Type and press Enter.

Rosa Liksom: Hytti nro 6


Olen ollut varovaisen kiinnos­tunut Rosa Liksomin vuonna 2011 Finlandian voitta­neesta kirjasta Hytti nro 6 siitä asti kun se julkai­sitiin ja no, voitti Finlandian. Aihe ei alkujaankaan kiinnos­tanut minua kamalasti, sillä mielikuva kurjasta junasta, joka matkaa halki kurjan Neuvos­to­liiton kyydissään toisilleen tunte­mat­tomat mies ja tyttö oli jopa hiemaan luotaan­työntävä. Luin kuitenkin viime joulu­kuussa Roman Sentšinin Jeltyševit, erään perheen rappion, joka kaikessa kurjuu­dessaan oli lopulta hämmen­tävän hyvä lukuko­kemus. Ehkä Hytti nro 6 voisi tehdä saman­laisen vaiku­tuksen?

Suoma­lainen tyttö nousee joskus 1980-luvun loppu­puo­lella Trans-Siperian junan kyytiin Mosko­vassa ja jättää taakseen selvit­tä­mät­tömän sotkun. Hytti­ka­ve­rinaan hänellä on venäläinen keski-ikäinen mies, joka esittelee itsensä Teräs Rauta­vitšiksi, sillä hän on metal­limies ja talon­ra­ken­nuksen sekatyö­läinen, ja menossa Mongolian Ulan Batoriin töihin. Se on myös tytön määränpää. Aluksi tyttö ei voi sietää miestä ja tämän mauttomia juttuja, mutta vähitellen, ovathan he kuitenkin lopulta yhdessä hyttinsä vankeja, tyttö ei osaakaan enää kuvitella olevansa ilman miehen seuraa.

Hytti nro 6 ei ole lainkaan juoni­ve­toinen kirja. Se on yhtä hidas kuin Trans-Siperian juna on nopea, vaikka sivuja ei ole paljon. Joskus nautin kirjoista, joissa lähinnä vain himmaillaan ja tunnel­moidaan, joskus en. Sama kuin juoni edellä kulkevien kirjo­jenkin kanssa. Tässä oltiin kuitenkin liian hitaita. Ymmärrän silti hyvin, miksi Hytti nro 6 voitti vuoden 2011 Finlandian, sillä Liksomin kerronta on upean ja runsaan kuvai­levaa, ja miten hienosti se peilaakin junan ulkopuo­lella olevaa, pääsään­töi­sesti kurjaa neuvos­to­mai­semaa. Joskus Liksomin käyttämät kieli­kuvat olivat vähän liikaa, etenkin toistuessaan luvusta ja matkasta toiseen. Koko ajan lunta ja aurinkoa ja pilviä, eri muotoisina ja värisinä vain. No, eipä sieltä junan ikkunasta paljoa muuta näekään, mutta silti Neuvos­to­liitto alkoi näyttäytyä minulle entistä tympeämpänä paikkana, jota se luulta­vasti olikin, ja tarina alkoi tuntua tunkkai­selta.

Kieli­kuvien lisäksi Liksom käyttää toistoa tarkoi­tuk­sel­lisena tehokeinona myös kertoessaan junamatkan edisty­mi­sestä. Kun juna jättää taas yhden kaupungin taakseen ja matkaa kohti seuraavaa, seuraa luettelo kaikista niistä asioista, jotka jäivät kaupunkiin. Ja myös seuraava lause: Kaikki on liikeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Tuon kaiken saman toista­minen etapista toiseen alkoi tuntua hypnoot­ti­selta ja sekosin pian siinä, missä milloinkin oltiin. Toisaalta tällä matkalla ei ollut tarpeenkaan tietää missä milloinkin oli menossa, sillä Liksom kuvaa kenties tarkoi­tuk­sel­li­sesti Liksom paikat hyvin saman­kal­tai­siksi. Eroja tuntuu olevan ainoastaan alkupisteen eli Moskovan ja pääte­pisteen eli Ulan Batorin välillä, kaikki siinä välillä oli yhtä harmaata, kurjaa massaa.

