Type and press Enter.

Helmi Kekkonen: Suojaton

Yhteis­työssä Fabulan kanssa



Isa näkee miten Isabel katsoo karhun perään, upottautuu sitten hitaasti veteen, katoaa, on jo matkalla, ja Isa tietää että hänen täytyy tehdä samoin.
Hänen täytyy kadota, jättää taakseen kaikki se mitä on ollut, antaa oman karhunsa mennä. Hän on selvinnyt tähän asti, nyt hänen täytyy lähteä.
Elää.

Isa on hiljainen tyttö. Parivuo­tiaana hän puhui jo pitkin lausein, mutta sitten lauseet yhtäk­ki­sesti lyhenivät, muuttuivat pelkiksi sanoiksi. Sade, perhonen, veli. Isa vajosi omaan maail­maansa, hänestä tuli Mykkä tyttö. Isan perhe muuttaa jonnekin pohjoiseen, pieneen kylään, missä Isasta ehkä lopulta kuoriu­tuisi normaali. Mutta siellä Isa vajoaa yhä syvem­mälle eikä äiti osaa tehdä mitään.

Helmi Kekkosen pienois­ro­maani Suojaton on kipeän kaunis kirja. Isan lapsuus ja kasvu nuoreksi naiseksi on raskasta, vääris­ty­nyttä. Äidin huoli erityi­sestä lapsesta ja myöhemmin osaamat­to­muu­desta puuttua lapsensa tekoihin on raastavaa. Samalla Kekkonen kirjoittaa yksin­ker­tai­sesti täydel­li­sesti ja kerronta on hirvit­tävän vaivat­toman oloista. Teksti on hyvin kuulasta, sitä on helppo hengittää.

Tarina kulkee kahdessa aikata­sossa, joissa ollaan vuoroittain Isan lapsuu­dessa ja nykyhet­kessä, jossa Isa on jo nuori nainen. Välillä näkökulma on äidin, välillä Isan. Isan ajatukset tuntuvat usein luokse­pää­se­mät­tö­miltä, äidin hätä ja kipu ovat tutumpia. Takaumien kautta vähitellen selviää, ainakin pääpiir­teissään, mitä Isalle on tapah­tunut, miksi hän on vieraan miehen kysel­tävänä. Ja miksi Isa on Isa, suojaton.

Vaikka Kekkonen kirjoittaa kutakuinkin täydel­li­sesti, jää romaaniin liikaa ilmaa. Se on kuin sumua, siitä ei saa otetta. Johtuuko se hieman avonai­seksi jäävistä kysymyk­sistä, arvoi­tuk­sel­li­suu­desta vai juuri täydel­li­syy­destä, en tiedä. Usein Suojat­toman kaltaiset kauniin viileät kirjat tuntuvat minusta hieman etäisiltä. Mietin myös sitä, miten vuodenaika ja miljöö usein vaikut­tavat siihen, miltä tämän tyyppiset kirjat minusta tuntuvat. Suojaton tuntuu siltä, että se olisi pitänyt lukea ulkona, alkusyk­systä. Silloin kun on jo kirpakat illat. Nyt löhösin sohvalla, keskellä helmi­kuuta, ja voin sanoa, ettei se ollut kirjalle oikea paikka ja aika.

Ehkä luen seuraavan Kekkosen romaanin jossain muualla, toisessa ajassa.

Muissa blogeissa: Kirja­kaapin kummitus, Lumiomena, Sinisen linnan kirjasto, Ullan luetut kirjat, Reader, Why Did I Marry Him?, Kirjojen kamari, Mari A:n kirja­blogi, Eniten minua kiinnostaa tie ja Morren maailma.

––

Helmi Kekkonen: Suojaton
Siltala 2014, 160 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.