Type and press Enter.

Susan Fletcher: Irlan­ti­lainen tyttö

Olen lukenut Susan Fletc­he­riltä aiemmin kaksi kirjaa, Meriha­rakat ja Tummanhopeisen meren. Meriha­rakat ei vielä tehnyt kovin suurta vaiku­tusta, mutta Tumman­ho­peisen meren surul­linen tunnelma viipyilee yhä muistoissani. Päätin jälkim­mäisen rohkai­semana jatkaa Fletc­heriin tutus­tu­mista Irlan­ti­lai­sella tytöllä, joka on kirjai­lijan esikoisteos.
29-vuotias Eve Green odottaa esikoistaan ja hetki on sopiva mennei­syyden muiste­le­mi­selle. Seitse­män­vuo­tiaana Even äiti menehtyy yllättäen ja Eve joutuu muuttamaan Birming­ha­mista kauas Walesiin isovan­hem­piensa luokse. Pieneen kylään, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa asiat, sopeu­tu­minen ottaa aikansa, etenkin kun uusi punatuk­kainen tyttö tuntuu olevan monelle kyläläi­selle häpeäksi. Evellä on onneksi myös lämpimiä lapsuu­den­muistoja, joiden keskiössä ovat ihana, isovan­hempien maati­lalla työsken­televä Danny ja kaikkien muiden kuin Even karttama “kylähullu” Billy. Eräänä heinä­kuisena päivänä rauhal­lisen kyläe­lämän rauha kuitenkin rikkoutuu, kun 12-vuotias Rosie, tyttö, jota kaikki ihailevat, katoaa eikä enää palaa takaisin. 29-vuotiaan Even on käytävä tuo kaikki vielä kertaalleen läpi.
Irlan­ti­lai­sessa tytössä tiivistyy hyvin kaikki se, mistä olen oppinut pitämään Fletc­he­rissä: taidokas, ytimekkään kaunis kerronta, hyvä tarina ja ihan sydämeen käyvä miljöön kuvailu. Näistä tekijöistä rakentuu Fletc­herin kirjojen tunnel­mal­lisuus, joka on ihan omaa luokkaansa. En osaa oikein edes kuvailla Irlan­ti­laisen tytön tunnelmaa. Se muodostuu ainakin lapsuuden kesistä, sateen ropinasta, pienen kyläyh­teisön lämmöstä, rulla­luis­tinten rahinasta tietä vasten, pienistä yksityis­koh­dista. En tiedä, jääkö tämän kirjan tarina mieleeni kovinkaan pitkäksi aikaa, mutta sen tunnelman tulen varmasti muistamaan.
Lukemistani Fletc­herin kirjoista Irlan­ti­lainen tyttö on ehkä kaikista ehein. Sen kieli ei ole liian kaunista, kuten Meriha­ra­koissa, eikä se sisäl­tänyt ollenkaan suvan­to­vai­heita, kuten Tumman­ho­peinen meri. Irlan­ti­lainen tyttö on sopivan tiivis, mutta sisältää silti kaiken tarpeel­lisen tarinan kannalta. Se pitää koko ajan otteessaan, ei jaarittele. Fletc­herin kirjoissa minua on ihastut­tanut myös niiden sisäl­tämät mysteerit, jotka tuovat jotain erilaista taval­lisen elämän keskelle. Irlan­ti­laisen tytön mysteeri hipookin melkein jänni­tys­kir­jal­li­suuden tasoa.
Jos kehut vielä sallit­tanee (ei tästä keksi mitään kriti­soi­ta­vaakaan!), Irlan­ti­laisen tytön henki­lö­hahmot ovat aika ihastut­tavia. He ovat aitoja ja uskot­tavia, rosoineen kaikkineen. Fletc­herin luoma kyläyh­teisö vaikuttaa stereo­tyyp­pi­seltä, onhan siellä ne pakol­liset pappi, ärhäkkä kauppias, ennus­ta­jaeukko ja kylähullu, mutta kuitenkin niin todelta.
Vielä olisi jäljellä Noidan rippi. Jospa sekin tekisi vaiku­tuksen.
––
Susan Fletcher: Irlan­ti­lainen tyttö (Eve Green, 2004)
Suom. Jonna Joskitt
Like 2010, 267 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

10 comments

  1. Olen lukenut Fletc­he­riltä vain Noidan ripin ja se kyllä teki vaiku­tuksen http://paivakavelylla.blogspot.fi/2014/08/noidan-rippi.html

    Muut Susan Fletc­herin kirjat luen kun ehdin. Irlan­ti­lai­sesta tytöstä voisin aloittaa, sen verran hyvin kirjaa kehuit.

    1. Oho, sinullepa sattui hieno kirjas­to­pois­to­löytö! Noidan rippi vaikuttaa siinä mielessä erilai­selta Fletc­he­riltä, koska se sijoittuu paljon kauempaan histo­riaan kuin hänen muut kirjansa.

      Minusta Irlan­ti­lainen tyttö on hyvä kirja jatkaa Fletc­herin tuotannon lukemista. Se on sopivan tiivis, joten se ei toivon mukaan ehdi alkaa turhauttaa tai hauko­tuttaa. Tai ainakin sen lukee nopeasti jos se ei niin vedäkään mukaansa.

  2. Olen juuri tämän vain lukenut Fletc­he­riltä, ja kun en oikein syttynyt kirjalle, ei ole tehnyt mieli palata kirjai­li­jat­taren pariin. Mutta aina on mukava lukea kun kirjat aukevat toisille niin eri tavalla kuin itselle! =D

    1. Erilaiset mieli­piteet ja tulkinnat ovat aina kiinnos­tavia! :) Minul­lekin on käynyt vastaa­van­lai­sesti joidenkin kirjai­li­joiden kanssa. Ensim­mäisenä tulee mieleen Kate Morton ja häneltä lukemani Hylätty puutarha. En pitänyt kirjasta juuri yhtään, joten vähän kauhis­tuttaa lukea häneltä jotain muuta!

  3. Tämän voisin lukea :) Kivaa pyhäpäivää :)

    1. Tämä voisi olla tosi kiva kesäkirja :) Ja kivaa sunnun­taita sinnekin, nyt pari viikkoa myöhemmin. Kamalaa, kun en ole ehtinyt edes blogi­kom­menttien pariin viime aikoina!

  4. Tämä on Tumman­ho­peisen meren lisäksi lempparini Fletc­he­riltä. Noidan rippi on erilainen, sekin ihan hyvä, vaikka ei noussut omaksi lemppa­rikseni :)

    1. Tämä ja Tumman­ho­peinen meri ovat minunkin suosik­kejani. Saapa nähdä millainen Noidan rippi sitten on :)

  5. Noidan rippi, ainoa lukemani Fletcher, oli ihana <3 Niin ihana, että kotikir­ja­hyl­lystä löytyy nyt myös Meriha­rakat, Tumman­ho­peinen meri ja Irlan­ti­lainen tyttö :) Pitäi­sikin ottaa kesälu­ke­mi­seksi Fletc­heriä!

    1. Oi, ihana kuulla, että pidät Noidan ripistä! :) Fletcher sopii kyllä hienosti kesään.