikoima kirjoja kuin vaikka Suoma­lai­sessa, joka onkin nyt ainoa keskustan kirja­kauppa. Ihan tylsää. Minäkin mietin, että jos ostaisi joulun jälkei­sistä alennus­myyn­neistä uudet talvi­kengät! Uutena laadukkaat nahka­kengät ovat sen verran hintavia, että jos säästelis vielä roposiaan (=tuhlais kirjoihin).

  3. Huippua, että oikea aika lukea tämä oli juuri nyt. Hieno kokoelma, kerta kaikkiaan. Ostin tuon uuden suomen­noksen kirja­mes­suilta ja aion lukea sen lähiai­koina. Saunders jätti lähte­mät­tömän vaiku­tuksen.

    1. Iski ihan sellainen olo, että NYT haluan vihdoinkin lukea nämä novellit ja sitten vain luin. Miksi joskus on niin vaikeaa vain alkaa lukea.

      Jäänpä odotte­lemaan tekstiäsi Sotapuis­tosta! Jospa lukisin sen itsekin vielä tämän vuoden puolella.

  4. Pitäi­sikin varmaan lisätä tämä lukulis­talle, kirjoitat tästä sen verran hyvin. Eiku hetkinen — taisinkin jo aiemmin lisätä tämän lukulis­talle. No, sanotaan sitten, että pitäisi lukea.

    Minun novel­li­haas­teeni on vielä nollassa, mutta ehkä pian voisi olla novel­li­ko­koelman aika.

    1. Hih, hyvä, että se löysi jo tiensä sinne :)

      Olen lukenut nyt pitkän ajan yhtä paksua ja hyvin inten­sii­vistä kirjaa (Ferranten napoli­lais­sarjan viimeinen osa), joten sen rinnalla on ollut mukava lukea jotain lyhyttä ja tiivistä. En oikein tykkää lukea novel­li­ko­koelmaa kerralla kannesta kanteen, yksit­täisiä novelleja on kiva sulatella vaikkapa päivän ajan. Nyt kuitenkin pidän pienen breikin novel­leista, kun pitäisi ehtiä lukea pari kirjas­to­lainaa ennen niiden palau­tus­päivää. Toivot­ta­vasti ehdin, sillä ne kiinnostaa todella paljon!

  5. Saunders tarttui minul­lakin lukulis­talle Ompun vinkkaamana, tuo Sotapuiston perikato itsea­siassa jo odotte­leekin lukemistaan hyllyllä. Otin tämänkin jo sinulta nyt ylös, toivot­ta­vasti tuo toinen jo vie mennessään. Huippu tämä haaste kyllä, minulle novellit ovat tähän asti olleet suurin­piirtein yhtä kuin Alice Munro, ihana laajentaa hieman omaakin kirjal­li­suus­kuvaa!

    1. Sotapuiston perikato on tulossa minul­lakin lukuun, odotan kovasti! Joulukuun kymmenes lienee kesympi, vaikka aika hurjia juttuja tässäkin on.

      Minäkään en ole mikään novel­li­asian­tuntija, vaikka niitä olen alkanutkin lukea jo ennen tätä haastetta, joten ihan huippua saada vinkkejä muiden haasteeseen osallis­tuvien blogeista!

  6. Tämä oli minulle viime vuoden huikein lukuko­kemus! Todella haastoi ajatte­lemaan ja miettimään. On ollut mielen­kiin­toista huomata, että kaikki läheiset lukevaiset ystäväni eivät ole olleet samaa mieltä kanssani novel­leista. Jotkut ovat jopa jättäneet kirjan kesken. Ei ihan helppo, vaikka minusta Saundersin teksti on jopa nerokasta.

    1. Joo ei, Saunders ei ole sieltä helpoim­masta ja ymmär­ret­tä­vim­mästä päästä. Hän jättää paljon tilaa lukijan omille tulkin­noille, mikä on positii­vinen asia. Ymmärrän kyllä sen, että joskus novellien tulkit­se­minen voi turhauttaa, on minuakin joskus turhaut­tanut, mutta onneksi niitä voi tulkita ihan oman mielensä mukaan. Joulukuun kymmennen novellit eivät kuitenkaan missään nimessä ole liian vaikeita!