Type and press Enter.

Leena Virtanen: Noita­naisen älä anna elää

Ajattelin yrittää lukea tänä vuonna taval­lista enemmän tieto­kirjoja ja elämä­kertoja, pois luettuna kaikki tentti­kir­jal­lisuus, jota varmaan taas tänä vuonna tulee luettua muutenkin ihan riittä­västi. Muuta­makin vapaa-ajalla luettu tieto­pai­not­teinen kirja olisi parannus edellis­vuosiin. Sainkin todella hyviä vinkkejä tuossa taannoin, kun kyselin teiltä suosi­tuksia tieto­kir­joista ja elämä­ker­roista, ja ne ovat yhä mielessäni (ja lisää saa aina suosi­tella). Tällä kertaa mennään kuitenkin suosi­tusten ulkopuo­lelle, kun löysin kerran kirjaston hyllystä vapaana Leena Virtasen super­kiin­nos­tavan teoksen Noita­naisen älä anna elää.
Virtasen populaariin tyyliin kirjoi­tettu teos kertoo Ahvenanmaan noita­vai­nosta vuosina 1666–1671. Viiden vuoden aikana 16 naista syytettiin noituu­desta ja heistä seitsemän sai kuole­man­tuomion. Koko Euroo­passa noituu­desta syytettiin noin 200 000 ihmistä, joista kuole­maan­tuo­mittuja oli alle 50 000 – huomat­ta­vasti vähemmän mitä aiemmin on luultu. Ruotsissa noituu­desta teloi­tettiin 1660–1680-luvulla arviolta 400 ihmistä, Suomen puolella taas vuosien 1526–1689 välisenä aikana noin sata. Koko Suomessa epäiltyjä oli kuitenkin noin 1500, mutta suurin osa heistä selvisi lievem­millä rangais­tuk­silla. Ahvenmaan noita­vainon syytet­tyjen luku, 16 naista, voi vaikuttaa pieneltä, mutta jos heistä lähes puolet tuomittiin kuolemaan, on se melkoisen jyrkkä ero koko Suomeen verrattuna.
Kaikki sai alkunsa kadon­neista ruislyh­teistä. Riihi­vas­taavana toiminut Maria Clasdotter kääntyi ongel­massaan näkijänä tunnetun Karin Persdot­terin puoleen, jotta hän “katsoisi” kuka on varas­tanut lyhteet. Karin syytti tapah­tu­neesta erään naapurin poikaa, minkä vuoksi kyseinen naapuri tulistui ja syytti käräjillä Karinia noituu­desta. Aiemmin tämän­kal­tainen tapaus olisi hoidettu nuhteluin tai korkeintaan sakoin, mutta nyt tuomarin pöydän takana seisoo kihla­kun­nan­tuomari Nils Psilander, noita­dokt­riiniin huolella pereh­tynyt oppinut mies. Karin saadaan ilmian­tamaan kolme­toista muuta seudun noitaa ja hänet heitetään Kastel­holman linnan vanki­tyrmään. Lopulta Karinista tulee Ahvenan­maalla alkaneen noita­vainon ensim­mäinen uhri.
Ahvenanmaan noita­vaino on mielen­kiin­toinen pala Suomen historiaa. Kuten Virta­nenkin painottaa, se tuhosi monen perhe­kunnan elämän usean tulevan sukupolven ajaksi. Noituu­desta syyttä­minen oli takuu­varma keino eristää yksilö yhtei­sönsä ulkopuo­lelle ja 1600-luvun yhtei­söl­li­syyteen luotta­vassa yhteis­kun­nassa sitä pidettiin äärim­mäisen järkyt­tävänä asiana. Tänä päivänä sitä on vaikea ymmärtää, saati koko noituu­desta syyttä­mistä. Noituu­desta voitiin nimittäin syyttää varsin hatarin perustein, esimer­kiksi epämää­räisen näköisen puuron keittä­minen tai puutik­kujen vuole­minen olivat jo omiaan herät­tämään epäilyksiä. Vakuut­tavin merkki noituu­desta ja Saatanan kanssa tehdystä yhteis­työstä oli ihmisen kehossa oleva noita­merkki, joka saattoi olla mikä vain aina arvesta vähänkin erinä­köiseen luomeen tai läiskään ihmisen iholla. Voisimme siis kutakuinkin kaikki olla noituu­desta syytettyjä. 
