Type and press Enter.

Leena Parkkinen: Säädyl­linen ainesosa



Nyt päivän­va­lossa Saaralla oli parempi tilaisuus tarkkailla naista. Tällä oli tumma, päätä myötäilevä tukka, farma­ri­housut, joita Saara oli nähnyt enimmäkseen vain eloku­vissa, musta poolo­paita ja huuli­punaa. Silmien ympärillä siinsivät varjot. Hän oli lähempänä neljää­kym­mentä, ehkä kolme­kym­men­tä­seit­semän.
Saara, Juhani ja heidän pieni poikansa Elias ovat muuttaneet Helsingin Töölöön Juhanin uuden työn takia. On vuosi 1956. Saara on kotirouva ja hänen päivänsä kuluvat Eliaksen kanssa puuhail­lessa ja uudesta kodista huoleh­tiessa. Kaikki on näennäi­sesti hyvin, vaikka Saara joutuukin öisin ottamaan sinisiä pille­reitä.
Eräänä päivänä meren rannalla Saara tapaa naapu­rinsa Elisa­bethin, tyylikkään ja itsenäisen maail­man­naisen, sellaisen, joita näkee vain eloku­vissa. Elisabeth lumoaa Saaran, sillä Elisabeth on kaikkea, mitä Saara ei uskal­taisi kuvitel­lakaan olevansa. Ehkä myös vakooja. Naiset ystävys­tyvät eikä Saaran elämä ole enää yhtä yksinäistä ja kaavoihin kangis­tu­nutta kuin aiemmin. Ei missään määrin.
Olen lukenut Leena Parkki­selta aiemmin romaanit Sinun jälkeesi, Max ja Galtbystä länteen. Maxista pidin todella paljon, Galbystä länteen vähän vähemmän, ja tietysti Säädyl­linen ainesosa meni lukulis­talle heti kun sen julkai­susta kuulin. En ole kuukauteen lukenut yhtäkään suorastaan loistavaa romaania, vain sellaisia aivan hyviä, mutta Säädyl­linen ainesosa katkaisi tuon putken: se on loistava ihan alusta loppuun asti.
Säädyl­linen ainesosa on ihastuttava, herkul­linen romaani. Ruoka on siinä keskei­sessä osassa, sillä on merki­tyk­sensä tapah­tu­missa, ja jopa luvut on nimetty erilaisten ruoka­lajien mukaan: Hummeria kasvi­huo­ne­man­si­koiden kera, Ruusu­jäätelö, Mateen­maksaa ja silli­ka­vi­aaria paahto­lei­vällä, Kastan­joilla täytetyt kyyhkyset ja niin edelleen. Jo ensi sivuilta lähtien romaanin tunnel­massa on jotain salape­räistä – enkä puhu pelkästään prolo­gista. Saarassa ja Juhanissa on jotain erikoista, heidän mennei­syy­dessään on jotain, mistä vaietaan. Ja entä Elisabeth, hän se vasta salape­räinen onkin! Yksi romaanin parhaimpia puoli ovatkin juuri sen henki­lö­hahmot, jotka ovat hyvin eläväisen oloisia, sopivat miljöö­seensä ja ovat yksin­ker­tai­sesti kutkut­tavan kiinnos­tavia.

Säädyl­linen ainesosa on niin sisäi­sesti kuin ulkoi­ses­tikin tyylikäs romaani. Jussi Karja­laisen toteuttama ulkoasu on upeaa katsel­tavaa. Mutta katsokaa yläpuo­lelta mitä kansi­pa­perien alta paljastui! Kansia koristaa Bulevardi 12:ssa sijainnut WSOY:n entinen pääkonttori. Kustan­nus­maa­il­malla on myös osansa romaa­nissa.
Säädyl­li­sestä aines­osasta tulee hieman mieleen Sarah Watersin romaanit, siinä on saman­laisia teemoja, saman­lainen henki. Parkkinen ottaa miljöön, tunnelman ja romaanin teemat vahvasti haltuunsa, ja sitoo ne erittäin toimi­vaksi, nautit­ta­vaksi kokonai­suu­deksi. Vähempää en olisi voinut odottaakaan Parkkisen romaa­nilta.
––
Leena Parkkinen: Säädyl­linen ainesosa
Teos 2016, 335 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

