Type and press Enter.

Sara Baume: Spill Simmer Falter Wither



Sometimes I see the sadness in you, the same sadness that’s in me. It’s in the way you sigh and stare and hang your head. It’s in the way you never wholly let your guard down and take the world I’ve given you for granted. My sadness isn’t a way I feel but a thing trapped inside the walls of my flesh, like a smog. It takes the sheen off everything. It rolls the world in soot. It saps the power from my limbs and presses my back into a stoop.
57-vuotias Ray on mies, joka on liian vanha aloit­tamaan alusta, mutta liian nuori luovut­tamaan. Hänen isänsä, ainoa perheen­jäsen, on kuollut, eikä hänellä ole ystäviä, ei ole koskaan ollutkaan. Kaiken­lainen sosiaa­linen kanssa­käy­minen ahdistaa häntä, pelot­ta­vimpia ovat lapset, joten hän viettää suurimman osan ajastaan yksin isänsä talossa.
Eräänä keväisenä tiistai­päivänä Ray näkee sekata­va­ra­kaupan ikkunassa ilmoi­tuksen: COMPASSIONATE & TOLERANT OWNER. A PERSON WITHOUT OTHER PETS & WITHOUT CHILDREN UNDER FOUR”. Ilmoitus koskee terrieriä, joka etsii kotia. Ray toimii vaiston­va­rai­sesti, adoptoi koiran, joka on yhtä yksinäinen ja kaltoin­koh­deltu kuin hänkin. Koiralla on vain yksi silmä, joten se saa nimekseen One Eye. Rayn ja One Eyen suhde vahvistuu kun kevät muuttuu kesäksi, kesä syksyksi ja syksy talveksi, ja samalla Rayn menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus avautuvat.
Sara Baumen esikois­ro­maani Spill Simmer Falter Wither, jonka nimi viittaa eri vuode­nai­koihin, ei ole sellainen senti­men­taa­linen, sokerilla kuorru­tettu tarina vähän ressu­kasta, kenties masen­tu­neesta ja kaiken menet­tä­neestä vanhasta miehestä, joka löytää lohdun adoptoi­mastaan koirasta, ja sitten tuo koira sairastuu tai joutuu onnet­to­muuteen ja kuolee, mutta ei turhaan, vaan se ehtii tuoda iloa omista­jansa elämään ja opettaa siitä kaiken­laista. Ei sillä, että sellai­sissa romaa­neissa olisi sinällään mitään vikaa, mutta Baumen romaani on kuitenkin kaikkea muuta.
Spill Simmer Falter Wither ei ole pätkääkään herttainen, se on yhtä masentava kuin marraskuu. Sekä mies että koira ovat toisaalta kamalia, toisaalta säälit­täviä, mutta positii­vi­sem­malla tavalla säälit­täviä, pakosta olosuh­teiden uhreiksi joutu­neita. Ray ei ole koskaan tavannut äitiään, ei edes tiedä missä hän on vai onko missään. Suhde isään oli aina hyvin etäinen ja välin­pi­tä­mätön, eikä hänellä ole koskaan ollut ystäviä, vain kirjat. Ulkopuo­linen maailma pelottaa häntä. Kun Ray sitten hankkii One Eyen, tuon silmä­puolen ruman terrierin, hän näkee eläimessä itsensä. Koira ei paranna tai pelasta Rayta, ei mikään koira pystyisi siihen, se johtaa jopa vaikeuksiin, mutta se lievittää yksinäi­syyttä ja tuo seuraa.
Spill Simmer Falter Wither ei ole kirja koirasta, vaan kirja yksinäi­syy­destä, ulkopuo­li­suu­desta ja mielen­ter­veyden hajoa­mi­sesta. Masen­tavien teemojen kontrastina on kaunis ja yksityis­koh­tainen lyyrinen kieli, joka sinkoilee sinne ja tänne, hengittää Rayn hengi­tyksen tahdissa. Siitä on välillä vaikea saada otetta, sitä ei ole useinkaan helppo lukea, mutta sitten kun sen otteen saa, se tuntuu jossain syvällä. Vasta­koh­tai­suuk­sista syntyy jotain surul­lisen kaunista, joka hämmentää ja joka jää mieleen pitkäksi ajaksi.
––
Sara Baume: Spill Simmer Falter Wither
Tramp Press 2015, 216 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.