Type and press Enter.

Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää



Tähkä ihaili akasiapuun versoja. Niistä kasvoi lehtiä, joita aurinko ja tuuli hyväi­livät ennen kuin ne varisivat maahan ja mätänivät maa-ainek­seksi, joka sai puun kukkimaan ja tuoksumaan. Tähkä halusi että sen elämällä olisi merkitys niin kuin akasiapuun versoilla. Se toivoi saavansa poikasen, jonka voisi nimetä niiden mukaan. Kukaan ei tiennyt mitä se ajatteli, ja totta kai se tiesi ettei voisi versoa niin kuin puu, mutta pelkkä ajatus hyker­rytti. Se oli Tähkän oma salaisuus. Aina siitä lähtien kun se oli saanut ajatuksen päähänsä, se oli alkanut panna merkille mitä tapahtui häkin ulkopuo­lella. Miten kuu pyöristyi ja kapeni, miten aurinko nousi ja laski. Miten eläimet nahis­te­livat navetan pihalla.
 
Etelä­ko­rea­laisen Sun-mi Hwangin menes­tys­kirja Kana joka tahtoi lentää on toinen viime viikolla lukemistani sekä ulkoi­sesti että sisäl­löl­li­sesti kauniista kirjoista. Takashi Hiraiden Kissa­vie­raasta kirjoitin lauan­taina. Molemmat sattuvat vielä olemaan itäaa­sia­laisten kirjai­li­joiden kirjoit­tamia kirjoja.
Kuulin Hwangin kirjasta ensim­mäisen kerran kuukausi pari sitten YouTuben kirjav­log­gaajien kautta ja sitten huomasin, että Sitruuna Kustannus on ihan vastikään julkaissut sen suomeksi. Hauska sattuma! Minua houkutteli kirjan surul­lisen lempeältä vaikuttava tarina ja kaunis kansi, joka on japani­laisen taiteilija Nomocon käsialaa. Enpä tiennyt, että jokaisen kirjan luvun alussa on myös samaisen taitei­lijan simppelin kaunista kuvitusta.
Kana joka tahtoi lentää on tarina Tähkä-nimisestä kanasta, joka on viettänyt yli vuoden pienessä häkissä munimassa munia, jotka maanvil­jelijä tai hänen vaimonsa vievät aina pois. Haikeana hän katselee metal­li­verkon toisella puolella vapaina liikkuvia maatilan eläimiä. Tähkän hartain toive olisi vielä joskus hautoa muna ja saada oma pieni tipunen kasva­tet­ta­vakseen. Valitet­ta­vasti Tähkä ei tiedä, että hän on sellainen kana, jonka munista ei synny tipuja, vaikka niitä kuinka hautoisi. Tähkä on kuitenkin sinnikäs ja rohkea kana, joka onnistuu lopulta pääsemään vapauteen. Häkin ulkopuo­lella on kuitenkin monia vaaroja eikä kaikki todel­lakaan mene kuten Tähkä oli suunni­tellut.
Oi voi, olin jo pillahtaa itkuun kirjan ensim­mäi­sillä sivuilla. Pieneen häkkiin suljetun Tähkän elämä tuntuu niin epäoi­keu­den­mu­kai­selta, niin väärältä. Se, miten hän niin kovasti toivoo joskus pääse­vänsä ulos häkistä (hänen kaulan­sakin on ihan nirhau­tunut jatku­vasta metal­li­verkon läpi kurkot­te­lusta) ja tulevansa äidiksi on sydän­tä­sär­kevää. Kun Tähkä viimein pääsee ulos, vaikeudet jatkuvat, eikä lukeminen ole edelleenkään helppoa. Tarinassa on kuitenkin myös lämpöä ja toivoa, rakkaut­takin.
Kana joka tahtoi lentää on faabeli, mutta tokihan sen voi halutessaan lukea puhtaana satunakin. Varsi­nainen lasten­kirja se ei kuitenkaan ole. Tarina sisältää paljon ihmise­lämään peilau­tuvia vertaus­kuvia, kuten pohdintaa vapau­desta, rakkau­desta, toivosta, uhrau­tu­vai­suu­desta ja erilai­suu­desta. Kana joka tahtoi lentää ei ole ehkä maailman omape­räisin kirja, se on jopa aika ennalta-arvattava, mutta silti se on ihanan surul­linen ja haikea, toiveikas ja lämmin pieni tarina kanasta, joka vain tahtoi hautoa munia – ja lentää.
Muissa blogeissa: Lukupino ja Ullan luetut kirjat.
––
Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää
(Madangeul naon amtak, 2000)
Suom. Hilla Hautajoki
Sitruuna 2016, 140 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

3 comments

  1. Tätä ei kyllä kovin pienten lasten kanssa kannata lukea! Joku kommentti kustan­tajan sivuilla sanoi että “satu kaike­ni­käi­sille”, mutta ehkä se kaike­ni­käiset tarkoitti että aikui­sille.

    1. Jep, ihan pienille tämä ei varmas­tikaan ole kovin sopiva, mutta esimer­kiksi varhais­tei­neille varmaan jo aivan hyvä. Vaikka en ihmet­telisi jos tulisi paha mieli, kun minul­lekin jo tuli! En muuten tiedä, miten tätä on Etelä-Koreassa luettu ja onko kirjasta tehty animaatio pienem­mille lapsille paremmin sopiva.

    2. Tämä on juuri sellainen kirja, jota olisin taide­lukion ekaluok­ka­laisena lukenut aivan innoissani.