Tarinan henki­lö­hahmot ovat hyvin vasta­koh­taisia: nuori suoma­lainen Neuvos­to­liittoon opiske­lemaan muuttanut tyttö, joka ei puhu juuri mitään, ja melkein jatku­vasti äänessä oleva stereo­tyyp­pinen venäläinen mies. Näin jälkim­mäisen jonkin­laisena karika­tyyrina, ironisena kuvana venäläi­sestä miehestä ja venäläisen miehen käyttäy­ty­mi­sestä, mikä huvitti aina välillä. Etenkin se jumalaton juoma- ja ruoka­määrä, joka miehen matka­ta­va­roihin mahtui, mitä ihmettä!

Loppujen lopuksi tunnistin Hytti nro 6:sta sen ansiot, mutta se ei siltikään sykäh­dyt­tänyt minua tarpeeksi. Kurjuus ja toisto tekivät teppo­sensa. Olisin jatkanut elämääni aivan tyyty­väisenä ilman tämän kirjan lukemis­takin.

Muissa blogeissa: Kirsin kirja­nurkka, Kirja­nurkkaus, Järjellä ja tunteella, Oksan hyllyltä, Jokken kirja­nurkka ja Mari A:n kirja­blogi.

––

Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY 2011, 187 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

12 comments

  1. Minul­lakin odottaa tämä edellisen kirppis­kier­roksen jäljiltä hyllyssä, vähän tosin on risti­rii­taiset ennak­ko­fii­likset tästä. Ja nyt postauksesi myötä vain enemmän. Taidan sen ihan uteliai­suuttani kuitenkin lukea suht pian, saa nähdä saanko siitä mitään suurempaa itsekään irti!

    1. Toivot­ta­vasti saat irti enemmän kuin minä! Tämä olisi ehkä voinut toimia toisena hetkenä paremmin, silloin kun kaipaa jotain hyvin hidasta ja rauhal­lista kirjaa.

  2. Olen miettinyt tuon kirjan lukemista. Oli viikon­loppuna lainassa, joten ajatus ei edennyt. Emmin lukemista, koska olen matkannut Siperian radan Michèle Lesbren Punaisen sohvan seurassa. En halua sen päälle mitään. Kirja on niin täydel­linen. Yksi parhaimpia ikinä. Laitoin kuitenkin varauksen.

    1. Kannattaa varovasti kokeilla. On ikävää, jos joku romaani ikään kuin pilaa toisen romaanin, mutta jospa tämä olisi kuitenkin riittävän erilainen, ettei niin kävisi.

  3. Minä hypetän aivan kympillä tätä kirjaa. Tämähän on kuin olisi hullujen huoneella, et pääse pois ja yks hullu kertoo härskejä juttuja ja vokot­telee koko ajan. Tällä kirjal­lahan on esikuva ja nimikin on annettu esikuvan mukaan. Minusta tuli Liksom- fani ;)

    1. Luin kirjan liepeestä tuosta esiku­val­li­suu­desta, hauska idea. Ja minus­takin kirjassa parasta oli nimenomaan ne asiat, jotka tapah­tuivat junan­vau­nussa tytön ja miehen välillä. Miehen hahmo etenkin oli ihan hulvaton!

  4. Minä olen monesti meinannut tämän lukea, ja aina jättänyt lukematta. Postauk­seksi vahvistaa omat käsitykseni kirjasta.

    1. No joo, en usko, että menetät paljoa jos jätät tämän lukematta tai odottamaan vaikka eläke­päiviin :)

  5. Ei vain uponnut yhtään! Inhosin hahmoja ja tarina oli kokonai­suu­dessaan tylsä. En ole uskal­tanut enää tarttua kirjai­lijan tuotantoon.

    1. Totta, tämä oli ainakin silloin kun sitä luin turhan hidas ja rauhal­linen omaan fiilik­seeni. Hahmoista sinällään kyllä pidin, mutta muuten tuli vähän liian ankea ja tunkkainen olo.

  6. Eräs kirjan vahvuus on se, että kirjoittaja on asunut Neuvos­to­lii­tossa. Liksomia haasta­teltiin Turun kirja­mes­suilla tai oli panee­lissa, hänellä on point­tinsa. On tämä minusta Liksomin kirjoista paras.

    1. Sen huoma­sikin hyvin. Jos olisin itsekin asunut, kirja olisi voinut merkitä minulle enemmän. Saapa nähdä, luenko vielä lisää Liksomia ja minkä kirjan valitsen.