15 comments

  1. Totta, jälkeen päin ajatellen minul­lekin tulee Waters mieleen! Mutta vau, minä en ole tajun­nutkaan katsoa kansi­pa­pe­reiden alle. Mitä hienoa taidetta, niin kuin koko kirja <3

    1. Tämä on hyvin tyylikäs kokonaisuus ja ihanaa, että kansiinkin välillä panos­tetaan näin upeasti!

  2. Toivoin vähän, että löydän tän kirjas­tosta mutta eipä käynyt vielä tuuri. En ole Parkkista ennen lukenut.
    Voi tuo kansi on todella ihana, hyvin bongattu, eipä tule aina katsottua lehden alle…

    1. Toivot­ta­vasti kirja tulee pian vastaan. Odotel­les­sahan voi lukea muut Parkkisen kirjat :)

      Kiljaisin melkein kun ihan huomaa­matta kansi­lehti pääsi valah­tamaan kannen päältä ja huomasin tuon hienon taide­teoksen :)

  3. Olen lukenut Watersin uusimman suomen­noksen, ja kesällä ajatelin tutustua niihin vanhempiin. Pitääpäs ottaa tämäkin lukulis­talle, sillä Waters vaikutti oikein hyvältä. :)

    1. Waters on huippu, ne vanhemmat ovat juuri suosik­kejani :) Mutta ei Parkki­nenkaan kalpene Watersin rinnalla, hieno se on hänen tuotan­ton­sakin!

  4. Watersia mietin minäkin tätä lukiessani, mutta vaikka pidin Watersin viime­ke­säi­sestä suomen­nok­sesta, on Parkkisen romaani paljon parempi. Upea romaani.

    Ja huikeat kannet!

    1. Minäkin pidin tästä enemmän kuin uusim­masta Water­sista. Vanhemmat Watersin kirjat ovat suosik­kejani häneltä. Parkkinen taas vain paranee, tämähän oli yhtä upea kuin esikoinen!

  5. En uskal­tanut kovin tarkkaan arviotasi lukea, sillä itselläni on tämä kesken. Odotin tätä kovasti ja aloin lukea heti kun sain kirjan käsiini, mutta hetki oli väärä ja kirja on ollut siitä asti kesken. Luen nyt ainakin Loistavan ystäväni pois alta ja kokeilen ehkä sitten uudelleen, koska olen aika varma, että minäkin tästä pidän, kunhan pääsen kirjaan kiinni <3

    1. Kävinkin juuri kommen­toi­massa kirjoi­tustasi tästä kirjasta, huippua, että tykkäsit! Parkkinen on <3

    2. Nyt minäkin uskalsin lukea koko arviosi ja voi, kirjoitat tästä niiiiin hyvin. Itsellä loppui sanat kesken, kuten usein käy, kun lukee näin hyvän ja jotenkin itselle henki­lö­koh­tai­sesti merkit­tävän teoksen. Parkkinen on kyllä huikea!

    3. Parkkinen lienee kovimpia suoma­laisia kirjai­li­joita!

      Usein on hirveän vaikea kirjoittaa itselle tärkeästä ja merkit­tä­västä kirjasta. Lyttää­minen on paljon helpompaa :D

  6. Tekee vaan mieli huutaa, että mahdot­toman hieno romaani. Loistokas, ihastut­tavan yltäkyl­läisen esteet­tinen.

    Minuun upposi niin Max kuin myös Gatlbykin monelta osin. Jälkim­mäi­sessä on se autojuttu, jossa näin jälki­käteen voi nähdä jonkun siemenen, joka Säädyl­li­sessä aines­osassa on kasvanut täyteen mittaansa.

    1. No eikö! Esteet­tinen on muuten hyvä sana kuvaamaan tätä. Helli kaikkia aisteja.

      Minusta Galtby meni vähän höpöksi lopussa, mutta pidin siitä muuten kovasti. Eikun odottamaan seuraavaa Parkkisen romaania!

    2. Totta, loppu ei ollut minus­takaan teoksen onnis­tunein osa.