Type and press Enter.

Mark Z. Danie­lewski: House of Leaves

Nyt olen itsestäni ylpeä ja syystä! Jo kesällä 2013 aloit­tamani Mark Z. Danie­lewskin metafik­tii­vinen romaani House of Leaves on nyt kahlattu läpi. Tuolloin kaksi vuotta sitten kirja jäi kesken, kun tein sen virheen, että luin sen rinnalla muutakin, joten pikku­hiljaa kirja vain jäi ja unohtui. Kirja ei myöskään ole mistään helpoim­masta päästä, ei todel­lakaan. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja pidät­täydyin muista kirjoista. Yllättäen nopeasti kirjan sitten lopulta luin, vaikka aloitin sen uudelleen ihan alusta, mutta siihen on hyvä syynsä, josta lisää myöhempänä.

Tästä kirjasta kirjoit­ta­minen saattaa olla blogini historian kaikkein vaikempia tehtäviä, mutta yritetään. House of Leaves on kirjoi­tettu dokumen­taa­riseen muotoon. Nuori mies nimeltä Johnny Truant löytää House of Leavesin käsikir­joi­tuksen, tai pikem­minkin sen osaset, kaverinsa kuolleen naapurin herra Zampanòn asunnosta. Zampanón oli nähtä­västi tarkoitus julkaista kirja itse, mutta hän ei ehtinyt saada sitä valmiiksi, joten Johnny ryhtyy editoimaan kirjaa yhtenäi­seksi kokonai­suu­deksi. Tämä tälläkin hetkellä käsissäni pitelemä kirja on tuo valmiiksi saatu teos.

Mutta mistä House of Leaves lopulta kertoo? Sen keskiössä on Navid­sonin nelihen­kinen perhe. Isä, Will Navidson, on kuuluisa Pulitze­ril­lakin palkittu valoku­vaaja, joka vaimonsa Karenin vaati­muk­sesta päättää vaihteeksi keskittyä perhee­seensä. Tämän vuoksi perhe muuttaa New Yorkista Virginian maaseudun rauhaan. Seutu ja Navid­sonien ostama talo tuntuvat ihanan rauhal­li­silta meluisaan ja ruuhkaiseen kaupunkiin verrattuna ja paris­kunnan kaksi lastakin tuntuvat viihtyvän. Mikä tärkeintä, nyt Will ja Karen voivat alkaa hoitaa kuntoon myös rakoi­levaa parisuh­dettaan.

Mutta talo ei olekaan sitä mitä Navid­sonit sen ostaessaan luulivat sen olevan. Eräänä päivänä vanhempien ja lasten makuu­huo­neiden välille ilmestyy komero, jota siinä ei aikai­semmin ollut, ja Will huomaa, että heidän talonsa on sisäpuo­lelta mitattuna suurempi kuin ulkopuo­lelta, minkä pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdo­tonta. Myöhemmin olohuoneen aiemmin tyhjälle seinälle ilmaantuu ovi, joka johtaa pimeään käytävään. Käytävän ilmes­ty­misen pitäisi näkyä muutoksena talon ulkopuo­lella, sillä sinne johtava ovi on olohuoneen ulkosei­nällä, mutta näin ei kuitenkaan ole. Piha on käytävän kohdalta tyhjä, saman­lainen kuin ennenkin.

Utelias ja tutkiva luonne kun on, Will lähtee katsomaan mitä käytä­västä löytyy vaimonsa kielloista huoli­matta. Yllätys on suuri, kun käytävä vain jatkuu ja jatkuu. Se tekee mutkia sinne ja tänne ja johdattaa Willin lopulta hyvin suureen tilaan, jonka seiniä tai kattoa Willin tasku­lamppu ei edes yllä valai­semaan. Kaikki on mustaa, seinät, lattiat ja katto, eikä käytä­villä tai niiden varrella olevissa lukui­sissa huoneissa ole yhtään mitään. Sitten jostain kuuluu kuin murinaa, ensin kaukaa, sitten hyvin läheltä. Will pakenee, mutta eksyy yrittäessään päästä takaisin valoon, olohuo­neeseen. Käytävä, jota pitkin hän tuli, ei enää olekaan saman­lainen kuin vielä hetki sitten. Se muuttaa muotoaan, pitenee ja lyhenee ilman mitään mieltä. Lopulta Will kuitenkin pääsee takaisin taloon ja hälyttää paikalle seikkai­lu­hen­kisiä tutta­viaan, jotka alkavat tehdä tutki­mus­retkiä käytävien uumeniin. Kaikki talon tapah­tumat kuvataan.

