Type and press Enter.

Alice Munro: Sanan­saattaja


Luin viime keväänä ensim­mäisen Alice Munroni ikinä. Aloitin vähän erilai­sem­malla teoksella, nimittäin Kerjä­läis­ty­töllä, joka ei sinällään ole novel­li­ko­koelma, joista Munro on tunnettu. Lukuko­kemus oli kuitenkin kannustava, vaikkei itse kirja niin suuren suurta vaiku­tusta tehnytkään, sillä huomasin miten taitava ja tarkka­nä­köinen kertoja Munro on.
Sanan­saattaja on ehkä myös vähän erilai­sempi Munro (mutuilen, koska en todel­lakaan vielä tunne Munron muita teoksia), sillä se ei ole mikään perin­teinen novel­li­ko­koelma. Kirja koostuu kahdesta osasta, kahdesta kerron­nal­li­sesta linjasta. Niistä ensim­mäi­sessä Munro kertoo isänpuo­leisen sukunsa vaiheista, kun skotlan­ti­laiset Laidlawit matkus­tavat yli Atlantin ja asettuvat luomaan elämäänsä uudella mantee­reella. Kerto­mukset pohjau­tuvat Munron esi-isien jälkeensä jättämiin kirjal­lisiin dokument­teihin, mutta seassa on tietysti myös paljon kuviteltua ja sepitettyä. Toisessa kirjan osassa Munro itse on keskiössä ja kertojana. Hän kertoo lapsuu­tensa ja aikui­suu­tensa vaiheista aina kotiseu­dullaan varttu­mi­sesta ensirak­kauteen ja isänsä sairas­tu­miseen asti. Kerto­muk­sissa muut henki­lö­hahmot kuitenkin elävät omaa fiktii­vistä elämäänsä. Molemmat kerron­ta­linjat etenevät krono­lo­gi­sesti, mutta jättäen kerto­musten väliin ajallisia aukkoja.
 
Luin tämän kokoelman loppuun muutama päivä sitten ja siitä kirjoit­ta­minen tuntuu nyt vähän vaikealta. Minusta tuntuu, ettei minulla ole siitä oikein mitään sanot­tavaa (!) Sanan­saattaja on kyllä hyvä, se on mielen­kiin­toinen ja Munro kirjoittaa siinä yhtä taidok­kaasti kuin Kerjä­läis­ty­tös­säkin, mutta lopulta se on kuitenkin melko keskin­ker­tainen, ehkä jopa vähän laimea.
 
Ensim­mäisen osan Munron esi-isistä kerto­vissa tarinoissa pidin paljon niiden pohjau­tu­mi­sesta aitoihin dokument­teihin ja dokumen­teista poimi­tuista katkel­mista, mutta muuten esi-isien vaiheet tuntuivat minusta melko epäkiin­nos­ta­vilta. Kun sain kahlattua ensim­mäisen osan läpi, olin suorastaan helpot­tunut, kun pääsin lukemaan Munron omasta elämästä, hänen sukulais­suh­teistaan ja kasvustaan naiseksi ja naisena. Nämä kerto­mukset ovat reippaasti kiinnos­ta­vampia ja kosket­ta­vampia kuin kaukai­sista sukulai­sista kertovat vastaavat. Ensim­mäisen osan heittämä varjo jäi kuitenkin elämään ja häirit­semään lukemistani enkä lopulta onnis­tunut nauttimaan kirjan loppu­puo­lesta ihan niin paljon kuin olisin toivonut. Novellit ovat hyviä, nautin­nol­li­siakin, mutta en saanut niistä sellaista ah-miten-rakastan-tätä -tunnetta.
 

Olen kuitenkin edelleen toiveikas Munron suhteen. Jospa olen vain aloit­tanut sieltä ei kaikkein parhaim­masta päästä ja loppu on sitten yhtä tykitystä? Munro-asian­tun­tijat, kertokaa, että Liian paljon onnea on ihana ja mahtava ja kaikkea! Se on nimittäin seuraava hänen kirjansa jonka luen.

––
 
Alice Munro: Sanan­saattaja
(The View from Castle Rock, 2006)
Suom. Kristiina Rikman
Tammi 2008, 383 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Liian paljon onnea on ihana! :)

    1. Jee, ihanaa! :)

  2. Kuulin tänään, että sain tuon kirjan omaksi. En ole vielä ymmär­tänyt, että Akatee­minen on mennyttä. Edes Stockan Bonus­kortti ei kelvannut. Monta Munroa taita vielä puuttuakin minulta. Minulle novelllit ovat vaikeita eli lähestyn vähitellen Munroa.

    1. Täällä päin se on enemmän kuin mennyttä, kun koko Stockmann lähtee Oulusta. Eniten harmittaa juuri Akatee­misen meno siinä samalla, sillä keskustaan ei jää enää muita kirja­kauppoja kuin Suoma­lainen. Jos olisin rikas, perus­taisin oman kirja­kauppani.

      Novellit ovat minul­lekin vielä vähän vieraita, sillä olen lukenut niitä tähän ikään mennessä vasta hyvin vähän. Mutta Munro on hyvä novel­listi, joten hänestä on hyvä aloittaa novel­leihin tutus­tu­minen!

  3. Liian paljon onnea on oma lempparini! Sanan­saat­tajaa en ole vielä lukentu ja Kerjä­läis­tyttö on oma vähiten lemppari :D

    1. Jes, ehkä Liian paljon onnea räjäyttää sitten potin! :D

  4. Hyvin se menee, Liian paljon onnea on todella hyvä. ;) Muita erinomaisen hyviä ovat Karku­lainen ja Hyvän naisen rakkaus. Olet tosiaan aloit­tanut epätyy­pil­li­sem­mistä munroista, joten rohkeasti eteenpäin vain!

    1. Hienoa kuulla! Ehkäpä ihan hyvä näin, että aloitin noista ehkäpä ei niin parhaista Munroista, niin ne parhaimmat ovat vasta edessäpäin. :)