Type and press Enter.

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Emma Hooperin esikois­ro­maani Etta ja Otto ja Russell ja James oli yksi minua eniten kiinnos­ta­vim­mista käännös­kir­joista tänä keväänä. Varsin persoo­nal­li­selta vaikuttava tarina kiehtookin heti sen nimestä lähtien: keitä ovat Etta, Otto, Russell ja James ja miten he liittyvät toisiinsa?
82-vuotias Etta ei ole koskaan nähnyt merta. Eräs varhainen aamu hän päättääkin ottaa ja lähteä vaeltamaan kohti Kanadan länsi­ran­nikkoa mukanaan muun muassa kivääri, suklaata, kalan kallo ja parhaat kenkänsä. Matkaa veden äärelle on 3200 kilometriä, joten ihan parin päivän reissusta ei ole kyse. Vaimonsa lähdön jälkeen Otto löytää kotoaan viesti­lapun ja Etan resep­ti­kortit, jotta Otto tietäisi, mitä söisi ja miten valmis­taisi ruokansa Etan ollessa poissa. Otto ei lähde etsimään Ettaa, hän tavallaan ymmärtää.
Russell on Etan ja Oton naapu­rissa asuva mies ja kolmikko on tuntenut toisensa jo nuoruu­destaan saakka. Kun Russell huomaa Etan lähteneen kotoaan, hän lähtee oitis ajamaan tämän perään. Entä sitten James? Se selviää ajallaan.
Nykyhetken ohella tarinassa vaelletaan myös Etan, Oton ja Russellin histo­riassa. Otto ja Russell tutus­tuvat jo lapsina, ovat kuin veljeksiä jakaessaan Oton perheen omistaman tilan työt ja käydessään koulua vuoro­päivinä, jotta ne työtkin tulisi tehtyä. Etta puolestaan astuu kuvaan tullessaan Oton ja Russelin kylän pieneen kouluun opetta­jaksi. On juuri se aika, kun Oton ja Russelin ikäiset pojat pystyvät värväy­tymään sotaan. Ja Otto lähtee, Russell jää. Se jättää kolmikon elämään lähte­mät­tömän jäljen. Tarinan edetessä tulee huomaamaan, että menneisyys nivoutuu vahvasti nykyi­syyteen ja nykyisyys mennei­syyteen.
Etta ja Otto ja Russell ja James on omape­räinen (vaellus)tarina ystävyy­destä ja rakkau­desta. Se sisältää myös hieman maagi­suutta Sarah Winmanin When God Was a Rabbitin (Kani nimeltä jumala) tai Eowyn Iveyn The Snow Childin (Lumilapsi) hengessä. Hooper myös kirjoittaa raikkaalla tavalla, hänen tekstinsä pitää otteessaan. Näistä kutkut­tavan kiinnos­ta­vista lähtö­koh­dista huoli­matta tarina ei kuitenkaan lopulta tehnyt minuun suurta vaiku­tusta, vaan se jätti minut pikem­minkin hämmen­ty­neeksi. Odotukseni olivat hieman erit, odotin jotain vielä omape­räi­sempää tai vähintään erilaista. Lisäksi tarina on hieman liian sirpa­le­mainen ja samalla runsas. En tiedä, olisiko kaikkien kirjan henki­löiden histo­riaan liittyvien palasten liittä­minen osaksi tarinaa ollut niin tärkeää, sillä jotkut tapah­tumat tuntuvat vähän irral­li­silta. Tämä on aina vähän ikävää sanoa, mutta pitkästyin välillä, kun tarina ei oikein tahtonut edetä.
On harmi, että joku oikein odottamasi kirja osoit­tau­tuukin pieneksi petty­myk­seksi, mutta sain silti aikani kulumaan leppoi­sasti Etan ja Oton ja Russellin ja Jamesin parissa. Sen loppu jätti myös reippaasti makus­tel­tavaa. Lisäksi kirjaa on oikein kiva katsella. Jääkäämme odotte­lemaan, mitä liikut­tavia lauluja dinosau­ruk­sista tekevä Emma Hooper kirjoittaa seuraa­vaksi.
––
Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
(Etta and Otto and Russell and James, 2015)
Suom. Sari Karhu­lahti
Gummerus 2015, 333 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Kurjaa, että jouduit hieman pettymään. Sain tämän juuri luettua ja huomaan, että minulle tämä oli täysin oikea kirja oikeaan hetkeen. Naput­telen tässä omaa tekstiäni kirjasta, täytyy vielä hieman jäsen­nellä ajatuk­siani…

    1. Ihana kuulla, että tämä iski sinuun. Tässä oli kyllä paljon hyvää – nimenomaan paljon eli vähem­pikin olisi riittänyt :) Tulen lukemaan ihastuk­sestasi, kun olet kirjoi­tuksesi kanssa valmis!

  2. Aika samoilla linjoilla olemme tämän suhteen. Kiva (!) romaani, jossa on paljon ihanaa, sopivasti taikaa ja hurmaavat henkilöt. Mutta silti kaikkea on liikaa eikä kokonaisuus ole kuitenkaan tarpeeksi omape­räinen. Tämä ei erotu joukosta, saman­tyy­lisiä on julkaistu viime vuosina jo tarpeeksi. Mutta Hooper onneksi kirjoittaa hyvin.

    1. Mainit­semani Winman ja Ivey ovat onnis­tuneet tämän tyyli­sessä, vähän oudossa ja maagi­sessa kirjal­li­suu­dessa minusta paremmin. Mutta jään mielen­kiin­nolla odottamaan Hooperin seuravaa kirjaa.

  3. Minulle tämä oli satumainen taika­kirja :) Minul­lekin tuli mieleen Eowyn Iveyn Lumilapsi, koska luonto oli läsnä ja kirjassa oli satumai­suutta, mutta tarinat ovat todella erilaiset. Suosit­telen kirjaa, ihana :)

    1. Satumainen taika­kirja, ihana määri­telmä! Huomaan, että osa on syttynyt tälle ihan kunnolla ja osasta tämä on aivan hyvä, joten onhan se sitten suosit­te­le­misen arvoinen :)

  4. Minun lukuko­ke­muk­sestani Se Jokin jäi puuttumaan. Kauniisti Hooper kirjoittaa ja tarina on viehättävä, mutta suurta lumou­tu­mista ei valitet­ta­vasti syntynyt.

    1. Sama kokemus minul­lakin. Tätä olisi voinut karsia ja äh, jotain, jotta olisin ollut sytty­neempi.