Type and press Enter.

Sarah Waters: The Paying Guests

Voi ei, mitä meninkään tekemään: olen lukenut kaikki tähän mennessä ilmes­tyneet Watersit! The Paying Guests on niistä uusin ja sen suomennos Parempaa väkeä ilmestyy kauppoihin tässä kuussa. Luulen, että moni kanssa­blog­gaaja aikoo lukea kirjan, sen verran tykätty Sarah Waters on ollut kirja­blog­gaajien keskuu­dessa, joten siksi minäkin ajoitin kirjan lukemisen tähän ajankohtaan, jotta pääsen tuoreeltaan fiilis­te­lemään sitä muiden kanssa.
 
The Paying Guests sijoittuu vuoden 1922 Lontooseen. Ensim­mäinen maail­mansota on päättynyt muutama vuosi sitten, mutta kaupunki ei ole vielä siitä kokonaan toipunut. Liian moni nuori mies on meneh­tynyt, liian moni nuori mies on nyt työtön ja koditon.
 
Sota on vaikut­tanut monin eri tavoin myös rouva Wrayn ja hänen tyttä­rensä Francesin elämään rauhal­li­sella Lontoon esikau­pun­kia­lu­eella. Perheen molemmat pojat ovat kaatuneet sodassa ja isä kuollut vähän sen jälkeen jättäen jälkeensä vain velkoja. Naiset ovat joutuneet luopumaan palve­li­joistaan ja tekemään kaikki talon askareet itse. Pitääkseen kotinsa ja sosiaa­lisen asemansa he joutuvat myös laittamaan osan huoneistaan vuokralle. Näin taloon saapuu nuori paris­kunta, Lilian ja Leonard Barber. France­sista ja hänen äidistään tuntuu, etteivät he koskaan totu vieraiden ihmisten läsnä­oloon talossaan, outoihin ääniin, paris­kunnan luona käyviin vieraisiin, jatkuviin portai­kossa kohtaa­misiin. Pian Frances ja Lilian kuitenkin ystävys­tyvät ja alkavat viettää aikaan toistensa seurassa niin inten­sii­vi­sesti, että askareetkin unohtuvat. Waters ei olisi Waters ellei jotain yllät­tä­vääkin tapah­tuisi, ja niin todella käy myös France­sille ja Lilia­nille. Jotain todella kauhis­tut­tavaa, todella rumaa, todella peruut­ta­ma­tonta.
Huh, enpä arvannut, mihin The Paying Guests minut lopulta johdat­taisi. Alkuun tarina venyt­telee raukeasti kuin kissa, pitkään ja hartaasti, mutta kun tapahtuu mitä tapahtuu, siitä kehkeytyy yllättäen varsi­nainen jänni­tys­näy­telmä. Toisaalta minulla ei alkuunkaan ollut sellainen olo, että tarinassa tapah­tuisi jotain erityisen hyvää. Francesin elämää tuntuu ympäröivän harmaan­li­kainen harso, kaikki tuntuu jotenkin painos­ta­valta, ahdis­ta­valta ja rajoit­ta­valta. Ja yhä tummem­maksi ja ahtaam­maksi kaikki sitten muuttuu. Tarinan tunnelma sai mieleni pian melko matalaksi, mutta ihan hyvällä, vaikut­ta­valla tavalla.
 
Voisin toki vielä mainita, miten hienosti Waters kuvaa The Paying Guestsin miljöötä, miten sitä tuntee melkein kuin hengit­tä­vänsä samaa ilmaa hänen henki­lö­hah­mo­jensa kanssa ja miten hän kuljettaa tarinaa niin kutkut­ta­vasti eteenpäin, mutta se tuntuu miltei turhalta, sillä niin hän tekee aina. Jatkaakseni The Paying Guestsin vertaa­mista Watersin muihin kirjoihin, sanoisin, että tämä kirja ei kuitenkaan yllä suosi­kikseni. Se etenee välillä vähän liian verkkai­sesti, vaikka suurim­milta osin nautinkin hitau­desta, enkä oikein tiedä, mitä mieltä olen tarinan lopusta. Sitä pitää vielä sulatella, ehkä olen siihen kuitenkin ihan tyyty­väinen. Mutta ihanan, ihanan runsas ja mahdot­toman jännittävä tarina silti on!
 
The Paying Guests muistuttaa jonkin verran Watersin esikois­ro­maania Tipping the Velvetiä. Se ei ole ihan yhtä rohkea, mutta ainakin jollain tasolla Watersin voisi sanoa palanneen juurilleen. Ei sillä, että Affinitys, Silmän­kään­tä­jässä, Yövar­tiossa tai Vieraassa karta­nossa olisi ollut mitään huonoa, ei. Hämmäs­ty­neenä voinkin kertoa, että olen pitänyt kovasti ihan jokai­sesta Watersin kirjoit­ta­masta kirjasta. Tätä vielä lisää, kiitos!
 
Muissa blogeissa: Reader, why did I marry him? -blogissa on mielen­kiin­toi­sesti pohdittu The Paying Guestsia sensaa­tio­ro­maanin pastissina.
––
 
Sarah Waters: The Paying Guests
Virago 2014, 569 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Vaikuttaa siltä että Sarah Waters on tutus­tu­misen arvoinen :) Yhtään kirjaa en ole lukenut mutta takakan­si­tekstien ja kansi­kuvien perus­teella kiinnostus on herännyt. Aikamoisia tiilis­kiviä mutta taitavat silti olla sujuvia ja helppo­lu­kuisia.

    1. On, ehdot­to­masti! Ja joo, kaikki kirjat ovat melko paksuja, mutta helppo­lu­kuisia, niin suomeksi kuin englan­nik­sikin :) Mutta jos hidas kerronta ei ole se lemppa­ri­juttu, niin sitten näiden kanssa saattaa ehkä jopa ikävystyä.

  2. Olen aikai­semmin lukenut Water­silta ainoastaan Silmän­kään­täjää, joka sekin jäi jostain syystä kesken, vaikka mielen­kiin­toi­selta vaikut­tikin. Nyt taisin kuitenkin saada lisää intoa kirjai­lijaan tutus­tu­miseen, varsinkin tämä teos kuulostaa erittäin lupaa­valta! :)

    1. Silmän­kääntäjä on yksiä lemppa­reitani, se kirjai­mel­li­sesti teki minulle silmän­kään­tö­temput :) Kannattaa ehdot­to­masti kokeilla sitä tai muita Watersin kirjoja uudemman kerran.

  3. AH pitääkin laittaa Waters kesällä luettavien listalle! Olen lukenut vasta Vieras karta­nossa, joka tosin on huippu.

    1. Oi, kannattaa! Nämä ovatkin varsin sopivia kesätii­lis­kiviä :) Vieras karta­nossa on minus­takin hieno, Silmän­kään­täjän lisäksi.

  4. Olen lukenut vasta Silmän­kään­täjän ja Yövartion, joista pidin kovasti. Odotan tätäkin innolla. :)

    1. Kiva, että tämäkin on suomen­nettu. Suomen­tai­sivat vielä ne kaksi vanhem­paakin Watersia eli Tipping the Velvetin ja Affinityn :)