Type and press Enter.

Alice Hoffman: Ihmeel­listen asioiden museo


Yhdys­val­ta­lainen Alice Hoffman on kirjoit­tanut lukuisia romaaneja, mutta tänä sykysynä suomen­nettu Ihmeel­listen asioiden museo on ensim­mäiseni häneltä. Enkä usko, että viimeinen.
Hoffmanin romaani sijoittuu 1910-luvun New Yorkiin. Professori Sardiella on Coney Islandin huvit­te­lu­kes­kuk­sessa Ihmeel­listen asioiden museonsa, joka esittelee niin eläviä kuin kuollei­takin ihmeitä. Hänen tyttä­rensä Coralie on yksi museon vetonau­loista, vedessä uisken­televa meren­neito. Meren­neidon rooliin Coralie sopiikin hyvin, sillä hänellä on sormiensa välissä ihopoimut, kuin räpylät. Coralie kaipaa kuitenkin vapauteen, pois isänsä ankaran valvonnan alaisuu­desta.
 
Samaan aikaan toisaalla New Yorkissa nuori juuta­lais­poika Eddie etsii valoaan. Hän on paennut isäänsä, jota halveksii, ja aloit­tanut uuden elämän valoku­vaajana. Eddie ja meren­neito Coralien vääjää­mätön kohtaa­minen on kuin tähtiin kirjoi­tettu.
 
Ihmeel­listen asioiden museo on runsas romaani. Se käsit­telee monia eri teemoja, kuten erilai­suutta, kaiket rajat ylittävää rakkautta, anteek­siantoa, naisten oikeuksia, 1900-luvun alun työläisten asemaa ja nousua sekä eläinten oikeuksia, paina­vimmat maini­takseni. Kuitenkaan tarina ei tunnu liian täyteen ahdetulta, sillä monet mainit­se­mistani teemoista nyt vain olivat 1900-luvun alulle niin ominaisia, että niiden ohitta­mi­nenkin olisi tuntunut kummalta. Huomasin silti aika ajoin kertojan painot­tavan tiettyjä asioita, esimer­kiksi joitain aikakauden uusia keksintöjä, turhankin paljon ja allevii­vaten. Allevii­vauksen tarve kuitenkin madaltuu tarinan edetessä.
 
Nautin kirjassa eniten tuosta jo kauan kadon­neesta maail­masta, 1900-luvun alun New Yorkista. Kaupunki on kirjassa kuin yksi henki­lö­hah­moista. Kiinnos­tavia ovat myös kuvaukset usein maahan­muut­ta­ja­taus­taisten työläisten oloista, etenkin oikeasti tapah­tu­neesta Triangle Shirtwaist Factoryn palosta, jossa menehtyi liki 150 ihmistä, suurin osa heistä naisia, sekä Coney Islandin huvituk­sista ja ihmeistä. Miten hienoa olisikaan ollut käydä Dream­landin kaltai­sessa paikassa, vaikkakin Coney Islandin eri huvit­te­lu­pai­koissa työsken­nel­leiden ihmisten olot eivät tosiaankaan olleet kehut­tavat. On myös karmeaa ajatella, miten tuohon aikaan suhtau­duttiin kaikkeen poikkeavaan. No, kovin kauaksi siitä ei olla vielä nykypäi­vä­näkään päästy.
 
Ihmeel­listen asioiden museon tarina ja juoni eivät ole kovin kummoiset, vaan jopa hyvin ennalta-arvat­tavat. Toisaalta se kylläs­tytti enkä jaksanut lukea kirjaa kovin pitkiä aikoja yhteen menoon, mutta toisaalta kirjassa on myös paljon muuta mielen­kiin­toista, mikä antaa heppoisen juonen anteeksi. En myöskään ole ihan varma, mitä ajatella Coralien ja Eddien mennei­syy­destä kerto­vista, kursii­villa kirjoi­te­tuista luvuista. Pidin toki henki­löiden mennei­syyden valoit­ta­mi­sesta, mutta kun kursiivia on käytetty puoleen kirjan luvuista, lukeminen alkoi jo rasittaa silmiä.
 
Ihmeel­listen asioiden museo on lumoava kirja. Juoneltaan se ei ole erikoinen taikka kovin mieleen­painuva, mutta tunnelma on kohdillaan. Kohdillaan on myös mennei­syyden ihana kamala New York.
 

––
 
Alice Hoffman: Ihmeel­listen asioiden museo
(The Museum of Extraor­dinary Things, 2014)
Suom. Raimo Salminen
Gummerus 2015, 447 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

18 comments

  1. Ah, unohdin kirjoittaa omaan juttuuni tuosta kursii­vista. Olen siitä ihan samaa mieltä: se rasitti silmiä. Sinänsä oli hyvä idea käyttää toisaalta minäker­rontaa ja toisaalta antaa ulkopuo­lisen kertojan kuljettaa tarinaa, mutta lukija olisi varmaan oival­tanut vaihtelut ilman kursii­viakin.

    Ennalta-arvattava, kyllä, mutta niin nautittava!

    1. Minus­takin sekä minäker­ronnan että ulkopuo­lisen kertojan käyttä­minen oli kiva ratkaisu, mutta tosiaan ilman kursii­vinkin käyttöä lukija varmasti hoksaisi eron. Turha ja turhan rasittava kikka lukijan näkökul­masta.

      Tämä uppoaa aika hyvin sellaiseen mukava kirja -katego­riaan, vaikkei kaikki kirjan tapah­tumat mukavia olekaan. Tuskin jää pitkäksi aikaa mieleen, mutta lukuhet­kellä oikein kiva!