Valkoista, paran­ta­miseen tähtäävää magiaa oli harjoi­tettu jo iät ja ajat, sillä ihmiset elivät tuolloin köyhissä oloissa, epävakaan sään armoilla, ja sitä oli pidetty suhteel­lisen hyväk­syt­tävänä toimintana, mutta 1660-luvulla asiaan tuli muutos. Koko tapah­tu­ma­ketju näyttäisi henki­löi­tyvän vahvasti Ahvenanmaan uuteen kihla­kun­nan­tuomari Nils Psilan­deriin, joka, kuten jo sanottua, oli hyvin oppinut mies ja kiinnos­tunut muualla Euroo­passa kirjoi­te­tusta noituuteen liitty­västä kirjal­li­suu­desta. Hän vaikuttaa olleen myös varsin omapäinen eivätkä hänen yhtey­tensä kirkon edustajiin, etenkin Turun hiippa­kunnan piispaan Johannes Gezeliukseen, ollenkaan huonon­taneet hänen mahdol­li­suuk­siaan käräjillä syytet­tyjen noitien kuole­maan­tuo­mioiden läpivie­mi­sessä. Täytyy myös muistaa, että koviin rangais­tuksiin on lienee vaikut­tanut myös 1600-luvulla Suomes­sakin vahvis­tunut uskon­puh­dis­tuk­sel­linen linja. Mutta olisiko Ahvenanmaan noita­vaino voitu silti välttää, jos tuomarina ei olisi ollut häärää­mässä Psilan­derin kaltainen voima­kas­tah­toinen mies?
Miksi Ahvenanmaan noituu­desta syyte­tyistä ihmisistä kaikki olivat naisia? Siihen ei ole suoraa vastausta. Toisin kuin ehkä luullaan, noituu­desta syytettiin ja tuomittiin myös hyvin usein miehiä, Suomes­sakin. Ruotsissa tuomittiin kuolemaan jopa lapsiakin, mitä luulta­vimmin myös muualla. Ahvenanmaan tapauk­sessa kyse saattoi olla vain siitä, että vainon käynnis­tänyt Karin Persdotter ilmiantoi vain naisia (kolme­toista nimeltä, kaksi nimet­tömänä). Virtasen speku­loima Psilan­derin kokema naisviha ei ehkä tunnu kovin uskot­ta­valta syyltä.
Noita­naisen älä anna elää on varsin mielen­kiin­toinen teos. Ihailen sitä, miten Virtanen on onnis­tunut kokoamaan arkis­toissa säily­neiden asiakir­jojen ja tutki­mus­kir­jal­li­suuden avulla näin uskot­tavan tarinan Ahvenan­maalla tapah­tu­neesta noita­vai­nosta ja siihen liitty­neistä oikeista ihmisistä. Virtanen käyttää teoksessaan aika runsaasti mieli­ku­vi­tustaan, jolla hän paikkaa tarinaan pakos­takin jääviä aukkoja ja päättelee ihmisten reaktioita ja tunte­muksia, mutta tekee sen perus­tellen. Mieli­ku­vi­tuksen käyttö tekee tarinasta ja sen henki­löistä myös paljon elävämpiä ja kerron­ta­tyyli etääntyy tiukan tieteel­li­sestä tyylistä.
Virtasen mielen­kiin­toinen kirja on siis taita­vasti ja hyvällä maulla toteu­tettu, ulkoa­sultaan kauniskin, mutta yksi asia jäi häirit­semään minua suuresti. Kirja on hyvin, hyvin toisteinen. Saman­kal­taiset käräjöinnit syyte­tystä toiseen aiheut­tavat tietysti tunnetta toistosta ja se olisi ollut vielä ok, mutta melkein saman­laisten lauseiden toista­minen suunnilleen luvusta toiseen ja kirjan viimei­sessä luvussa oleva kertaus koko tarinasta ovat minusta liikaa. Ilman turhaa toistoa kirjasta olisi saatu paljon napakampi ja ehkä myös vielä vaikut­ta­vampi.
––
Leena Virtanen: Noita­naisen älä anna elää
WSOY 2013, 277 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Kirja on kyllä kaunis! Tämä löytyy omalta lukulis­taltani ja muistan monen kehuneen, mutta tuosta toistosta on joku muukin sanonut kuin sinä. Huh, katsotaan tuleeko joskus luettua :)

    1. Tämän kirjan kohdalla voisi toimia hyvin se, että lukisi viimeisen luvun vasta vähän myöhemmin, kun aikai­semmin kerrottu on jo hieman kadonnut mielestä. Tai ylipäänsä lukisi kirjaa suht hitaasti.

      Mutta aiheen mielen­kiin­toi­suuden vuoksi suosit­telen kyllä kokei­lemaan!

  2. Aihe on todella kiinnostava. Saapa nähdä, päätyykö kirja jossain vaiheessa minulle luetta­vaksi.

    1. Tämä oli kyllä super­kiin­nostava, joten suosit­telen! Tykkäsin myös paljon siitä, ettei kirja ollut mikään tieteel­lisen pönöttävä, yllättäen se joskus vähän kylläs­tyttää :D