Type and press Enter.

Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa


Mari Strac­hanin esikois­ro­maani Hiljaisuus soi h-mollissa päätyi joskus vuosia sitten lukulis­talleni pelkästään sen kauniin nimen vuoksi. En tiedä, pereh­dyinkö edes koskaan siihen, mistä se kertoo, mutta enää en ainakaan muistanut. Kirja lähti kirjaston hyllystä mukaani jälleen kerran sen kauniin nimen vuoksi, mutta eipä haittaa, sillä sain sen ohella myös hienosti kerrotun tarinan.
Hiljaisuus soi h-mollissa kertoo 12-vuoti­aasta Gwennistä, joka osaa lentää – ainakin unissaan. Hän rakastaa myös lukemista ja eläimiä. Eräänä yönä lentäessään kotiky­länsä yllä Gwenni näkee kasteal­taassa kelluvan miehen ruumiin. Tapahtuma nyrjäyttää koko kyläyh­teisön sijoiltaan ja salai­suudet alkavat pulputa pintaan. Gwenni oppii ymmär­tämään, mikseivät ihmiset puhu salai­suuk­sistaan, vaikka kaikki niistä tietäi­si­vätkin.
Strachan on onnis­tunut luomaan Gwennistä hyvin toden­tun­tuisen kertojan ja henki­lö­hahmon. Tiedät­tehän, välillä lapsi­ker­tojat ovat hirveän epäus­kot­tavia, joko liian fiksuja tai liian naiiveja ikäisikseen. Tässä tarinassa Gwenni vaikuttaa ikäiseltään. Hän ei usein aivan ymmärrä kaikkea, suhtautuu asioihin lapsen­omaisen uteli­aasti, mutta lopulta oivaltaen. Lukija on häntä askeleen edellä melkein joka asiassa. Gwennin elämä tuo mieleen oman lapsuuden, ehkei konkreet­ti­sesti, mutta tarinan välit­tämän tunnelman kautta. Yksi tärkeä tunnel­man­luoja on myös 1950-luvun walesi­lainen maalais­miljöö, joka on toisaalta aika karu, mutta toisaalta jotenkin hyvin rauhoittava.
Vaikka kirjassa on tapah­tunut rikos, kylän miehen mystinen kuolema, se ei kuitenkaan ole mikään rikos- tai salapo­lii­si­ro­maani. Rikos ei ole tarinan keski­piste, vaan nuoren tytön kipeä, mutta jollakin tasolla myös kirpai­sevan valoisa kasvu. Suuressa roolissa ovat myös kyläyh­teisön sisäiset salai­suudet ja Gwennin epäta­sa­pai­noinen perhe. Kirjan liepeessä kerrotaan tarinan sisäl­tävän myös ripauksen fantasiaa ja maagi­suutta, mutta sen voi kukin lukija tulkita miten itse haluaa. Itse näin esimer­kiksi Gwennin yölliset lentä­miset ja erään rouvan olkapäillä olleen kettu­puuhkan silmän­vil­ku­tukset vain lapsen mieli­ku­vi­tuksen tuotteina ja kuolleen miehen ruumiin näkemisen korkeintaan jonkin­laisena etiäisenä. Jälkim­mäistä voisi tulkita myös epäluo­tet­tavan kertojan näkökul­masta: Gwenni väritti näkemäänsä sen perus­teella, mitä hän myöhemmin kuuli tapah­tuneen. Sanoisin tarinan olevan kuitenkin taian­omainen – sellainen, joka syntyy lapsen rikkaasta mieli­ku­vi­tuk­sesta.
Tarinan kaikki henki­lö­hahmot osuivat kohdilleen ja olin kiinnos­tunut heistä kaikista, mikä on jokseenkin harvi­naista. Itse Gwennin lisäksi pidin erityi­sesti rouva Evansista ja Gwennin isästä, jotka olivatkin kirjan miellyt­tä­vimpiä hahmoja. Gwennin äidistä oli vaikea pitää, mutta hänen romah­ta­mi­sensa oli kuvattu raastavan uskot­ta­valla tavalla, etenkin kun kertojana on Gwenni itse. Aloin kirjaa lukiessani myös pohtia, että miksi olen heikkona lapsi­ker­tojiin. Tuovatko he oman lapsuuteni mieleen? Kaipaanko takaisin lapsuuteen kun kaikki oli vielä huole­tonta ja helppoa? Ehkä, en tiedä. Oivalsin kuitenkin, että lapsi­kertoja tuo tarinaan aivan toisen­laisen näkökulman kuin aikuinen kertoja. Lapsen kokemus­maailma on hyvin erilainen ja jos kirjailija on onnis­tunut tavoit­tamaan sen hyvin, olen vain myyty.
––
Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
(The Earth Hums in B Flat, 2009)
Suom. Kirsi Ohran­kämmen
Karisto 2010, 337 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Olen monta kertaa vilkuillut tätä kirjaa pelas­tusar­meijan kirppa­rilla, mutta jättänyt aina lopulta sen hyllyyn, syystä tunte­mat­to­masta. Ehkäpä voisin lainata sen joku päivä kirjas­tosta ja kokeilla. :) Lapsi­ker­tojat ovat omaankin mieleen, ehkä juuri oman lapsuuden muiste­le­misen takia.

    1. Kokeile! Miten muiste­lisin, että olisin joskus aikai­sem­minkin lainannut tämän kirjas­tosta, mutta joutunut sitten palaut­tamaan, kun en ehtinytkään lukea (= ei muka kiinnos­tanut tarpeeksi ja muut kirjat menivät edelle). Olinpa väärässä, tämä olikin nimittäin tosi kiehtova!

  2. Oi sentään, kerrot tästä niin kauniisti ja kutkut­ta­vasti ja jotenkin erityisen eheän tuntui­sesti. Voin kuvitella teoksen tunnelman kirjoi­tuksesi perus­teella. Kiitos.

    1. Voi, kiitos kauniista sanoista Omppu! Mukava kuulla, että teoksen tunnelma välittyi sinne. Kokeile sinäkin tätä kirjaa.

  3. Minulla on tämä omassa hyllyssä lukemat­tomana. Olen pantannut kirjaa, sillä lapsi­nä­kö­kulma vähän arveluttaa, mutta postauk­sestasi päätellen ehkä ihan turhaan… josko tänä vuonna lukisin sitten senkin!

    1. Suosit­telen! Minusta lapsi­kertoja oli toteu­tettu tässä hyvin. Gwenni voi ehkä vaikuttaa lapsel­li­selta ikäisekseen, mutta tässä täytyykin ottaa huomioon aika ja ympäristö.

  4. Luin tämän hienon kirjan ja viehätyin jälleen kerran lapsi­ker­tojaan. Kammoksuin ja ihailin Gwennin selviy­ty­mistä, tuosta vain siivotaan jäljet. Kaikesta huoli­matta pidin lukuko­ke­musta erittäin hyvänä.

    1. Minulle tämä oli niiin yllät­tävän hyvä kirja, kun alkuun minulla ei ollut oikeastaan mitään hajua, mistä kirja edes kertoo. Ja Gwenni oli loistava lapsi­kertoja! Mukavaa, että sinäkin viehätyit kirjasta.