Type and press Enter.

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Pärttyli Rinteen esikois­ro­maani Viimeinen sana ehti odottaa lukuvuo­roaan melko kauan aikaa. Kouluam­mus­keluun tai pikem­minkin siihen johtaviin syihin porautuva kirja vaikutti kiinnos­ta­valta, mutta kevät­vä­symys ei houku­tellut tarttumaan niin raskaan aiheen pariin. Juhan­nuksen lähes­tyessä ja päivien kirkas­tuessa oli vihdoin kirjan aika.
 
Viimei­sessä sanassa nuori lukio­lais­poika Franz haaveilee olevansa vielä joskus suuri ajattelija, jonka uusi filosofia tulee olemaan maail­man­kuulu. Tai oikeastaan hän ei haaveile siitä, hän on siitä vakuut­tunut. Franzin filoso­fiset puheet ja hänen kömpelöt sosiaa­liset taitonsa tekevät hänestä muiden opiske­li­joiden silmissä kumma­jaisen, jota voi helposti kiusata. On hänellä kuitenkin yksi kaveri, jonka kanssa voi käydä kaljot­te­le­massa tai harjoi­tella ampumista metsän keskellä. On eräs tyttökin.
Franz ammentaa filoso­fiansa Nietzchen ajatuk­sista. Franz haluaa olla yli-ihminen, joka uhraa oman moraa­linsa ja onnensa saavut­taakseen ihmisyyden korkeimman tason. Kaikki muut ovat heikkoja. Franzin päässä kehit­tyvän uuden filosofian ja nöyryyt­tävien kokemusten ja epäon­nis­tu­misien jälkeen puuttuu enää ase.
 
Viimeinen sana avaa lukijalle kouluam­mus­ke­lijan päänsi­säisen maailman – ainakin yhden mahdol­lisen sellaisen. Minusta tuo maailma vaikuttaa kuitenkin varsin uskot­ta­valta. Päätös massa­murhaan tuskin syntyy hetken mieli­joh­teesta, vaan se vaatii jotain hyvin saman­kal­taista ajatus­maa­ilmaa ja saman­laisia kokemuksia elämästä ja ihmis­suh­teista kuin Franzilla on. Mitään yksit­täistä syytä ei kuitenkaan voi antaa. Rinnekään ei tarjoile mitään valmista kuvioita tapah­tu­malle, se on monen eri tekijän summa.
 
Kirja on vahvim­millaan juuri taustoit­taessaan mahdol­lisia syitä moiseen tekoon. Ehkä ymmärrän nyt enemmän, mikä voi saada ihmisen tekemään sellaista. Ymmärrän, mutta en hyväksy. Kirjan sivuille tulvivat Franzin filoso­fiset pohdinnat kuitenkin etään­nyt­tivät minua tarinasta. Toki ymmärrän, miksi niitä kuvaillaan niin seikka­pe­räi­sesti ja ilman niitä tarina olisi taas ollut liian ohut. Filosofia ei vain ole minun juttuni, kärsi­väl­li­syyteni ei ole koskaan riittänyt tulkit­semaan erilaisia filoso­fisia teorioita ja ajatus­maa­ilmoja. Onneksi tarina on Franzin filoso­fioineen kuitenkin suhteel­lisen selkeää luettavaa.
 
En tiedä, oliko kirja kuitenkaan parasta mahdol­lista luettavaa keski­kesän kynnyk­sellä. En tiedä, onko se sitä ylipäänsä ikinä. Minulle kirjasta jäi aika tunkkainen ja kylmä jälkimaku, mikä saattoi olla ihan tahal­lis­takin, mutta samalla se haastoi myös ajatte­lemaan.
 

––
 
Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
Noxboox 2014, 213 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.