Type and press Enter.

Rob Ewing: The Last of Us


Elizabeth, Rona, Alex, Calum Ian ja Duncan ovat syrjäisen skotlan­ti­laisen saaren ainoat asukkaat, ainoat lapset. Kaikki muut saarella asuvat ovat kuolleet. Lapset eivät tiedä, onko muukin maailma saman­lainen kuin heidän maail­mansa. Onko jossain muitakin elossa olevia lapsia? Onko enää aikuisia?
Vanhimpana Elizabeth pitää huolta muista lapsista, etenkin joukon pienim­mästä, Alexista, jonka insuliini ei riitä loput­tomiin. Jotta päivät tuntui­sivat mahdol­li­simman saman­lai­silta kuin ennenkin, he käyvät koulua ja Elizabeth toimii joukon opettajana. He tekevät “ostos­reissuja” taloihin, joissa eivät ole vielä käyneet. Talot, joissa ei ole hajua, merkitään g-kirjai­mella, talot, joissa on paha haju, b-kirjai­mella. Toisessa koulu­ra­ken­nuk­sessa on Viimeinen Aikuinen, jota he käyvät kunnioit­ta­massa, mutta liikun­ta­saliin he eivät mene, sillä sieltä tulee todella paha haju.
Lasten väliset jännitteet alkavat kasvaa sitä mukaa kun he alkavat ymmärtää, ettei toivoa enää ole. Aikuiset eivät palaa enää takaisin, he eivät pelastu. Eikä siitä seuraa hyvää.
Rob Ewingin esikois­ro­maani The Last of Us on pelottava dystopia. Se kuvaa maailmaa, jossa jokin tunte­maton virus on tappanut lähes kaikki ihmiset, säästäen vain muutaman syrjäi­sellä saarella asuvan lapsen. Nimenomaan se, että elossa olevat ovat lapsia, on kaikista karmeinta. Romaania on verrattu William Goldingin Kärpästen herraan, mutta ihan saman­laista tarinaa ei kannata odottaa. The Last of Usissa valtapeli ja julmuus eivät kärjisty yhtä pitkälle kuin Goldingin klassi­kossa.
The Last of Us on kahdessa eri aikata­sossa etenevä romaani. Kertoja Ronan nykyisyys on arvoitus, lukija ei vielä alussa tiedä, mitä on tapah­tunut ja miten Ronan teko johti muihin tekoihin, laittoi lumipallon liikkeelle. Alun hitaus ja pääse­minen sisään niin hirvit­tävään maailmaan vaatii ensin totut­telua. Osasyy siihen on Ronan kerto­jaääni, joka on lapseksi uskottava, mutta myös vaikeasti tulkittava. Kenelle tahansa olisi kai vaikeaa jäsentää sellaista maailmaa, lapselle se olisi varmasti vielä vaikeampaa. Melko pian tarina vei kuitenkin mukanaan, lopulta jopa niin hyvin, että sitä oli vaikea jättää kesken edes hetkeksi.
Olen huomannut, että usein spefi­kirjat toimivat minulle sellaisen rennomman, välipa­la­kir­jal­li­suuden nälkään, mikä kuulostaa vähän hullulta, sillä etenkin dystopiat ovat kaikkea muuta kuin kepeää luettavaa. En myöskään sano, että kaikki spefi olisi jotenkin rentoa kirjal­li­suutta – rinnas­tet­ta­vissa viihteel­liseen kirjal­li­suuteen, vasta­kohta ns. korkea­kir­jal­li­suu­delle ja niin edelleen – mutta spefi on usein laji, jonka ääressä yksin­ker­tai­sesti rentoudun. Ehkä syynä on se, että kuvit­teel­liset maailmat ovat tarpeeksi etäällä arjesta, joten niiden ääressä rentou­tu­minen on erityisen helppoa. The Last of Us oli tällaiseen tarkoi­tukseen todella hyvä valinta ja muutenkin genressään erittäin hyvin raken­nettu romaani.
––
Rob Ewing: The Last of Us
HarperCollins 2016, 306 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

