Type and press Enter.

Graeme Simsion: Vaimo­testi

 
Toivot­ta­vasti osaan vielä avata tunte­muk­siani Graeme Simsionin esikois­ro­maa­nista Vaimo­testi, vaikka sen loppuun lukemi­sesta on ehtinyt vierähtää jo tovi. Päätös Vaimo­testin lukemi­sesta tuli hyvään saumaan, sillä kaipasin jotain kevyempää kirjaa väsyt­tävän työhar­joit­telun rinnalle. Luin kirjan loppuun, mutta sitten poikays­täväni tuli kipeäksi ja vaati hoivaa ja huolen­pitoa. Tietenkin siinä kävi sitten niin, että minäkin sairastuin. Kurkkukipu ja yskä on lempi­komboni. Olen koko vapun ajan vain maannut sohvalla lukien yhden kirjan loppuun ja aloittaen taas uuden jaksa­matta ajatel­lakaan koko Vaimo­testiä, mutta nyt olo alkaa olla aika kohta­lainen.
Genetiikan apulais­pro­fessori Don Tillman päättää etsiä itselleen vaimon tieteel­lisin menetelmin. Donilla ei ole juurikaan ollut onnea naissuh­teissaan, sillä hän on sosiaa­li­sesti hyvin kömpelö, mutta laati­mallaan kysely­tes­tillä hän takuu­var­masti onnistuu löytämään naisen, joka olisi satapro­sent­ti­sesti vaimo­matskua. No, lukija toki tietää, että näin tuskin tulee käymään. Lopulta Donin tielle osuu sattu­malta nainen nimeltä Rosie, joka ei täytä Donin vaati­muksia sitten ollenkaan, mutta ei hän tästä eroonkaan enää pääse.
Vaimo­testi on asetel­maltaan varsin ennalta-arvattava, mutta eipä se oikeastaan edes haitannut. Joskus tarvitsee jotain suora­vii­vai­sempaa. Don on kuitenkin hahmona hirveän huvittava, hyvällä tavalla! Hänen aikatau­lu­tettu elämänsä, tilan­ne­ta­jut­to­muu­tensa ja kyvyt­tö­myy­tensä ymmärtää soveliaita käyttäy­ty­miss­sääntöjä aiheut­tavat kirjassa vaikka kuinka monta kutkut­tavan hauskaa tilan­netta, vaikkei Don itse ymmär­räkään, miksi ne voisivat muiden mielestä olla muka hauskoja tai sopimat­tomia. Loppu­puo­lella kirjaa nuo asiat alkavat kuitenkin jo hieman menettää hauskuu­tensa. Vaikkei Vaimo­testi ole sivumää­räl­li­sesti pitkä, tuntuu se paikoi­tellen vähän liian venyte­tyltä ja siltä, että tarina junnaa paikoillaan. Tarinaa olisi voinut siis ihan hyvin tiivistää, etenkin loppu­päästä. Pidin Vaimo­tes­tissä kuitenkin paljon siitä, ettei se ole mikään imelän romant­tinen rakkaus­tarina (vaikkei niissäkään aika ajoin mitään vikaa ole). Donin tyyppisen ihmisen elämästä kertovaan kirjaan imelyys ei vain olisi sopinut.
Nähtä­västi Vaimo­tes­tistä on tekaistu kirja­sarja, sillä ainakin jo toinen osa on julkaistu viime vuonna. Tulee­kohan sarjaan vielä jatkoa? Minulle tämä ensim­mäinen osa taitaa kuitenkin riittää.
––
Graeme Simsion: Vaimo­testi (The Rosie Project, 2013)
Suom. Inka Parpola
Otava 2014, 333 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.