  2. Pidän kirjai­lijan uudem­masta tuotan­nosta enemmän. Punainen puutarha on suosikkini.

    1. Hei, muistankin tuo Punaisen puutarhan kannen! Kirja vaikuttaa mielen­kiin­toi­selta, joten ehkäpä luen sen seuraa­vaksi tältä kirjai­li­jalta.

  3. Hoffman on kiinnos­tanut jonkin aikaa, mutta en ole saanut aikai­seksi vielä tutustua. Tämä uutukainen kuulostaa kyllä sellai­selta kirjalta, että voisin tätä kokeilla! Tykkään kirjan nimestä.

    Runsas kursiivin käyttö ei minua haittaa — sorrun itsekin siihen paljon omia tekstejäni kirjoit­taessa ja editoin­ti­kier­rok­sella aina yritän vähän hillitä — mutta ymmär­sinkö oikein, että tässä on kokonaisia lukuja kursi­voitu? Se tuntuu oudolta ratkai­sulta. =D

    1. Minäkin olin tätä ennen kuullut parista muusta Hoffmanin kirjasta, mutta eipä ollut tullut luettua. Tämän jälkeen varmasti luen, sen verran kirjai­lijan muu tuotanto alkoi kiinnostaa. Ja kokeile sinäkin tätä kirjaa! Tarinaan mahtuu kaikkea mielen­kiin­toista, joten luulen jokaisen pitävän ainakin jostain sen palasesta :)

      Siis joo, ymmärsit ihan oikein. Minäker­ron­nal­liset luvut, joissa käsitellään pääasiassa henki­lö­hah­mojen mennei­syyttä, on kirjoi­tettu kokonaan kursii­villa. Ja näitä lukuja on aina joka toinen eli voisi sanoa, että noin puolet koko kirjasta. Vähän rasit­tavaa, viesti menisi perille ilmankin!

  4. Minulla on tämä juuri kesken! Luvut ovat yllät­tävän pitkiä, siihen olen tässä nyt kiinnit­tänyt huomiota kun aika tuntuu olevan koko ajan kortilla :) . Vaikuttaa kyllä lupaa­valta kirjalta, paikoi­tellen on kyllä tuntunut pahalta lukea niin raakaa tarinaa New Yorkin kadun tapah­tu­mista. Kansi on todella on onnis­tunut! :)

    1. Hei totta, luvut ovat tässä melko pitkiä, näin ehkä enemmän lyhyempien lukujen ystävänä. Kirjaa ei oikein viitsisi laittaa sivuun kesken luvun.

      Tämä ei tosiaan ole teemo­jensa puolesta mikään kevyt kirja, vaikka onkin samalla sellainen, no, mukava ja helposti lähes­tyttävä. Kannesta minäkin pidän, kaunis!

  5. Tämä kiinnostaa tällä hetkellä. Omaksi en ihan raaskinut ostaa, kun kirjai­lijan tyyli ei ole tuttu, mutta, jos ei omaan hyllyyn päädy niin lainat­ta­vaksi ainakin. :)

    1. Kannattaa kokeilla! Hoffman tuntuu kirjoit­tavan aika mielen­kiin­toi­sista aiheista, joten pitää kyllä kokeilla hänen muitakin kirjojaan :)

  6. Minulla on suuret odotukset kirjasta. Se vaikuttaa juuri sellai­selta, mikä voisi kolahtaa minuun. Olemme valinneet tämän lukupii­rimme marraskuun kirjaksi, joten minun “pitää” joka tapauk­sessa lukea se.

    Kursiivi kuulostaa huoles­tut­ta­valta… Katsotaan, miten se sujuu.

    1. Pidän peukkuja, että tykästyt tähän tosi kovasti! Minulla oli joitakin ongelmia tämän kanssa, mutta en missään nimessä kadu kirjan lukemista, sillä se onnistui silti tarjoamaan lumoavan elämyksen.

      Kursiivi oli aika ilkeää omille silmilleni, vaikka siihen tottui kuitenkin jonkin verran.

  7. Tässä on niin kaunis kansi, että se houkut­telisi lukemaan! 1900-luvun alun New York kuulostaa myös ihanalta, pitääpä pistää mieleen. :)

    1. Kansi on kyllä aivan ihana :) Miljöö on myös, ihana sekä kamala, joten kokei­lehan!

  8. Sama täällä, ensim­mäinen lukemani teos Hoffma­nilta, mutta ei todel­lakaan viimeinen! Tarina eteni verkkai­sesti, mutta lukeminen nopeasti, kiinnos­tavia henki­löitä ja tapah­tumia, harmi vain että kursiivin liika­käyttö häiritsi lukemista. Runsas kuvaa kirjaa hyvin.

    1. Tässä oli kyllä tarinaa kerrakseen! Enpä ole vielä ehättänyt tarttua muihin Hoffmanin kirjoihin, mutta täytyy ensi vuonna yrittää.

  9. Minäkin luin kirjan juuri — ja tykkäsin! Varsinkin New Yorkin histo­riasta. Onneksi rakkaus­ta­ri­nalla ei ollut isompaa roolia, sillä rakkausaihe vain harvoin jaksaa kanna­tella koko kirjaa.

    Kursiivin käyttö jaksoi ihmetyttää minuakin:)

    Niin kuin yllä jo suosi­tel­tiinkin, minäkin komppaan, että Punainen puutarha oli todella hyvä lukuko­kemus. Suosikkini Hoffma­nilta.

    1. Minun muististani tämä kirja on jo aika hyvin hävinnyt, ei siis tehnyt kovin suurta vaiku­tusta, mutta ihan kiva lukuko­kemus siihen hetkeen :) Kursiivin tosin edelleen muistan, yäk :D

      Täytyisi kyllä lukea lisää Hoffmania.