Type and press Enter.

J. K. Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows

Jos et ole lukenut J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja/tai haluat välttyä kaikelta mahdol­li­selta, mikä liittyy sarjan jatko-osiin, älä lue enää pidem­mälle.
Joskus tämänkin hetken on tultava, kun olen saanut Harry Potte­reiden uusin­ta­kier­roksen päätökseen. Ja mikä matka se onkaan ollut! Olen lukenut sarjan aiemmin vain kertaalleen. Viisasten kiveen tartuin joskus alakoulun viimei­sim­millä luokilla ja viimeisen osan luin sinä vuonna kun täytin 19 vuotta. Sarjan aloit­ta­mi­sesta on siis aikaa noin viisi­toista vuotta ja sen päättä­mi­ses­täkin jo päälle seitsemän. Aika monia asioita oli siis päässyt unohtumaan, vaikka toki eloku­vista on ollut tapah­tumien muista­mi­sessa paljon apua. Kaikkea ei kuitenkaan eloku­vissa ole, joten matkan varrella koin vähän yllätyk­siäkin. Nyt on sitten sellainen olo, että mitä minä seuraa­vaksi luen, kun haluan jotain tuttua ja turval­lista, sellaista, mihin voin aina luottaa?
 
Harry Potter and the Deathly Hallows käynnistyy pelot­ta­valla kuvauk­sella Malfoyn karta­nosta, missä Voldemort kuolon­syö­jineen keskus­te­levat otolli­sesta hetkestä hyökätä Harryn kimppuun. Harry on pian täyttä­mässä seitse­män­toista vuotta, jolloin häntä aiemmin suojannut taika lakkaa toimi­masta. Feeniksin killan jäsenten turvin Harry kuitenkin selviää matkasta Dursleyden talolta etukäteen määri­teltyyn turva­paikkaan. Muutama muu ei kuitenkaan selviä jo tästä ensim­mäi­sestä kirjan koitok­sesta. Tuttujen, rakkaiden hahmojen kuole­minen on kuitenkin vasta alkua.
 
Harry viettää loppu­kesän Weasleyden luona eikä hän aio enää palata Tylypahkaan. Harry, Ron ja Hermione ovat saaneet Dumble­do­relta selkeän tehtävän: heidän tulee etsiä ja tuhota loput hirnyrkit, joihin Voldemort on pirstonut sielunsa. Etsintä ei tule olemaan helppoa; se on täynnä vaaroja, mutta myös hyvää onnea. Mutta kuten Harrykin on sen koko ajan sisim­missään tiennyt, hänen ja Volde­mortin on vielä kerran kohdattava. Tylypahkan koulusta muodostuu verinen taiste­lu­tanner, yksi kirjal­li­suuden mieleen­pai­nu­vimpien taiste­luiden näyttämö, jolloin ennustus käy toteen:
 
The one with the power to vanquish the Dark Lord approaches… born to those who have thrice defied him, born as the seventh month dies… and the Dark Lord will mark him as his equal, but he will have power the Dark Lord knows not… and either must die at the hand of the other for neither can live while the other survives… the one with the power to vanquish the Dark Lord will be born as the seventh month dies…
 
Ennen kuin aloitin Potte­reiden uusin­ta­luvun olin sitä mieltä, että The Deathly Hallows on lempiosani sarjasta. Nyt kun olen lukenut koko sarjan uudelleen, voin sanoa olevani yhä samaa mieltä. Kirja rikkoo aiempien osien saman­kal­taisen kaavan: nyt ei enää viete­täkään kesäloman viimeisiä päiviä Weasleyn perheen luona, nousta Tylypahkaan vievään junaan, opiskella siellä kaikkea jännit­tävää ja pelata huispausta, ja kohdata lopuksi jotain Volde­mortiin liittyvää kamalaa ja selvitä siitä. Ehei, ei sinne päinkään. Nyt ollaan jatkuvan uhan alla, pidetään yhtä, vaikkei se aina olekaan niin helppoa, tehdään suunni­telmia, vaihdetaan jatku­vasti maisemaa, pelätään rakkaimpien puolesta, kohdataan kuolemaa. Tuttu ja turval­linen Tylypahka on vaihtunut ahdis­tavaan ja pelot­tavaan maailmaan, jossa täytyy olla jatku­vassa liikkeessä ja piilossa muiden katseilta. The Deathly Hallows on jotain aivan muuta kuin sarjan aiemmat osat, mutta silti siinä on myös paljon tuttua ja rakasta.
 
Toisaalta viimeistä osaa voisi pitää myös vähän tylsänä, sillä siinä on kohtia, kun Harry, Ron ja Hermione ajautuvat umpikujaan hirnyrkkien etsin­nässä eikä tarina tunnu edistyvän mihinkään. Minä kuitenkin pidin myös tästä hitau­desta, sillä onhan se jo heti uskot­ta­vam­paakin, kun kaikki ei selviä niin helposti. Harry ja hänen ystävänsä tekevät virheitä, jotka viiväs­tyt­tävät heidän tärkeää matkaansa, mutta niiden kautta he pääseävät taas eteenpäin. Varmaan ainoa asia, josta en ole koskaan tässä päätös­osassa pitänyt, on kahden lempi­hahmoni kuolema. Ensim­mäisen hahmon kuoleman kestin tällä kertaa suhteel­lisen tyynenä, mutta toinen oli ihan järkyt­tävää!
 
Kaiken kaikkiaan The Deathly Hallows on arvoi­sensa päätös Harry Potter -sarjalle. Se on todistus aidosta rohke­likon voimasta, ystävyy­destä ja omien pelko­jensa kohtaa­mi­sesta. Nyt kaikki on hyvin.
 

––
 
J. K. Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows
Bloomsbury 2010, 607 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Minäkin pidän tästä melkein eniten, mutta toisaalta juuri vasta­painona aiemmille osille. Ilman niitä tämä tuskin tuntuisi niin kivan erilai­selta. Ja totta, että kirjan hitaus sekä muutamian päähah­mojen kuolema tekee tästä aidon.

    Voi vitsit, tuli ihan sellanen kutina, että pitäisi lukea nämä TAAS uudelleen ;)

    1. Minäkin vielä huokailen täällä, että miksi tämä kaikki jo loppui. Reilu vuosi meni ihan liian nopeasti! Mutta onneksi näihin voi aina palata, varsinkin, kun tuli ostettua koko sarja omaa hyllyä kaunis­tamaan.

  2. Potterit on parhaita :) Itse olisin toivonut erilaista loppua, jos Harry olisi kuollut (uhrau­tunut vaikka ystäviensä takia tms) niin koko kirja­sarja olisi ollut mielestäni vaikut­ta­vampi. Hänhän oli “legenda jo syntyessään” niin olisi ollut kiva jos hän olisi lopussa lunas­tanut tämän paikan näyttä­västi :D Noh, ymmärrän kyllä miksi Rowling päätyi tähän lopetukseen. Hyvä kirja­sarja silti! Kiitos hyvästä postauk­sesta!

    1. Hmm, mikä ettei! Tuokin olisi voinut olla aivan yhtä toimiva loppu :) Toisaalta kuitenkin ihan hyvä, että tässä oli onnel­linen loppu.

      Potterit ovat kyllä ehdot­to­masti parhaita kirja­sarjoja ikinä!