Type and press Enter.

Leena Krohn: Erehdys


Oi, Leena Krohn. Paras kirjai­li­ja­löytöni tänä vuonna. Keväällä luin Hotel Sapiensin ja rakastuin. Syksyllä sukelsin Taina­roniin ja ihastuin lisää. Nyt lukemani Krohnin uusimman romaanin Erehdyksen myötä olen täysin vakuut­tunut kirjai­lijan taidoista. Onneksi tätä saa vielä lisää, paljon lisää.
Kirjailija E. on pyydetty nimet­tömän kaupungin sivukir­jaston yleisö­ta­pah­tumaan lukemaan novel­lejaan ja keskus­te­lemaan lukijoi­densa kanssa. Ilta on kuitenkin katastro­faa­linen: paikalle saapunut yleisö ei joko tunnu olevan ollenkaan kiinnos­tunut E:stä ja hänen novel­leistaan tai sitten he esittävät piinaavan epämu­kavia, välillä suorastaan töykeitä kommentteja. Mutta tämä on vasta kirjan kehys­ker­tomus, jonka alaisuuteen sijoit­tuvat E:n lukemat novellit, jotka ova temaat­ti­sesti toisiinsa kietou­tu­neita.
 
Osa E:n lukemista novel­leista jää kesken, kun hänet joko keskey­tetään tai häntä itseään ei huvita lukea enempää välin­pi­tä­mät­tömän yleisön edessä. Niinpä novellit jäävät kesken lukijal­takin, mikä toisaalta vähän harmittaa, sillä niiden teemat ovat niin kiinnos­tavia, taattua Krohnia. Novel­leissa käsitellään niin muistoja, muista­mista kuin unohta­mis­takin, ihmisten tekemiä erehdyksiä ja identi­teetin kytkey­ty­mistä tekno­logian kehitykseen. Niissä on myös varjoja ja hyönteisiä, molemmat tuttuja elementtejä Hotel Sapien­sista ja Taina­ro­nista. Mutta kun novellit ovat osa kirjailija E:stä kertovaa kehys­ker­to­musta, ne toki saavatkin jäädä kesken.
 
Krohnin kerto­muk­sissa liikutaan aina jossain unen ja toden rajamailla, yleensä myös jossain määrit­te­le­mät­tö­mässä tulevai­suu­dessa tai vaihtoeh­to­maa­il­massa, ja sen kirjailija hallitsee ihail­tavan taita­vasti. Tässä teoksessa Krohn ottaa kantaa myös nyky-yhteis­kunnan proble­maat­tisiin asioihin, esimer­kiksi ihmisten ja tekno­logian yhteen­liit­tymään, niin kirjailija E:n lukemien novellien ja itse kehys­ker­to­muksen kautta. Kehys­ker­tomus on myös kannanotto kirjai­lijan työn nurjiin puoliin. Se ehkä onkin monelle kirjai­li­jalle tuttu kuvaus työstään, sen hyvistä ja huonoista puolista, ja siitä, millaista ihmisten suhtau­tu­minen kirjai­lijaa kohtaan voi olla.
 
Niin kuin Alice Munron kohdalla, myös Krohnin kohdalla minulla on sellainen tunne, että jos haluaisin kirjai­li­jaksi, haluaisin kirjoittaa kuin Krohn. Hän kirjoittaa tiiviitä, hieman arvoi­tuk­sel­lisia romaaneja, jotka eivät aliarvioi lukijaansa. Niissä on aina myös jotain ihanan outoa ja surrea­lis­tista.
 

––
 
Leena Krohn: Erehdys
Teos 2015, 155 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

12 comments

  1. Hyvin tiivistit: “Hän kirjoittaa tiiviitä, hieman arvoi­tuk­sel­lisia romaaneja, jotka eivät aliarvioi lukijaansa.” Juuri näin! Erehdys on ihan huippu!

    1. Voisin vielä lisätä, että Krohnin kirjat eivät kuitenkaan ole mitään raket­ti­tie­dettä, vaan ihan helposti lähes­tyt­täviä! Ah, ihanaa kun hänen kirjansa eivät ole jo tässä, vaan on vielä monta monituista odotta­massa lukuvuo­roaan <3

  2. Pidän kovasti Krohnin kirjoista. Minun suosikkeja ovat Mitä puut tekevät elokuussa, Datura ja Tainaron. Luin keväällä tämän Erehdyksen ja pidin paljon. Sen jälkeen luin Torgny Lindgrenin Kimalaisen mettä. Siinä on aivan sama juttu eli kirjailija menee kirjas­toiltaan… Siihen yhtäläi­syydet loppuvat. Ihastelin Krohnin tekstiä jälleen kerran. Valitet­ta­vasti toinen oli muuta, sanoisin kauniisti että ällöttävä lukuko­kemus.