14 comments

  1. Teoksen nimi hämmentää. The Last of Us -niminen korkean profiilin peli ilmestyi vuonna 2013 ja sai todella hyvät arviot kansain­vä­li­sesti, erityi­sesti kerron­nastaan muun hyvän lisäksi. Siinäkin on dystoop­pinen maailma, jossa ihmis­kuntaa harventaa sieni­tauti, joka ensiksi kuitenkin muuttaa ihmiset zombien­kal­tai­siksi pedoiksi. Siinäkin vaellellaan rapau­tu­neissa kaupun­geissa ja hylätyillä asuina­lueilla, ja toinen kahdesta päähen­ki­löstä on varhais­teini. Sikäli kun kirjalla ei näytä olevan mitään viral­lista kautta tekemistä kyseisen pelin kanssa, olen hieman yllät­tynyt, että näin läheltä liippaavaa ja täsmälleen samalla nimellä (!) varus­tettua viihdettä on edes haluttu tuoda markki­noille, koska jonkin­laisen tekijä­noi­keus­mätkyn voisi kuvitella — yhdys­val­ta­laisen oikeu­den­käyn­ti­kult­tuurin tuntien — olevan aivan nurkan takana.

    1. Tiedän myös pelin ja olen hieman seurannut, kun poikays­täväni pelasi sitä taannoin. Hänel­lekin tuli muuten heti mieleen ko. peli, kun näki kirjan nimen ja luki sen takakannen, joten näillä lienee tosiaan aika paljon yhteistä. En itse osaa ottaa siihen kamalasti kantaa, kun peli ei ole ihan hirveän tuttu. Nimi toki on tismalleen sama, mutta tarina nyt ei ole kamalan origi­nelli edes pelissä – samaa ideaa on hyödyn­netty aikai­sem­minkin niin peleissä, eloku­vissa kuin kirjois­sakin. Olisi kuitenkin ihan mielen­kiin­toista tietää, ovatko Naughty Dogin lakimiehet olleet yhtey­dessä Ewingiin :D

    2. Jep, posta­po­ka­lyp­tiset dystopiat tuppaavat sijoit­tumaan aika saman­tyy­lisiin asetelmiin muutenkin — ja kyseinen nimi nyt jo viittaa valmiiksi tietyn­laiseen kehykseen. Veikkaan, että kirja ei ilman nimeään paljon mielleyh­tymiä juuri tuohon peliin toisi, mutta sama nimi herättää kysymyksiä. Ja kiinnos­taisi kyllä tietää, onko Naughty Dogilta reagoitu! Pitääkin seurata pelimediaa aiheen varalta.

      Genre­kir­jal­lisuus tulee oikeastaan yllät­tävän jälki­ju­nassa tässä dystopia/apokalypsibuumissa, kun eloku­vissa ja peleissä se alkoi jo vuosi­tu­hannen vaihteen tienoilla ja vasta Nälkäpeli taisi tehdä aiheesta kirjal­li­suuden valta­virtaa.

    3. Tämä kirja on näemmä julkaistu jo keväällä, joten ovat varmaan jo reagoineet jos ovat (toki eri asia onko siitä puhuttu mitään julki­suuteen). Voihan olla niinkin, että kirjailija/kustantamo (iso kustantamo, HarperCollins, joten lienevät hyvin tarkkoja) ovat olleet yhtey­dessä Naughty Dogiin jo etukäteen eikä heillä ole ollut kirjan suhteen ongelmia.

      Ihan totta muuten, minäkin heikolla asian­tun­te­muk­sellani heittäisin, että Nälkäpeli (jonka idea sekin on tylysti kopioitu mm. Battle Royalesta, tulikohan siitä mitään isompaa tappelua?) aloitti dysto­pia­buumin, joka vaikuttaa olevan voimissaan edelleen, mutta peleissä ja leffoissa koko buumi tuli aiemmin.