Itse asiassa House of Leaves pohjautuu dokumen­taa­riseen elokuvaan, jonka Navid­sonit loivat talostaan kuvaa­miensa videoiden ja ottamiensa valokuvien pohjalta. Jotkut sanovat sen olevan vain loistava tai vaihtoeh­toi­sesti huono kauhue­lokuva, toiset uskovat sen olevan totta. Elokuva on päässyt teatte­ri­le­vi­tykseen ja myös useat eri alojen kriitikot ja tutkijat ovat sitä tutkineet. Kirja sisäl­tääkin runsaasti alaviit­teitä (427 kappa­letta sekä useita eri symbo­leilla merkittyjä viitteitä!) eri tutki­muksiin, jotka ovat toki täysin keksittyjä.

Kun kirjan yksi taso keskittyy kuvaamaan Navid­sonin perhettä ja mitä talossa tapahtuu, toinen taso tapahtuu juuri alaviit­teissä. Tutki­musten ohella niissä selvi­tetään myös House of Leavesin editoineen Johnny Truantin elämää. Lukijalle käy selväksi, ettei Johnnyn menneisyys ole ollut ollenkaan helppo ja ryhtyessään setvimään House of Leavesin käsikir­joi­tusta, hänen elämänsä tuntuu vaipuvan entistä suurempaan sekasortoon. Johtuuko se itse tekstistä, talosta vai Johnnyn pakko­miel­teestä? Sekaan­nusten välttä­mi­seksi Johnny Truantin itse kirjoit­tamat alaviitteet on kirjoi­tettu Courie­rilla, kun taas Zampanòn (joka siis on alunperin kirjoit­tanut kirjan käsikir­joi­tuksen) kirjoit­tamat alaviitteet Timesilla. Jotta asia olisi vielä mutkik­kaampaa, on alaviit­teissä lisäksi kirjan toimit­taneen tahon tekemiä merkintöjä, mutta ei runsaasti.

Pysyttekö vielä mukana? En tiedä pysynkö itsekään. House of Leave­sissa on niin paljon kaikkea, niin monta eri tasoa, että siitä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi. Ensin­näkin itse talo. Se on karmiva! Se muuttaa muotoaan, kutistuu ja laajenee, siitä lähtee käytäviä, jotka eivät tunnu johtavan minnekään, se eksyttää kulki­jansa totaa­li­sesti. Suuresta, pimeästä tilasta lähtee portaat alaspäin ja matka alas on kymmenien ja taas kymmenien mailien mittainen. Pohjalle päästääkseen joutuu matkaamaan monta päivää. Sitten portaat muuttu­vatkin ja matkaan alas kuluukin vain minuutti. MITÄ?! Kauhu­kirjana House of Leaves on yksiä pelot­ta­vimpia ja ahdis­ta­vimpia.

House of Leaves ei tarjoile suoria vastauksia, vaan sitä voi tulkita halunsa mukaan. Minä jäin esimer­kiksi miettimään, mikä talo loppujen lopuksi oikein on. Se voi olla vain todella paina­jais­mainen talo, jotain yliluon­nol­lista, sitä voi verrata Minoksen labyrinttiin tai se voi symbo­loida mieltä. Mutta kenen mieltä? Navid­sonin, Zampanón vai Johnnyn? Vai mieltä ylipäänsä? Entä käytä­villä kuuluva murina, mitä se tarkoittaa? Kuuluuko se jollekin siellä asuvalle olennolle, onko se talon oma ääni vai vain mielen tuotosta? Koko kirjan voi halutessaan myös kysee­na­laistaa. Ehkä se onkin vain Johnnyn sairaan mielen tuotos, ehkä se siten taloineen ja äänineen symboloi hänen mieltään? Tunnun palaavan jatku­vasti tuohon tulkintaan, mutta sehän voi olla mitä vain.

