Type and press Enter.

J. K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince

Jos et ole lukenut J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja/tai haluat välttyä kaikelta mahdol­li­selta, mikä liittyy sarjan jatko-osiin, älä lue enää pidem­mälle.
Harry Potter and the Half-Blood Prince on jo toiseksi viimeinen Harry Potter -sarjan kirjoista. Enää on vain sarjan viimeinen osa jäljellä ja olen sitten tullut saatta­neeksi kohta jo vuoden kestäneen Harry Potterin uudel­leen­luvun päätökseen. Mielessäni kävi, että minkä toisen jo kauan sitten lukemani kirja­sarjan lukisin seuraa­vaksi uudelleen, mutta eihän sellaista ole. Olen huono lukemaan kirja­sarjoja (krhm, aivan hyvin startannut L. M. Montgo­meryn Anna-sarjan lukupro­jekti on edelleen kesken…), joten en edes muista, olisinko lapsuu­des­sa­nikaan lukenut mitään sarjaa ikinä loppuun asti. Ja jos olen, ei se ilmei­ses­tikään ole sitten muista­misen saatika uudel­leen­luvun arvoinen. Ehkä jatkan sitten niitä Annoja. Tai aloitan George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -sarjan, josta minun piti lukea ainakin ensim­mäinen kirja ennen uuden Game of Thronesin tuotan­to­kauden alkamista, mutta not gonna happen.
Mutta mennään käsillä olevaan kirjaan. Harry Potter on jo kuusi­tois­ta­vuotias ja hänen kuudes vuotensa Tylypahkan koulussa alkaa. Voldemort on tehnyt kauhis­tut­tavan paluun eikä se ole enää kenel­lekään epäselvää, sillä ihmisiä katoaa ja kuolee lähes päivittäin. Tylypahka kuitenkin jatkaa opetuksen tarjoa­mista nuorille velhoille ja noidille kuten tähänkin asti, mutta normaalia korkeampien suojausten alaisena. Kuudentena vuotenaan Harry alkaa yllättäen pärjätä taika­juomien oppitun­neilla, ei pelkästään uuden opettajan, vaan myös salape­räisen, puoli­ve­ri­seksi prins­siksi itseään kutsuvan ja entisen Tylypahkan oppilaan oppikirjan avulla. Mutta kuka on tuo puoli­ve­rinen prinssi? Samaan aikaan Dumbledore alkaa antaa Harrylle yksityisiä oppitunteja, jotka liittyvät Volde­mortin mennei­syyteen. Jotta Harry voisi kohdata tulevan, hänen tulee tuntea Voldemort, ennen ja nyt, niin hyvin kuin se on mahdol­lista.
Lukuvuosi on täynnä myös romansseja. Jos edelli­sessä osassa, The Order of the Phoenixissa, oli jo mukana rakkaus­juttuja, tässä kirjassa ne vasta kukois­ta­vatkin. Musta­suk­kai­suuk­silta ja kommel­luk­sil­takaan ei voida välttyä. Arjen tapah­tumien ja Dumble­doren pitämien oppituntien lisäksi merki­tyk­sel­listä lukuvuo­dessa on myös erikoi­sesti käyttäytyvä Malfoy. Harry on varma, että Malfoy suunnit­telee jotain hyvin pahaa, mutta ei vain onnistu selvit­tämään sitä ennen kuin kaikki lopulta selviää kamot­ta­valla tavalla. Kirjan loppu on hyvin tärkeä, sillä se merkitsee saman­tyyp­pistä käänne­kohtaa Harryn elämässä kuin edelli­senkin kirjan loppu.
Suurin osa The Half-Blood Princen tapah­tu­mista, kuten Tylypahkan arjen, Harryn ja kumppa­neiden yksityi­se­lä­mässä tapah­tuvien asioiden ja esimer­kiksi Dumble­doren pitämien oppituntien sisäl­töjen piirteet olivat unohtuneet minulta aika hyvin. Puoli­ve­risen prinssin henki­löl­li­syyden silti muistin ja tietysti lopun kamalan käänteen (se ja seuraa­vassa kirjassa tapah­tuvat muutamat kuolemat ovat piirtyneet verkko­kal­voilleni varmaan ikuisesti). Taisin kehaista, miten viime kirjassa oli kiva lukea enemmän Tylypahkan oppitun­neista, ja tässä oli sitä samaa fiilistä. Oppilaiden romans­sitkin istuivat tarinaan, sillä kukapa ei 16-vuotiaana olisi ihastunut keneenkään? The Half-Blood Princessa vallit­seekin alkupuo­lella aika keveä tunnelma, mutta loppu onkin sitten tuttuun tapaan hyvin synkkä ja ihan kauhis­tuttaa, miten kovan kohtalon edessä Harry on. Vaikka tiedän, miten sarja tulee päättymään, on silti lohdul­lista ajatella, ettei Harry ole yksin.
En tiedä, onko tässä kirjassa yhtään mitään huonoa. Kaikki tuntuu olevan niin tasapai­nossa keskenään. No, kirjan alkupuo­lella kohot­telin kulmiani Harryn O.W.L.-kokeiden tulok­sille. Harryhan ei ole koskaan oikein ollut mitenkään loistava koulussa, keskin­ker­tainen ehkä, mutta silti hän saa suurim­masta osasta aineistaan erittäin hyvät tulokset, joko parhaimman tai toiseksi parhaimman arvosanan. Tarpee­tonta napinaa, mutta tulipahan mieleen!
Jään siis odottamaan kauhulla viimei­selle osalle tarjou­tuvaa lukuhetkeä. En tiedä, milloin uskallan sen sille antaa.
––
J. K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Bloomsbury 2010, 607 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Minä odotan erittäin kauhulla tätä ja vikaa kirjaa parhaillaan kesken olevassa Potte­reiden uudel­leen­lu­vussani, kun itkin PALJON jo Liekeh­tivän pikarin seurassa. Tästä kirjasta muistan sen verran, että roman­tii­kan­näl­käinen sydämeni huokailee välillä onnel­lisena mutta tulen niiiiiiin itkemään lopussa.

