Type and press Enter.

Ali Smith: Oli kerran kello nolla

Ali Smithin Oli kerran kello nolla on ollut lukulis­tallani jo tovin. Ajattelin, että ohuehko kirja voisi olla mukavaa vaihtelua viimeksi lukemani Mark Z. Danie­lewskin paksun House of Leavesin (josta olen edelleen hieman pyörryk­sissäni) jälkeen. No, olin hieman väärässä, sillä vaikka Oli kerran kello nolla ei ole paksu, siinä on runsaasti asiaa eikä sen lukeminen ole mistään helpoim­masta päästä.
 
Kaikki alkaa, kun Miles-niminen mies lukit­tautuu eräillä illal­li­silla isäntäväen vieras­huo­neeseen eikä tule sieltä ulos. Isäntäväki ei halua rikkoa hienoa, 1700-luvulta peräisin olevaa vieras­huoneen ovea, joten esimer­kiksi poliisin kutsu­minen taloon ei tule kysymyk­seenkään. Niinpä Miles vain jää. Vähitellen talon edustalle kokoontuu väkeä telttoineen ja kameroineen seuraamaan josko tuosta salape­räi­sestä miehestä, jota he ovat alkaneet kutsua Miloksi, näkyisi edes vilahdus. Ja päivittäin käykin kohdahdus, kun Milesin käsi ilmestyy ikkunasta näkyviin ja poimii hänelle vinssa­tusta ruoka­ko­rista päivän ateriansa.
 
Toisaalta Oli kerran kello nolla ei kerro tästä. Sen syvin sanoma on jossain muualla ja tuo sanoma on jopa melko tulkin­nan­va­rainen. Lukija saa tietää lisää Milesista hänet tunteiden ihmisten kautta. Neljä eri henkilöä kytkeytyy tavalla tai toisella Milesiin neljän eri luvun verran: Anna tunsi Milesin nuorena, kun he olivat samalla kirjoi­tus­kil­pailun järjes­tä­mällä matkalla Euroo­passa. Mark tapasi Milesin sattu­malta teatte­rissa ja toi hänet seura­lai­senaan kohta­lok­kaille illal­li­sille. Sairaalan sängyssä makaava May taas muistaa Milesin tyttä­rensä kautta. Viimei­sessä luvussa esiintyvä Brooke, nuori, mutta hyvin pikku­vanha ja asioita ajatteleva tyttö oli samoilla illal­li­silla Milesin kanssa. Näin vähitellen lukijalle ripotellaan mahdol­lisia syitä sille, miksi Miles käyttäytyy kuten käyttäytyy, mutta vasta Brooken luku paljastaa enemmän.
 
Mielestäni kirja kertoo ajasta ja muista­mi­sesta. Se kertoo ihmisyy­destä ja siitä, miten olemme yhtey­dessä toisiimme. Se kertoo myös unohta­mi­sesta ja muista­mi­sesta. Histo­riasta ja nykyi­syy­destä. Se kertoo oikeastaan siitä, mistä haluat sen kertovan, sillä tulkin­ta­tapoja on melkein loput­to­masti. Lempi­koh­taukseni kirjassa on ehdot­to­masti Markin luvussa oleva kuvaus illal­li­sesta, joiden aikana Mark lukit­tautuu vieras­huo­neeseen. Smith kuvaa keski­luok­kaisia ruokai­li­joita nasevan tarkka­nä­köi­sesti ja lukijaa huvittaa ja kiukuttaa yhtä aikaa.
 
Ihan toinen juttunsa tässä kirjassa on sen kieli. Smith leikit­telee sillä hauskasti, kertoo vitsejä ja riimit­telee. Kieli on hauskalla tavalla yhtey­dessä kirjan satii­ri­suuteen. Suomentaja on tehnyt kielen suhteen hyvää työtä, mutta en voinut siltikään olla tuskas­tu­matta ja mietti­mättä, että miten tämä ja tämä juttu olisi ollut englan­niksi ja miten ne jutut olisivat olleet selkeämpiä, parempia ja hauskempia alkupe­räis­kie­lellä. Harmittaa ihan, sillä olen melko varma, että kirjasta olisi muodos­tunut nokke­lampi ja fiksumpi kuva alkupe­räis­kie­lisenä kuin siitä nyt muodostui.
 
Jos haluat lukea jotain hieman haasta­vampaa, joka käsit­telee kuitenkin varsin yleis­maa­il­mal­lisia, meitä kaikkia lähellä olevia teemoja, kirja voi olla sinun kirjasi. Jos sinulla riittää kieli­taitoa, lue kirja ennemmin englan­niksi.
 

––
 
Ali Smith: Oli kerran kello nolla
(There but for the, 2011)
Suom. Kristiina Drews
Otava 2013, 284 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Minäkin mietin monesti, että jos vain osaisi paremmin englantia, tämä pitäisi ehdot­to­masti lukea englan­niksi. Mutta omalla kohdallani toimi hyvin suomek­sikin ja pidin kirjasta niin paljon, että se on yksi tämän vuoden lemppa­reitani :)

    1. Kiva, että tuli lemppa­reitasi ja ymmärrän hyvin miksi :) Kielellä leikittely on tässä tosi hauskaa, joten olisi ollut kiva lukea ainakin ne kohdat englan­niksi.

  2. No voi hitsi tuota kieli­puolta. Olen lukenut pari Smithiä englan­niksi ja joissakin kohdin kieli on mennyt melko haasta­vaksi, joten ajattelin, että lukisin seuraavan Smithin suomeksi ja juuri tämä lukemasi teos on ollut mielessä. Parasta varmaan olisi, jos olisi käytössä sekä englannin- että suomen­kie­linen versio samaan aikaan.

    Tämä teos kuulostaa kyllä mielen­kii­toi­selta, joka sanana saa ihan omat merki­tyk­sensä silloin, kun se liitetään Ali Smithiin.

    1. Hitsit­telen minäkin, kun ajattelin puolestaan lukevani seuraavan Smithini englan­niksi. Sekään ei ole kivaa, jos vieras kieli menee liian haasta­vaksi, kun eihän sitä sitten ymmärrä paljoa mitään. Ja kun en ole sanakirjan kanssa lukeva, siinä menee liikaa aikaa. Mutta tuo onkin ihan hyvä idea lukea molem­man­kie­lisiä kirjoja rinnakkain tai olisi ainakin se suomen­kie­linen siinä varalla jos menee liian vaikeaksi. Toki näin ei ole mahdol­lista jos sitä suomen­nosta ei ole, mutta muussa tapauk­sessa.

      Mutta kokeile kuitenkin, mutta ota varulta englannin-/suomen­kie­linen siihen hollille, kumman­kie­lisen nyt aiotkaan lopulta lukea :)

  3. Olen jotenkin ohittanut Ali Smithin. Oli kerran kello nolla on huikea kirja, todella upea. Se on niin moniker­rok­sinen, lukeminen oli sanojen juhlaa.

    1. Tekisi mieli kokeilla jotain toistakin Ali Smithin kirjaa. Tästä en pitänyt kamalasti; luulen, että alkukie­linen olisi toiminut paremmin.