  2. Nimeen kiinnitin minäkin huomion. Kuten Lukijatar kertoikin, juoni­kuvaus on pitkälti saman­tyy­linen kuin Last of Us -pelin juoni. Aika outoa? Jos näillä ei tosiaan ole mitään yhteyttä, niin ihmet­telen kyllä miksi tuohon on lähdetty?
    Tiia

    1. Kuten vastasin Lukijat­ta­rel­lekin, en osaa oikein sanoa, ovatko kirjan ja pelin tarinat miten saman­laiset, kun peli ei ole minulle kamalan tuttu, vaikka olen seuran­nutkin poikays­täväni sitä pelaavan. Nimi nyt on ainakin tismalleen sama, mutta juoni ei ole kovin origi­nelli edes pelissä. Kirjassa on kuitenkin viisi lasta, kun pelissä on myös aikuisia, kirjassa selviy­tyneet lapset eivät ole immuuneja taudille, vaan he paranivat siitä, kirjassa ei ole zombeja vaan kuolleet ovat vain kuolleita, kirjassa ei vaelleta pitkin maita ja mantuja, vaan pysytään saarella, kirjassa ei tapeta ketään jne. En tiedä, vaikut­taisiko kirja enää pelin plagi­aa­tilta jos sillä olisikin eri nimi? Mielen­kiin­toinen juttu :)

    2. Tuskin vaikut­taisi plagi­aa­tilta jos nimi olisi eri. Aika paljon huomio kiinnittyi juuri tuohon nimeen. Jenkeissä oikeus­jutut lähtee pienim­mis­täkin asioista, niin siksi alkoi kiinnostaa. :D

    3. Haha, no se on kyllä totta. En sitten tiedä, onko tuosta nimestä ja saman­tyy­li­sestä ideasta tullut mitään sanomista Naughty Dogilta. Ehkä siitä on keskus­teltu jo ennen kirjan julkaisua ja heille se oli ihan fine. Tai sitten siellä on tapeltu koko vuosi :D

  3. Minäkin ajattelin tämän ensin liittyvän saman­ni­miseen peliin, mutta kirjana ihan uusi tuttavuus. Laitoin heti varauksen kirjastoon, kun se näytti olevan tänne Ouluunkin hankitun. :) Kivaa, kun saa ihan yllättäen kivan lukuvinkin. Kiitos!

    1. Täytyy käydä ensi viikolla kirjas­tossa palaut­ta­massa tämä kirja, niin pääset lukemaan :) Minusta tässä on loppujen lopuksi aika erilainen tarina verrattuna saman­ni­miseen peliin, vaikka idea onkin sama. Olisi kiva kuulla, miten sinä vertaisit niitä keskenään, jos peli on sinulle tutumpi kuin minulle!

  4. Kiitos kirja­vin­kistä! Tämän idea on sama kuin muuta­massa muussakin kirjassa, mutta eipä se kai haittaa. Tämä kirja kuulostaa hieman erilai­selta.

    1. Näitä kyllä riittää! Lapset päähen­ki­löinä teki tästä kuitenkin virkis­tävän, vaikka lapsi­pää­hen­ki­löi­täkin varmasti dysto­pia­kir­jal­li­suu­dessa on paljon, mutta itse en ole tainnut lukea montaa sellaista. Tässä lapset ovat vieläpä kovin nuoria, Elizabeth taitaa olla ainoa suunnilleen teini-ikäinen.

  5. Kuulos­taapa todella kutkut­ta­valle kirjalle! Täytyy ehdot­to­masti laittaa myös lukulis­talle. Heti alussa mieleen tulikin Kärpästen herra, josta juuri sen asetelman takia pidin paljon. Lapsi­nä­kö­kulmat on jotenkin niin karmivia tällai­sissa kirjoissa, tuovat ihan eri tunnelman.

    1. Suosit­telen! Kärpästen herrasta minäkin pidin kun luin sen joskus liian kauan sitten, mutta en oikein muista siitä muuta kuin sen perus­a­se­telman. Jos tässä päähen­kilöt olisivat olleet aikuisia, niin tarina olisi ollut todella paljon tylsempi.