    1. En usko, että millään säästyt kyyne­liltä tätä lukiessasi, joten ota ehdot­to­masti nenälii­na­pa­ketti viereesi kun loppu alkaa häämöttää (tai miksei jo heti kirjaa aloit­taessasi, eihän sitä tiedä)! Minulla viimeinen kirja avaa taatusti kyynel­ka­navat parin itselleni tärkeän hahmon vuoksi – avasi ensim­mäi­sellä lukuker­ralla, avasi kaikilla niillä kerroilla, kun katsoin elokuvan.

  2. Minulle tämä kirja on jostain syystä aina ollut sarjan heikoin lenkki. En pidä Harryn päähän­pint­ty­mästä mitä tulee Malfoyhin, mutta muuten pidän valta­vasti Volde­mortin historian tutki­mi­sesta ja oppitun­neista. Huomasin juuri kauhukseni, että olen antanut tälle vain kolme Goodreads-tähteä. Siis Harry Potte­rille! Olen nähtä­västi ollut todella kitsas antaessani arvosanoja näille… Kyllä tämä kuitenkin sen vähintään neljä ansaitsee minunkin mielestäni.

    1. No joo, Harry on tässä kyllä todella pakko­miel­teinen Malfoysta enkä yhtään ihmettele, miten Hermione ja Ron siihen suhtau­tuvat. Enkä ihmettele sitäkään, että se voi alkaa ärsyttää jo lukijaakin!

      Minus­takin tässä oli ehkä mielen­kiin­toi­sinta juuri Volde­mortin mennei­syyden selvit­tä­minen. Muistelen, ettei se ensim­mäi­sellä lukuker­ralla kiinnos­tanut kamalasti ja ehkä niin olikin, koska muistin tällä lukuker­ralla juuri niitä asioita tosi heikosti. Ja leffaankin on otettu Volde­mortin mennei­syy­destä mukaan vain osa.

      Muistan sarjan ensim­mäi­sestä lukuker­rastani sen, että mielestäni sarja vain parani ja parani loppua kohden. Minusta tuntuu, ainakin tähän mennessä, että nyt käy samoin!

      Mutta hei, onneksi Goodread­sissa voi muuttaa tähti­määriä. Ei se ole huijausta, eihän :D

  3. Minäkin pidin tästä sarjan osasta, erityi­sesti tuosta Volde­mortin historiaa valot­ta­vasta osuudesta. Muiste­lisin, että lukiessani en osannut arvata myöskään puoli­ve­risen prinssin henki­löl­li­syyttä… Harry Potter -sarja on mielen­kiin­toinen, sillä sen luonne muuttuu niin paljon ensim­mäi­sestä kirjasta viimeiseen. Päähenkilö aikuistuu ja samalla kirjatkin “kasvavat” eli muuttuvat synkem­miksi ja aikuis­mai­sem­miksi. Pitäi­si­köhän sitä itsekin taas lukea koko sarja uudestaan läpi.. :)

    1. Itse tarinan lisäksi Rowling on onnis­tunut hienosti juuri tuossa Harryn ja muiden henki­löiden kasvun kuvauk­sessa. Aikuis­tu­minen näkyy selkeästi kirja kirjalta.

      Hih, alkoiko houkuttaa? En ihmettele! Enköhän itsekin tule lukeneeksi koko sarjan läpi taas joskus. Viimeinen osa odotuttaa tosin vielä lukuhet­keään, en ole uskal­tanut tarttua siihen. Ehkäpä nyt kesällä.

      En olekaan törmännyt blogiisi aikai­semmin, lisäänpä sen blogi­luet­te­looni :)

    2. Kiva, että lisäsit! Ja kyllä, alkoi houkuttaa. :) Luin aikoinani nuo kaksi viimeistä osaa englan­niksi. Nyt mtein, josko uusin­ta­kierros pitäisi lukea kokonaan kysei­sellä kielellä. Tosin en ole lukenut englan­niksi niin pitkään aikaan, että mahdanko enää edes osata… :O

    3. No, tuttujen Potte­reiden pariin on varmasti helppo upota englan­nik­sikin. Tarina ainakin pysyy kasassa vaikkei ihan kaikkia sanoja tietäi­sikään :)