Type and press Enter.

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus



On helppoa nostaa laitos idealis­ti­selle jalus­talle täydel­lisenä paikkana jossa tehdään kaikki se mitä me ihmiset emme kykene tekemään toisil­lemme. Samaan aikaan se tuntuu pelot­ta­valta, koska se edustaa jokaisen ihmisen sisällä piilevää epätäy­del­li­syyttä: epäon­nis­tu­mista, heikkoutta, yksinäi­syyttä.
Sara Strids­bergin romaani Niin raskas on rakkaus oli kevään tärppi­listani kiinnos­ta­vimpia kirjoja. Sen lupailema kertomus mieli­sai­raalaan joutuneen isän ja tämän tyttären välisestä suhteesta tuntui aiheena tuoreelta, sellai­selta, josta en ole lukenut pitkiin aikoihin tai ehken edes koskaan. Ja kyllähän romaani siitä kertookin, harvi­naisen kauniisti.
13-vuotiaan Jackien isä Jim on alkoho­listi, joka haluaa kuolla. Kun kuolema ei suunni­tel­mista huoli­matta koitakaan, hän joutuu Tukholman länsio­sassa sijait­sevaan Beckom­bergan mieli­sai­raalaan. Mieli­sai­raa­lasta tulee Jackielle kuin toinen koti, oma ulottu­vuu­tensa, jossa hän viettää käytän­nössä kaiken vapaa-aikansa. Siellä on lääkäri Edvard Winterson, joka kuljettaa öisin Jimiä ja muita potilaita kaupunkiin juhliin, erikoinen Sabina helmi­nau­hoineen ja Paul, vaaral­lisen rakkauden lähde. Beckom­berga on paikka, jossa Jackie kokee nuoruu­tensa merkit­tä­vimmät hetket.
Niin raskas on rakkaus on sekä kertomus sairaan isän ja hänen tyttä­rensä välisestä suhteesta että kannanotto yhteis­kuntaa kohtaan. Beckom­bergan aikakausi osui Strids­bergin mielestä samalle jaksolle kuin hyvin­voin­ti­val­tionkin, vuosiin 1932–1995. 1980-luvun laitos­hoidon purku­aalto ja antip­sy­koot­tisten lääkkeiden kehit­ty­minen johti laitos­paik­kojen määrän merkit­tävään vähene­miseen, mikä taas johti avohoidon nousuun. Hyvin­voin­ti­valtio koki tuolloin kuole­mansa. Strids­bergin romaani on osin omaelä­mä­ker­ral­linen, joten hänellä on kenties jotain omakoh­taista kokemusta tästä muutok­sesta.
Mielen­ter­veys­hoidon historia on kiinnos­tavaa ja onkin harmi, että se jää romaa­nissa aikalailla rivien väliin. Lähdin nimittäin lukemaan romaania sillä ennakko-odotuk­sella, että se kertoisi jollakin tavalla enemmän tai konkreet­ti­semmin mielen­ter­vey­destä, sen hoidosta ja psyyk­kisten sairauksien ilmene­mi­sestä ihmisessä, mutta romaanin kauneus peittää konkretian alleen, kaikki on hyvin utuista eikä siitä saa oikein otetta. Luulen, että Stridsberg on tarkoi­tuk­sella halunnut asettaa vastakkain ruman ja kauniin, toden ja utuisen, mutta kaunis ja utuinen vie voiton, liiaksi.
Onneksi Jimin ja Jackien välinen suhde tulee iholle asti. Raskas, kipeä ja poissaoleva rakkaus, jota Jackie ei tahdo millään käsittää. Kuka haluai­sikaan. Se on raastavaa, mutta jollakin tasolla jopa ymmär­ret­tävää. Sairaan isän ja hänen tyttä­rensä suhde on romaanin kantava voima. Harmil­lista, että muut suhteen ympärillä olevat asiat eivät oikein toimi, vaan taipuvat liian kauniin ja aukkoisen tekstin alle.
Paitsi Olofin tarina. Hänestä olisin halunnut tietää enemmän.
––
Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus
(Beckom­berga. Ode till min familj, 2014)
Suom. Outi Menna
Tammi 2016, 366 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

    1. Kiitos haasteesta Maisku! Palaan asiaan viikon­loppuna :)

  1. Tämä kyllä kiinnos­taisi lukea! Vähän epäilyttää, kun blogi­teks­teissä kirjan kielen kauneus nähdään hieman negatii­visena tekijänä, mutta toisaalta kaunis kieli ja mielen­terveys aiheena on tyyliin kaikki mitä haluan kirjalta :D Jos en osta tätä omaksi niin ainakin lainaan kirjas­tosta!

    1. Se on tietysti makuasia, että miten tuo yhdis­telmä kenel­lekin sopii ja missäkin kirjassa :) Toivot­ta­vasti sinä tykkäät! Minä pidin tässä kyllä todella paljon isän ja tyttären välisen suhteen kuvaa­mi­sesta, joten ei tuo liika kauneus onnis­tunut kuitenkaan mitenkään pilaamaan kirjaa!