Navid­so­neista ja heidän talostaan kertova taso on siis hyvin mielen­kiin­toinen, täynnä arvoi­tuksia ja erilaisia symboleja. Melkein yhtä mielen­kiin­toista luettavaa on Johnny Truantin alaviitteet, jotka vähitellen muuttuvat sekavim­miksi ja sekavim­miksi käsikir­joi­tuksen ottaessa hänestä vallan. Pelkäsin melkein jo omankin mielen­ter­veyteni puolesta, mutta onneksi ihan selvä­jär­kisenä tästä selvittiin. Olen kuullut tapauk­sista, joissa House of Leaves on aiheut­tanut lukijoissa unetto­muutta ja outoja tunte­muksia. Lievätkö kuitenkin vain liioit­telua tai liikaa samas­tu­mista Johnnyyn. Minuakin silti vähän jännitti, että ilmaan­tuuko meidänkin olohuo­neemme seinälle pian tyhjä käytävä…

Vielä muutama sananen House of Leavesin kokeel­li­sesta raken­teesta. On käynyt jo selväksi, että kirjassa on satoja alaviit­teitä. Jotkut viitteet ovat vain rivin mittaisia, toiset (etenkin Johnny Truantin kirjoit­tamat) voivat jatkua sivutol­kulla. Joskus viitteiden seuraa­minen osoit­tautuu haasta­vaksi:

Tällä aukea­malla on useita eri alaviit­teitä. Oikeastaan koko aukeama koostuu alaviit­teistä. Vasen ja oikea palsta ovat omia alaviit­teitään, jotka jatkuvat monta sivua. Vasemman palstan alaviite alkaa sivulta 120 ja päättyy sivulle 134. Tämän viitteen perässä on oma alaviit­teensä, joka on tämän aukeman oikea palsta. Se alkaa siis sivulta 134 ja etenee takaperin takaisin sivulle 120. Tämän ko. viitteen teksti on vieläpä ylösa­laisin. Sen perässä on jälleen viite­mer­kintä, joka taas viittaa kirjan lopun liitteisiin. Lisäksi tällä aukea­malla omia viitteitään ovat laati­kossa oleva teksti (joka sekin jatkuu sivukau­palla, mutta aukeaman vasen laatikko on peilikuva edellisen sivun laati­kosta), vasemman sivun sisäreunan tekstin­pätkä, joka näkyy kuvassa vähän huonosti, jonka viite oikean sivun sivuttain oleva tekstin­pätkä taas on, sekä ns. normaa­listi sivuille sijoi­tettu teksti, joka tässä tapauk­sessa on Johnny Truantin kirjoi­tusta. Varsin sekavaa, eikö? Ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä näitä esimerkin kaltaisia aukeamia on kirjassa loppujen lopuksi aika vähän. Tämä on niistä varmaan se vaikea­sel­koisin. Kirjan raken­teeseen ja rytmiin tottuu lopulta yllät­tävän nopeasti.

Kirjassa on yhteensä 709 sivua liitteineen ja hakemis­toineen, mutta se on lopulta melko nopeaa luettavaa, sillä melko monet sen sivuista näyttävät tällai­silta:

  Teksti tiivistyy ja sen asettelu muuttuu kirjassa yleensä silloin kun sen tunnel­makin tihenee. Jälkim­mäisen kuvan aukea­malla Will ryömii pitkin koko ajan ahtaam­maksi käyvää käytävää, joten tekstin määräkin sivuilla pienenee ja tiivistyy. Joskus teksti voi myös kääntyä vaaka­suoraan tai tiivistyä sivun nurkkaan:  

House of Leaves jätti minut varsin hämmen­ty­neeksi, mutta positii­vi­sella tavalla. En ole koskaan ennen lukenut mitään vastaavaa. Miellän kokeel­liset romaanit yleen­säkin turhan vaikea­sel­koi­siksi ja joskus jopa tekotai­teel­li­siksi, mutta House of Leave­sissa sen kokeel­li­suu­della on tarkoi­tuk­sensa. Kaikki kummal­liset tekstin sijoit­telut ovat yhtey­dessä kirjan tapah­tumiin. Sen rakenne ja omalaa­tuinen kerronta liittyvät kiinteästi itse tarinaan, jonka tarkoitus on olla pikem­minkin tutkimus kuin kauno­kir­jal­linen teos. Kirja onkin metafik­tiota parhaim­millaan.

