Type and press Enter.

John Steinbeck: Routakuun aika


Tutta­vuuteni John Stein­beckin kanssa alkoi jo yläas­teella, kun luokkamme luki hänen vuonna 1945 julkaistun kirjansa Helmi. Muisti­kuvani tuosta kirjasta ovat melko vähäiset, mutta kaiketi ihan pidin siitä. Helmi oli vieläpä yksiä niitä hyvin harvoja kirjoja, jotka meillä ryhmä­lue­tu­tettiin. Sen jälkeen en kuitenkaan ole Stein­beckiä lukenut ennen tätä kesää.
Kipinän jonkin toisen Stein­beckin kirjan lukemiseen sain Tammen kevät­ka­ta­lo­gista, kun huomasin siellä tämän uusin­ta­pai­noksen Routakuun ajasta. Muistuipa mieleeni myös haluni lukea lisää näytelmiä. No, Routakuun aika ei ole näytelmä, mutta Stein­beckin romaa­neista on tehty lukuisia näytelmä-, tv- ja eloku­va­so­vi­tuksia, ja ne käsitykseni mukaan ainakin jossakin määrin muistut­tavat draama­kir­jal­li­suutta. Pehmeä lasku draaman pariin siis.
Routakuun aika kertoo tunte­mat­toman maan miehit­tä­jistä, jotka saapuvat niin ikään tunte­mat­tomaan, kylmässä ja ankarassa maassa sijait­sevaan kylään. Muutaman miehen kokoinen vasta­rinta nujer­retaan asein, mutta sen jälkeen miehit­täjät yrittävät tulla toimeen kylän asukkaiden kanssa. Parhaiten se vaikuttaa onnis­tuvan pormes­tarin avulla, sillä jos pormestari tekee yhteis­työtä heidän kanssaan, eihän kylän väelläkään ole mitään aihetta ryhtyä kapinaan. Mutta tilanne kiristyy eikä kylän väki olekaan enää niin yhteis­työ­ky­kyistä porukkaa.
Teoksella on mielen­kiin­toinen historia. Alkuteos julkaistiin Yhdys­val­loissa vuonna 1942 eli sota-aikana. Euroo­passa natsien miehit­tä­missä maissa kirja kiellettiin heti (ja Italiassa sen hallus­sa­pi­dosta sai kuole­man­tuomion) eikä ihme, sillä siinä kuvatut miehit­täjät ovat selkeästi saksa­laisia, vaikkei sitä suoraan kerro­takaan, ja teosta voisi suorastaan pitää tarinan muotoon puettuna vasta­rin­taop­paana. Kirjaa kuitenkin painettiin ja levitettiin salaa natsi-Saksan miehit­tä­missä maissa ja se oli aikansa suosituin propa­gan­dateos.
Routakuun aika on siis ainakin yksi niistä Stein­beckin kirjoista, joka muistuttaa draama­kir­jal­li­suutta. Tarina etenee pitkälti dialogin ja toiminnan varassa. Myös kuvailu on melko niukkaa ja kohdistuu pääasiassa välit­tömään tapah­tu­maym­pä­ristöön ja henki­lö­hah­mojen ulkonäköön ja luonteen­piir­teisiin. En tiedä, onko juuri Routakuun ajasta tehty näytelmää (se ei propa­gan­da­teoksen statuk­sestaan huoli­matta ole kuitenkaan hänen tunne­tuimpia romaa­nejaan), mutta sen voisi hyvin kuvitella näyttä­mölle. Oli raikasta lukea vaihteeksi jotain tällaista, niukkaa, mutta silti hyvin viisasta tekstiä.
Routakuun aika on pieni suuri kirja, etenkin histo­riansa vuoksi, mutta myös muuten. Teos kuvaa tarkka­nä­köi­sesti sekä miehit­täjien että miehi­tet­tyjen toimintaa valloi­tus­ti­lan­teessa. Yllätyin, miten se jopa inhimil­listää miehit­täjät, esittää heidät melko sympaat­ti­ses­sakin valossa. Kylän väki taas osoittaa hienosti neuvok­kuu­tensa ja kekse­liäi­syy­tensä eivätkä naisetkaan jää tarinassa autet­tavien rooliin.
Tämä ei varmasti jää viimei­seksi Stein­bec­kikseni, vaikkei lopulta osoit­tau­tunut mitenkään järisyt­tävän upeaksi lukuko­ke­muksesi, mutta luen mielelläni lisää hänen teoksiaan. Steinbeck-tuntijat, mikä kirjai­lijan kirjoista on suosik­kinne?
––
John Steinbeck: Routakuun aika
(The Moon is Down, 1942)
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Tammi 2016, 149 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Todella sievästi kirjoitat blogiisi!

    1. Kiitos! :)

  2. Routakuun aika on erikoinen histo­rialtaan, mutta sisäl­löltään tuttua Stein­beckiä. Hänen tyylinsä on todel­lakin hyvin draamal­lista, koska dialogia on paljon. Henkilöt tulevat hyvin lähelle, jopa miehit­täjät tässä kirjassa.

    Steinbeck on suosik­ki­kir­jai­li­joitani, ja pidin tästäkin kirjasta tosi paljon.

    1. Kiva kuulla, että yleen­säkin pidät Stein­bec­kistä, täytyy ehdot­to­masti lukea hänen muitakin kirjojaan!

  3. Helmi on tainnut kuulua johonkin yleiseen luettavien kirjojen joukkoon, sillä mekin luimme sen koulussa. Pidin siitä tosi paljon ja pari Stein­beckin kirjaa olen blogiai­ka­nakin esitellyt. Yksi odottaa kesäkir­ja­pi­nossa. Pidän Stein­beckin huumo­rista.
    Routakuun aika oli todella merkittävä maana­lainen kirja toisen maail­man­sodan aikana.

    1. Luulta­vasti. Kumma vain, ettemme Helmen lisäksi tainneet lukea yhdessä mitään muuta kuin jonkun pyöräilyyn (?) liittyvän nuorten­kirjan, josta en pitänyt yhtään! Lukios­sakaan ei tullut luettua porukalla mitään, kun kävin aikuis­lukion eikä siellä ollut mitään yhteis­lukuja.

      Tässäkin Steinbeck kirjoittaa mukavan kepeällä otteella, vaikka aihe on vakava. Hauska kuulla, että huumoria löytyy hänen muistakin kirjoistaan.