Type and press Enter.

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkau­desta


Luin Raymond Carverin novel­li­ko­koelman Mistä puhumme kun puhumme rakkau­desta (mikä ihana nimi kirjalle!) jo jokin aika sitten ja valitet­ta­vasti kokoelman tarinat ovat jo ehtineet aikalailla haalistua mielestäni, vaikka ne lukuhet­kellä tekivätkin vaiku­tuksen. Siksi lyhyt ja napakka postaus.

Kokoelman seitse­män­toista novellia ovat tiiviitä, mutta silti psyko­lo­gi­sesti tarkkoja tilan­ne­kuvia ihmisten välisistä tilan­teista. Useimmat novelleja hallit­se­vista tilan­teista ovat varsin jännit­teisiä, mutta mahtuu joukkoon myös melko arkipäi­vi­siäkin asioita ja sattu­muksia. Niissä vallit­sevaa tunnelmaa on vaikea kuvailla, mutta usean novellin jälkeen tunsin oloni hieman alaku­loi­seksi. Niin, ehkä novellit ovat hieman surul­lisia, mutta hyvällä tavalla.

Kaikki novellit kuvaavat tavalla tai toisella ihmis­suh­teita, usein myös rakkautta, yleensä vaikeuk­sissa olevaa tai jo päätty­nyttä sellaista. Osa novel­leista on vain parin sivun mittaisia, osa hieman pidempiä, ja ne kaikki päättyvät niin, että lukija joutuu väkisinkin miettimään tuon novel­lissa kuvatun kohtauksen sanomaa. Useimmat novel­leista eivät ole ajalli­sesti laajoja, vaan tiettyjä hetkiä elämästä, kuin elokuvan kohtauksia.

Kokoel­masta jäi parhaiten mieleeni sen nimino­velli Mistä puhumme kun puhumme rakkau­desta, kenties Birdman-elokuvan vuoksi, vaikka itse novel­likin teki minuun vaiku­tuksen. Muuten kokoelman novellit ovat jo vähän unohtuneet mielestäni, vaikka sen muistan, että novellit kuitenkin paranevat loppua kohden. Myös Carverin taito kuvata ja kertoa lyhyesti niin monimut­kai­sista ihmis­mielen asioista ja ihmisten välisistä suhteista jäi vahvasti mieleeni.

Tämä Mistä puhumme kun puhumme rakkau­desta -kokoelman painos on ensisuo­mennos Carverin saman­ni­mi­sestä kokoel­masta vuodelta 1981. Toinen saman­ni­minen Carverin kokoelma on ilmes­tynyt suomeksi jo vuonna 1986, mutta se on koottu useasta eri Carverin teoksesta, ja se sisältää vain kolme novellia tästä alkupe­räi­sestä kokoel­masta.

Muissa blogeissa: Tuijata. Kulttuu­ri­poh­dintoja

––

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkau­desta
(What We Talk About When We Talk About Love, 1981)
Suom. Seppo Lahtinen
Sammakko 2015, 158 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Olen lukenut sen Keltai­sessa Kirjas­tossa julkaistun version. Rakastin sitä, muistan sen, vaikka kuten sinul­lakin, varsi­nai­sesti novellit ovat jo haipuneet mielestäni. Lukemi­sesta tosin on jo vuosia (neljä vuotta, se oli keväällä 2012, piti kaivella blogista: http://suketus.blogspot.fi/2012/03/mista-puhumme-kun-puhumme-rakkaudesta.html), mutta tunnelman muistan ja sen, että päätin lukea kaiken Carve­rilta. Sitä en kyllä ole tehnyt vielä, mutta taatusti joskus teen.

    1. Uskoisin, että tämä kokoelma jää minunkin mieleeni – jos ei tarinoiltaan, niin ainakin tunnel­maltaan. Pitäisi lukea myös tuo toinen versio, kun suurin osa sen novel­leista on ihan eriä kuin tässä. Lue sinä tämä sitten kun tulee Carver-olo!

  2. Minulla on myös Keltaisen Kirjaston kappale tästä novel­li­ko­koel­masta ja muistan jokai­kisen novellin, sillä olen pitänyt tästä tosi, tosi paljon ja lukenut monta kertaa. Minulle tämä on vieläkin paras novel­li­ko­kolema ikinä!

    1. Vau! Minulle tämä ei ollut paras lukemani novel­li­ko­koelma (olen pitänyt esimer­kiksi Munrosta enemmän), mutta uskoisin kokoelman kestävän monen monta lukukertaa ja ajan myötä vain paranevan. Täytyi­sikin lukea tuo Keltaisen Kirjaston versio, kun melkein kaikki sen novellit ovat eriä kuin tässä.

  3. Carverin kiistä­mätön nokkeluus ja lahjakkuus eivät niinkään piile hänen kerron­nassaan, niin sutja­kasti kuin se sujuukin, vaan juju on nimenomaan sanomatta, lukijan varaan jättä­mi­sessä. Muheva teos, joka loppui ennen aikojaan…

    1. Totta, rivien välissä ja sanomatta jättä­mi­sessä on Carverin todel­linen salaisuus. Vaikka ihailen myös sitä, miten tiiviisti hän osaa kertoa niin monimut­kai­sista asioista.

  4. On kyllä aivan ihana nimi kirjalle! En lue lähes ollenkaan novel­li­ko­koelmia, pitäisi ehkä kokeilla joskus :) Tämä ja Alice Munro kiinnos­tai­sivat, mutta onko sinulla vinkata jotain todella hyviä novel­li­ko­koelmia?

    1. Kannattaa kokeilla! Minäkin olen vasta noviisi novellien kanssa, olin niille ennen jopa vähän aller­ginen, mutta nykyään pidän niistä todella paljon. Ihailen novel­li­kir­jai­li­joiden (tai ylipäänsä novelleja kirjoit­tavien) taidok­kuutta kertoa niin paljon niin lyhyessä mitassa.

      Hmm, kuten sanoin, olen itsekin vielä melko noviisi novellien suhteen, mutta niistä mitä olen tähän mennessä lukenut, voisin erityi­sesti suosi­tella Alice Munroa (paras tähän mennessä lukemistani on ollut Liian paljon onnea), Colm Tóibínin kokoelmaa Äitejä ja poikia, Adam Johnsonin Fortune Smilesia, Tove Janssonin Kesäkirjaa ja toki myös tätä Carverin kokoelmaa. Ajattelin tänään, jos vain ehdin, blogata Kazuo Ishiguron kokoel­masta Yösoittoja, jota sitäkin voisin suosi­tella, vaikkei siitä lemppa­riani tullutkaan, mutta siinä oli pari todella erinomaista novellia!