Type and press Enter.

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

 

Karoliina Timosen toinen romaani Kesäinen illuusioni löytyi melko yllättäen ja tuoreeltaan sivukir­jaston esitte­ly­pöy­dältä tässä kesän aikana. Mietin, että miksipä ei, sillä Timosen muutaman vuoden takainen esikois­ro­maani Aika mennyt palaa oli viihdyttävä lukuko­kemus ja ajattelin Kesäisen illuusioni olevan nimensä mukai­sesti mukavaa, kesäistä luettavaa. Toisten kirja­blog­gaajien arviot ovat myös vahvis­taneet tätä mieli­kuvaa.
 
Kesäinen illuusioni sijoittuu helteisen Saimaan saaristoon. Nelikymp­pinen Klarissa (sama Klarissa kuin esikois­ro­maa­nissa?) on vuokrannut kesän ajaksi mökki­saaren paetakseen umpiku­jassa olevaa avioliit­toaan, miettiäkseen tulevai­suuttaan ja kirjoit­taakseen uutta romaa­niaan. Myös vasta­päiseen saareen ilmaantuu omia suhteitaan pohtiva Klaris­salle ennestään tunte­maton mies, Olavi. Klarissa ja Olavi alkavat viettää yksinäistä aikaansa yhdessä illastaen ja keskus­tellen. Olavissa on jotain selit­tä­mä­töntä viehä­tys­voimaa eikä Klarissa voi olla tunte­matta vetoa häneen. Mutta kun miehen poika tulee saarelle ja Olavi alkaa käyttäytyä varsin kummal­li­sesti, jopa uhkaa­vasti, Klarissa ei enää tiedä keneen voi luottaa ja mikä on totta.
 
Kesäinen illuusioni on pieni, väljästi taitettu romaani, jonka hotkaisee hetkessä. Minä vietin sen parissa kesän viimeisen lämpimän iltapäivän, sillä halusinhan lukea kirjan kun vielä oli kesäisen lämmintä (helle­päivää olisi saanut odotella ensi kesään saakka). Tarinan alkua­se­telma on kiinnostava, vaikken oman elämän­ti­lan­teeni ja ikäni puolesta aivan osannutkaan samastua Klarissan asemaan. Tarinan luonto­ku­vaukset ovat viehät­täviä ja saavat kaipaamaan saariston rauhaan.
 
Mutta. En ymmär­tänyt ollenkaan Klarissan sekoiluja! Saivatko pelkkä helle ja avioliitto-ongelmat hänet käyttäy­tymään kuin teini-ikäinen? Vai toimiko hän jonkin loitsun alaisena, kuin huumattuna? Kesäinen illuusioni nimittäin sisältää myös hieman maagi­suutta, kuten Timosen esikois­ro­maa­nikin. Selkeimmin maagisuus tulee esille vasta tarinan loppu­puo­lella, jolloin vasta pääsin kirjan kanssa vauhtiin. Ja sitten se jo loppuikin ja jätti minut hyvin hämmen­ty­neeksi. Jos lopun ilottelu olisi hallinnut tarinaa jo paljon varhai­sem­massa vaiheessa, olisin nauttinut siitä huomat­ta­vasti enemmän. Enkä halua uskoa, että Klarissa toimi kuten toimi omasta tahdostaan, sillä hänen muuten fiksu olemuk­sensa ja kypsyy­tensä on tarinassa varsin räikeästi risti­rii­dassa hänen käytök­sensä kanssa. Olisin ehkä halunnut saada varmuuden tähän seikkaan, sillä lukeminen kävi paikoi­tellen melko kiusal­li­seksi.
 
Kesäi­sessä illuusiossa on siis puolensa ja puolensa. Vahvimmin siitä jäivät mieleeni kaunis luonto­kuvaus, kepeästi kulkeva kerronta, jännittävä loppu ja kiusal­li­suuden sekä hämmen­ty­nei­syyden tunteet.
 

Muissa blogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Kuuttaren lukupäivä­kirja, Kirja­kaapin kummitus, Sinisen linnan kirjasto, Kirsin Book Club, Nenä kirjassa, Mari A:n kirja­blogi, Morren maailma, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirja­muis­ti­kirja ja Mustik­ka­kummun Anna.
 

––
 
Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
WSOY 2015, 165 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Itse luin tämän myös tällä viikolla ja minuakaan se ei onnis­tunut täysin vakuut­tamaan. Loppu oli niin outo. Pidin kirjai­lijan rauhal­li­sesta tyylistä, kunnes tuli se loppu.

    1. Meillä meni sitten ihan päinvastoin: minä innostuin vasta loppu­puo­lella kirjaa, sillä sen outous herätti heti kiinnos­tukseni, että mitäs tässä nyt tapah­tuukaan! Muu oli vähän kiusal­lista :(