Type and press Enter.

Patrick deWitt: Aliho­vi­mestari Minor


En ole pitkään aikaan lukenut mitään kivaa ja kepeää, kenties hauskaakin, mutta silti hyvää kirjal­li­suutta. Tuntuu, että lukeminen on viime viikkoina ollut vähän tukkoista ja ajattelin, että joku vähän hölmö romaani poistaisi tuon jumin. Patrick deWittin Aliho­vi­mestari Minor on ollut kiika­reissani jo pitkään, sillä pidin hurjasti Sistersin veljek­sistä. Valitet­ta­vasti siitä ei kuitenkaan ollut lukujumini pelas­ta­jaksi eikä se yltänyt lähel­lekään niin hauskaa edeltä­jäänsä.
Lucien “Lucy” Minor on elänyt koko pienen elämänsä Buryn kylässä, vailla ystävyyttä tai rakkautta. Sitten nuorelle miehelle tarjotaan palve­lus­paikkaa kaukaa eräästä aatelis­lin­nasta, jossa ollaan vailla aliho­vi­mes­taria. Sekä linnanväki että ympäröivän kylän ihmiset ovat varsin eriskum­mal­lisia, mutta omalaa­tuinen on Lucykin, joten hän sopeutuu paikkaan yllät­tävän hyvin. Ja onhan kylässä kaunis Klarakin, johon Lucy iskee silmänsä. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan putkeen, kun linnan öisillä käytä­villä alkaa liikkua jotain pelot­tavaa ja Klaran oven takana on toinenkin kosija.
Tarina ei vaikut­tanut minusta alkuun erityisen hauskalta tai hullun­ku­ri­selta, sellai­selta mitä lähdin juuri tältä kirjalta hakemaan, mutta Sistersin veljekset tuntien jaksoin kyllä odottaa. Odotus kävi lopulta melko pitkäksi, oikeastaan päätty­mät­tö­mäksi. Missä on Sistersin veljek­sistä tuttu huumori ja päättömyys? Miksei tarinalla ole oikeastaan edes mitään pointtia? Kun sain kirjan päätökseen (luin sen loppuun odottaessani, että kaikki hauska alkaisi edes jossain välissä), olin todella harmissani.
Sistersin veljek­sissä oli minusta varsin kekse­liästä huumoria ja romaanin tapah­tumat olivat sopivalla tavalla absurdeja. Aliho­vi­mestari Minorissa huumori tuntuu kuitenkin melko väsäh­tä­neeltä ja väkinäi­seltä. Lucyn kommel­lukset ovat sinällään ihan hauskaa luettavaa, parille sutkau­tuk­selle tai tapah­tu­malle (villit illanis­tu­jaiset ja Erittäin suuri reikä) naurahdin jopa ääneen pari kertaa, mutta siihenpä se jäi. Millään ei myöskään oikein ollut mitään merki­tystä ellei sitten sillä, että Lucy pääsi lopulta kokemaan, miltä rakkaus tuntuu. Se ja monet kirjan tapah­tumat eivät kuitenkaan oikein kohdanneet toisiaan.
Hirveän harmi, että tämän kanssa kävi nyt näin, sillä odotin kirjalta paljon enemmän. Olisin myös mielelläni lukenut tähän väliin jotain hullun­ku­rista ja kepeää, mutta Aliho­vi­mestari Minor aiheut­tikin melkein pahan mielen. Ehkä olisinkin ollut jonkin syväl­li­semmän tarpeessa?
––
Patrick deWitt: Aliho­vi­mestari Minor
(Under­ma­jordomo Minor, 2015)
Suom. Tero Valkonen
Siltala 2015, 288 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Harmi, että oli huono lukuko­kemus vielä lukujumin perään :( Toivot­ta­vasti seuraava lukemasi kirja on parempi!

    1. Seuraava ei sekään ollut kovin hyvä, mutta sitä seuraava ja sitä seuraava jo olivatkin :D Olen vähän jäljessä bloggauk­sissa! Mutta jumi on nyt selätetty, jee!