Jos kaipaat kirjal­li­suu­delta haastetta, aivojumppaa (kirjassa on viitteiden metsäs­tä­misen lisäksi tarjolla eräs kirje, jonka koodin voi halutessaan murtaa), taido­kasta kerrontaa, ajatel­tavaa ja pohdit­tavaa (allego­rioita riittää), jotain tyystin erilaista tai vain pelot­tavaa kauhua, lue House of Leaves. Minulle se tarjosi elämyksen, joka ei koskaan unohdu. Kirjaa ei ole suomen­nettu enkä kyllä tiedä miten se onnis­tuisi. Jos joku joskus yrittää, onnea matkaan!

Mark Z. Danie­lewski on aloit­tanut nimeä The Familiar kantavan sarjan kirjoit­ta­misen. Sen ensim­mäinen osa on julkaistu vähän aikaa sitten ja on nimeltään The Familiar: One Rainy Day in May. Sarja jatkaa House of Leavesin tapaista kokeel­lista linjaa ja siitä on tulossa 27-osainen! Kuten mainitsin aiemmin, eipä lopu synttäri- ja joulu­lah­jaideat kesken reiluun kolmeen­toista vuoteen, sarjaa kun on tarkoitus julkaista kaksi osaa vuodessa.

Mark Z. Danie­lewski: House of Leaves
Pantheon Books 2000
709 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Huh, minua on kiinnos­tanut jo jonkin aikaa tämän lukeminen sen kauhu-statuksen vuoksi, mutta enpä tiennyt sen olevan tällainen teos! Toisaalta kiinnostaa, toisaalta vaikuttaa aika vaikealta kirjalta. :o

    1. Joo, tässä on paljon muutakin kuin pelkkää kauhua, vaikka kauhu­nakin tämän voi tietysti lukea ja tyyliin pikalukea sen kaiken muun. Kirjassa on jopa kokonaisia lukuja, joissa lähinnä vain analy­soidaan kuvit­teel­listen tutki­joiden avulla esimer­kiksi talon ominai­suuksia ja Navid­sonin perheen eri jäsenten käytöstä tietyissä tilan­teissa. Tällaiset jorinat saattavat tylsis­tyttää, mutta toisaalta ne myös syven­tävät tarinaa joka tasolla todella paljon ja auttavat jäsen­tämään omia ajatuksia vähän kaikesta kirjaan liitty­västä.

      Kirjan rakenne vaikuttaa tosiaan alkuun melko vaikealta ja tästä tekstis­täkin saa varmaan tosi sekavan kuvan, koska kirjasta oli hirveän hankala kirjoittaa lyhyesti ja ytimek­käästi :D Mutta siihen sekavuuteen tottuu kuitenkin yllät­tävän helposti, joten kokeile rohkeasti! Olisi kiva lukea muidenkin bloggauksia kirjasta.

  2. Voi että, tämän kirjan olen halunnut lukea siitä asti kun kuulin sen olemassa olosta, noin pari vuotta sitten. Miksihän tätä ei ole suomen­nettu… Tämä nimittäin vaikuttaa ihan just mun kirjalta. =D Kiitos katta­vasta esitte­lystä!

    1. Tämä kirja on kyllä niin hämmentävä ja outo enkä usko, että tulen unohtamaan sitä ikinä. En ainakaan sitä hämmen­tävää tunnetta, joka oli päällä koko kirjan lukemisen ajan!

      Veikkaan, että tämän suomen­ta­minen olisi todella, todella haastavaa. Tässä käsitellään niin paljon kaikkea taiteesta matema­tiikkaan, että suomen­ta­jakin tarvitsisi varmaan melkoi­sesti konsul­toin­tiapua (herran­jestas, minä ainakin olisin tarvinnut, melkein joka välissä! :D) tai vähintään hyvin laajaa tietä­mystä asiasta kuin asiasta. Mutta toivot­ta­vasti joku joskus tarttuisi urakkaan, se olisi kumar­ruksen paikka.

  3. Tämä on ainoa juttu jonka olen tästä kirjasta lukenut, mutta heti kyllä tuli pakko saada -fiilis… :)

    1. Onnistuin siis pitämään hyvän myynti­puheen :D Tästä olisi kiva lukea muidenkin bloggauksia, sen verran erikoinen ja ajatuksia herättävä kun on!