Type and press Enter.

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja


Yksiä tämän vuoden lukusuun­ni­tel­miani oli ja on edelleen lukea lisää Kazuo Ishiguroa. Joulun tienoilla lukemani Ole luonani aina teki vaiku­tuksen ja minua alkoi kamalasti kutkuttaa Ishiguron muutkin teokset, jotka vaikut­tavat ihanan erilai­silta keskenään. Hankinkin luetta­vakseni Pitkän päivän illan, The Buried Giantin ja novel­li­ko­koelman Yösoittoja, joista jälkim­mäisen olen nyt saanut päätökseen ensim­mäisenä.
Yösoittoja-kokoel­massa on viisi novellia, joita kaikkia yhdistää musiikki. Avaus­no­vel­lissa Iskel­mä­hurmuri venet­sia­lainen katusoittaja kohtaa kahvi­lassa äitinsä lempi­muusikon Tony Gardernin. Gardner pestaa katusoit­tajan säestämään häntä kun hän esittää gondo­lasta serenadin vaimolleen. Novelli Come Rain or Come Shine on kokoelman tarinoista kenties kaikkein epäsuo­rimmin musiikkiin liittyvä. Siinä ulkomailla työsken­televä mies saapuu Lontooseen yliopis­toai­kaisen kaveri­pa­ris­kunnan luokse kylään. Mies saa pian huomata, että hän onkin saapunut sinne vain paran­taakseen paris­kunnan tuleh­tuneet välit.

Malvern Hills kertoo nuoresta kitaris­tista, joka löytä­mättä Lontoosta itselleen bändiä, päättää viettää kesänsä siskonsa ja tämän miehen omista­massa kahvi­lassa. Siellä hän kohtaa erikoisen sveit­si­läisen paris­kunnan, joiden käytös saa hänetkin miettimään omaa tilan­nettaan. Nimino­vel­lissa Yösoittoja vielä yleisölle tunte­maton sakso­fo­nisti ajatuu kauneus­leik­kaukseen ja tutustuu naapu­ri­huo­neessa majai­levaan kuuluisaan naiseen (joka esiintyy myös kokoelman avaus­no­vel­lissa). Tapah­tumiin liittyy muuan muassa eräs palkin­to­pysti ja kalkkuna. Viimei­sessä novel­lissa Sellisti nuori sellisti ajautuu sellon­soit­tajana virtuoo­siksi itseään kutsuvan vanhemman naisen oppiin.
Yösoittoja on varsin mukava kokoelma, aika tavan­omainen ja sikäli turval­linen, mutta myös joitakin yllätyksiä tuova. Pidin erityisen paljon novel­leista Come Rain or Come Shine ja Yösoittoja. Etenkin ensim­mäi­seksi mainittu on hyvin hauska ja se sisältää oival­lista tilan­ne­ko­miikkaa ja kuivaa britti­läistä huumoria. Jälkim­mäi­ses­täkin suosi­kistani löytyy huumoria, mutta myös surumie­li­syyttä. Epävi­reisin on kenties kokoelman päättävä Sellisti, joka ei ainakaan minulle antanut kamalasti mitään erityistä. Kokoelman novelleja yhdistää musiikin ja sen antamien lupausten lisäksi iltahä­märän myötä tuleva katumuksen, epäon­nis­tu­misen tai jokin muu päähen­kilön asioita muuttava tunne. Novellit voisi ajatella myös eri musiik­ki­kap­pa­leiksi, sillä niiden tunnel­missa on paljon eroa, vaikka kaikkien pohjavire onkin lopulta aika melan­ko­linen.
Yösoittoja ei ole lempi­no­vel­li­ko­koelmani, mutta se kannatti lukea. Oikeastaan luin sen loput neljä novellia vuoro­kauden sisällä, joten se ehkä kertoo jotain niiden vetävyy­destä. En malta odottaa seuraavia lukulis­tallani olevia Ishiguroja!

Muissa blogeissa: P. S. Rakastan kirjoja, Amman lukuhetki, Lumiomena, Kirjainten virrassa, Kirjoihin kadonnut, Luetut, lukemat­tomat, Oksan hyllyl, Sinisen linnan kirjasto.

––
Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
(Nocturnes, 2009)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2011, 226 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Oi, minäkin haluaisin lukea Ishiguroa lisää! Pakko kehua tuota yhtä lausetta, “Epävi­reisin on kenties kokoelman päättävä Sellisti”, aivan mahtava <3

    1. Kannattaa kokeilla tätä, kun pyysit vinkkejä novel­li­ko­koel­mis­takin :) Minä en osaa nyt päättää, lukisinko Ishigu­rolta seuraa­vaksi Pitkän päivän illan vai The Buried Giantin!

  2. Ishiguro on tehnyt minuunkin vaiku­tuksen. Olen lukenut Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta. Tämänkin haluan lukea! :)

    1. Ihailen sitä, miten erilaisiin miljöisiin hän osaa tarinansa sijoittaa, jokainen kirja kun vaikuttaa niin erilai­selta muihin verrattuna! Kun iskee novel­lin­nälkä, niin tämä on aivan käypä siihen :)