    1. Ihanaa, että minulla on vielä edessä nuo Mitä puut tekevät elokuussa ja Datura. Ja monta muutakin.

      O-ou, tiedän­pähän varoa tuota mainit­se­maasi Lindgrenin kirjaa, ei ole ehkä minun kirjani.

  3. Voi ärsytys. Kirjoitin kommenttia puheli­mella ja sössin sen. No niin, otetaas uudestaan. Tästä Erehdyk­sestä mulle on jäänyt päällim­mäi­seksi se ihmisten joukko­juoksu, jonka mielessäni olen sijoit­tanut tapah­tu­vaksi Helsingin Töölöön. En nyt kyllä muista, oliko kirjassa mitään mainintaa paikasta. Ja tuota joukko­juoksua vasten sitten vertautuu lento­muu­ra­haisten toiminta.

    Kuvaat tosi osuvasti Krohnin tyyliä, “unen ja toden rajamailla”, arkisen ja mystisen sekoit­tuessa. Niistä ainek­sista Krohn kutoo hienoja teoksia. Hotel Sapiensa oli minusta hieno sekin, mutta jollakin tapaa aika pelottava. En esim. kyennyt lukemaan sitä juuri ennen nukku­maan­menoa.

    Näin tänään ohimennen pikku-uutisen, jossa kerrottiin, että USA:ssa Krohnin Kootut on valittu jollekin parhaiden kirjojen listalle. Pitääkin selvittää asiaa.

    1. Yritän aina välttää puheli­mella kommen­toi­mista juuri tuon takia, aina jokin menee vikaan! Vielä joku aika sitten se ei edes onnis­tunut.

      Se novelli, jossa tuo joukko­juoksu on, oli itse asiassa suosik­kejani tässä kirjassa. Minäkään en muista, maini­taanko siinä paikka­kuntaa, ei varmaankaan, mutta yhdistin sen myös Helsinkiin.

      Hotel Sapiens on ehkä suosikkini näistä kolmesta lukemastani Krohneista. Ja onhan se aika karmiva. Tämä Erehdys on paljon leppeämpi.

    1. Näin saman uutisen eräs päivä. Todella, todella hieno juttu! Minusta tuntuu, että meillä täällä Suomessa Krohn on vähän jäänyt esim. Katja Ketun ja Sofi Oksasen varjoon (vaikka toki hekin ovat hyviä kirjoit­tajia, ei sillä) mitä tulee menes­ty­miseen ulkomailla.

  4. Voi apua, mulla olisi tämä erehdys kirjas­to­lai­nojen pinossa. On pitänyt lukea ikuisuus, mutta olen vain uusinut lainan yhä uudelleen… pitäi­sikön yrittää lukea se vielä tämän vuoden puolella, niin ehkä minul­lakin olisi yksi lempi­kir­jailija lisää ;)

    1. No ehdot­to­masti, jos se jo kirjas­to­lai­na­pi­nossa asti on! :D Ei ole pitkä eikä mitenkään vaikea, joten nopeas­tihan tuon lukaisee, ja olisi kiva kuulla, mitä pidät Krohnin tyylistä!

  5. Krohn on kansain­vä­lisen tason kirjailija ja minusta oli synti ja häpeä, ettei Erehdys ollut F-ehdok­kaana. En ymmärrä, miksi tämän tason kirjailija on kotimaassaan niinkin vähän luettu. Krohnin vaikea­sel­koisuus ei ole selitys, koska Krohn ei ole vaikea­sel­koinen, mutta hän kyllä pakottaa lukijan pohtimaan asioita ja arkimaa­il­maansa uusiksi. Mahtavaa!

    Minulle jäi mieleen muistojen muokkaa­jasta kertova novelli ja nainen joka katosi ja… Niin, voiko noista suosik­kiaan valita? Aivan huippuja kaikki. Mikä onkaan todel­li­suut­tamme, miten maailma ympäril­lämme rakentuu — harhoista ja unista ehkä yhtä paljon kuin todesta?

    1. Ihan totta, minäkin olisin toivonut Krohnille Finlandia-ehdok­kuutta vaikken vielä silloin ollutkaan lukenut tätä kirjaa. En tiedä, kokevatko ihmiset sitten Krohnin teokset vaikeina tai liian scifinä tai jotain, kun ei hänestä puhuta julki­suu­des­sakaan niin paljon kuin esimer­kiksi Ketusta tai Oksasesta. Pyh ja pöh.

      Krohnin teokset haastavat hienosti ajatte­lemaan juuri tuota toden ja unen tai harhan suhdetta todel­li­suuteen. Ei todel­lakaan mitään tyhjän­päi­väistä kirjal­li­suutta, mutta ei missään nimessä liian vaikeaa tai korkea­len­tois­takaan.