Type and press Enter.

Petri Tamminen: Meriro­maani

Koko Jäämeri tuntui tuollai­selta liian suurelta asialta ja aivan erityi­sesti sellai­selta tuntui jäävuori, jonka uhkaavaa hahmoa hän ei saanut mielestään. Sopivan kokoi­silta katsel­ta­vilta hänestä tuntuivat tynnyri ja hevonen, pienem­mistä esineistä ehkä viljan­jyvät ja ne lumihiu­taleen yksit­täiset sakarat, joita hän nyt erotti takkinsa tummalla kankaalla.

Petri Tammisen Meriro­maani on pieni, mutta paljon oivaltava teos kovan onnen merikap­teeni Vilhelm Huurnasta, joka onnistuu upottamaan laivan toisensa jälkeen. Huurna on kuitenkin sinnikäs ja palaa aina merille, vuodesta toiseen, kunnes huomaa olevansa jo vanha mies.

Myrskyjen ja karik­kojen lisäksi Huurna kokee petty­myksiä myös naissuh­teissaan. Mutta aallon­poh­jalta päästään välillä ylös ja Huurna kokee mielessään pieniä onnis­tu­misen hetkiä ja ilonai­heita, kunnes taas mennään.

Meriro­maania kuvaillaan sen takakan­nessa vertaus­ku­vaksi lähes kaikelle. Laajim­millaan Huurnan matkat merillä ja laivojen uppoa­misen jälkeen lukuisat jalan käydyt kotimatkat Turusta Askaisiin nousevat allego­riaksi elämälle ja sen aaltoi­lulle, meren­poh­jille ja karikoille. Meriro­maa­nissa ei ole kyse niinkään meren­käyn­nistä, vaikka sitäkin toki kuvataan, vaan se on tarina miehestä ja vielä erityi­semmin häpeästä: Merikap­teeni Vilhelm Huurna häpesi eilistä ja pelkästi huomista, mutta nykyhetken kanssa hän oli tullut aina hyvin toimeen.

Tamminen kirjoittaa napakasti, mutta varmasti. Tarina on kauttaaltaan varsin melan­ko­linen ja traaginen, ei ehkä niin koominen kuin alkuun odotin Tammi­selta jo lukemani kirjan Muita hyviä ominai­suuksia perus­teella. Kerronta keskittyy vakaasti merikap­teeni Huurnan ajatuksiin ja epävar­muuden tunteisiin eikä dialogia ole paljon. Mutta Huurna onkin ehkä maailman sympaat­tisin merikap­teeni.

Vaikka Meriro­maani on oivaltava kertomus oikeastaan vähän kaikesta, väsähdin välillä, vaikkei kirjassa olekaan kuin vajaat 150 sivua. Sen apea ja melan­ko­linen tunnelma taisivat käydä hieman niskan päälle. Luulen myös, että toisella lukuker­ralla Meriro­maani ja sen vertaus­ku­val­lisuus elämälle voisi aueta vielä paremmin. Ehkä palaan kirjan pariin joskus uudestaan, ehkä en, mutta siihen tulokseen olen tullut, että Tammista kannattaa lukea vielä lisää.

Petri Tamminen: Meriro­maani
Otava 2015
142 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Kiinnostava kirja tällai­selle kesät meren keskellä elävälle saaris­to­lai­sih­mi­selle :) Tämä harmaa ilma vie kyllä mielen melan­ko­li­seksi ;)

    1. Tämä on varmaan omiaan merihen­ki­sille ihmisille, vaikka merel­li­sem­piäkin kirjoja on. Minulla on haaveissa asua joskus meren rannalla. Jos asuisin korkeam­malla tässä kerros­ta­lossa, olisin jo melkein siellä :)

      Onneksi nyt on paistanut aurinko!

  2. Luin tämän blogisi joskus keväällä ja kun toissa­päivänä kirja osui silmiini kirjaston esille­pan­nuissa (minulle jäi kannesta muisti­jälki), niin otin heti ja muistin blogisi. Huurna on todella kovan onnen kapteeni ja kohtalon kuljettama. Niinhän meille joskus kaikille käy: onnesta seuraa vaikeuksia ja vaikeuk­sista onnea, elämän mitalta. Kannatti lukea.

    1. On aina kiva kuulla, että vinkit toimivat! :)

      Meriro­maani on hieno vertauskuva ei yhtään sen pienem­mästä asiasta kuin elämästä. Täytyy lukea kirja joskus uudestaan, siinä on varmasti lisää mistä ammentaa.

      Tämäkin olisi hyvin voinut olla Finlandia-ehdok­kaana!