Type and press Enter.

J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix


Jos et ole lukenut J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja/tai haluat välttyä kaikelta mahdol­li­selta, mikä liittyy sarjan jatko-osiin, älä lue enää pidem­mälle.
Ai kamala, olen lukenut jo viidennen Harry Potterin ja enää on vain kaksi kirjaa jäljellä. Vietin joulun The Order of the Phoenixin seurassa ja olisiko ihanampaa seuraa voinut ollakaan? En tiedä, miten pian tartun seuraavaan Potteriin. Toisaalta tekisi mieli hyökätä seuraavan kimppuun vaikka heti, mutta toisaalta haluaisin säästellä kahta viimeistä osaa mahdol­li­simman pitkään. Ehkä odotan kuitenkin kuukauden tai pari.
Harry Potter and the Order of the Phoenix alkaa vauhdik­kaasti, kun kaksi ankeut­tajaa hyökkää Harryn ja tämän serkun Dudleyn kimppuun Harryn viettäessä kesälo­maansa tätinsä ja setänsä luona. Harry ja Dudley selviävät, mutta Harry saa kutsun taika­mi­nis­te­riöön kuulus­tel­ta­vaksi taikuuden luvat­to­masta käytöstä. Ennen sitä hän kuitenkin pääsee loppu­lo­maksi Sirius Mustan, Harryn kummi­sedän, kotitaloon, jossa Feeniksin kilta pitää majaansa. Feeniksin kilta on salainen organi­saatio, jonka Dumbledore on perus­tanut taiste­lemaan Volde­mortia ja tämän tukijoita vastaan, sillä taika­mi­nis­teriö ja suuri osa muuta velho­maa­ilmaa ei suostu uskomaan Volder­mortin paluuseen. Siihen uskovia, kuten Harrya ja Dumble­dorea, pidetään vähin­täänkin sekopäisinä.
Harryn viides koulu­vuosi ei ala kovinkaan mukavissa merkeissä. Tylypah­kassa on jälleen uusi pimeyden voimilta suojau­tu­misen opettaja, Dolores Pimento. Hänen palkkaa­mi­sensa takana on tietenkin taika­mi­nis­teriö, joka uskoo naisen voivan pitää Tylypahkan kurissa ja järjes­tyk­sessä sekä estää puheet Volder­mortin paluusta. Lisäksi Harryn otsassa olevaa arpea särkee aikai­sempaa useammin ja hän alkaa nähdä hyvin toden­tun­tuisia unia Volde­mortin tekemi­sistä ja viitteitä “aseesta”, jota hän tavoit­telee. Harry pystyy jopa aistimaan, milloin Voldemort on erityisen tyyty­väinen tai vihainen. Tästä kyvystä tulee olemaan Harrylle sekä hyötyä että haittaa tulevan vuoden aikana. Koulu­vuoteen mahtuu myös viidennen vuosi­kurssin oppilaiden V.I.P.-kokeet, Albuksen kaartin kokoa­minen ja petty­myksiä niin rakkause­lä­mässä kuin huispauk­ses­sakin.
The Order of the Phoenix on Harry Potter -sarjan pisin kirja. Lukemassani englan­nin­kie­li­sessä painok­sessa sivuja on 766, suomen­nok­ses­sahan sivuja saa käännellä vieläkin enemmän. Eipä siis ihmekään, että tähän osaan mahtuu hurjan paljon enemmän tapah­tumia ja sivupolkuja kuin aikai­sem­missa osissa on ollut. Ehkä juuri runsauden vuoksi pidin tästä enemmän kuin aiemmista osista. 
Kirjan henki­lö­hah­moissa tapahtuu myös runsaasti kehitystä, eniten varmaan Harryssa ja hänen tovereissaan. En aluksi tiennyt, miten suhtau­tuisin Harryn raivos­tut­tavaan teiniangstiin, jota ilmenee siis varsinkin kirjan alkupuo­lella. Lopulta tulin siihen ajatukseen, että ollapa taas itse kymmenen vuotta nuorempi, eikä kukaan usko sinua, vaan pitävät lähinnä kajah­ta­neena, kärsiä järkyt­tä­vistä päänsä­ryistä ja kummal­li­sista näyistä, ja pelätä Volder­mortia. Ehkä vähem­mäs­täkin voisi menettää hermonsa aina silloin tällöin. Jos Harryn angstaus ärsyttää, onneksi on myös raivos­tuttava Dolores Pimento. Tai paljon muita uusia ja kivoja henki­lö­hahmoja, jotka ovat tärkeitä myös tulevan kannalta. Yksi suosi­keistani on esimer­kiksi hassu Luna Lovekiva.
Tässäkin kirjassa tulee huomattua se, miten hienosti Rowling pohjustaa tulevaa. Etenkin kirjan loppu on erityisen merkittävä tulevien tapah­tumien kannalta. Kirja on myös jälleen entistä synkempi Volde­mortin paluun, kuolon­syöjien liikeh­dinnän, erään tärkeän henkilön kuoleman, lukuisten loukkaan­tu­misten ja varsin ahdis­tavan ja epätoi­voisen tunnelman takia. Onneksi kirjassa kerrotaan paljon myös Tylypahkan tapah­tu­mista ja en tiedä, muistanko väärin, mutta tuntuu, että tässä osassa itse koulun­käyn­nis­täkin kerrotaan eniten, varmaan juuri kesällä olevista V.I.P.-kokeista johtuen. Ne tuovat vähän iloa ja hauskuutta kaiken synkkyyden keskelle. 
Nyt voin taas myöntää, etten muistanut tästäkään osasta enää juuri mitään. En muistanut, miten kirja alkaa, mitä mieltä taika­mi­nis­teriö on Harryn ja Dumble­doren väitteistä koskien Volde­mortin paluuta, mikä on se “ase”, jota Voldemort tavoit­telee, kuinka Harryn käy hänen ensim­mäi­sillä treffeillään, mitä kaikkea kamalaa Dolores Pimento keksii ja niin edelleen. Muistin parhaiten yhden keskeisen henkilön kuoleman kirjan lopussa, mutta en sitä, miten nopeasti se käy. Järkyt­tävän nopeasti. Seuraava osa, The Half-Blood Prince, tulee varmaan olemaan minulle yhtä yllätyk­sel­linen lukuko­kemus kuin tämäkin, sillä nyt yhtäkkiä sanoen en muista siitä mitään.
––
J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix
Bloomsbury 2010, 766 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Minäkin pidän juuri tästä kirjasta kovasti tuon runsauden vuoksi. Vaikka oikeastaan pidän jokai­sesta sarjan kirjasta, vähiten vain Salai­suuksien kammiosta.

    Ihanaa, että sinulla vielä kaksi Potteria jäljellä! Itse ahmin nekin jo viime vuonna, kun en malttanut pitkittää lukemistani kovin pitkään…

    1. Ekan lukukerran perus­teella päädyin pitämään eniten viimei­sestä kirjasta, mutta saapa nähdä miten nyt käy! Vähiten olen ehkä minäkin pitänyt Salai­suuksien kammiosta, se on ehkä vähän liian saman­lainen kuin ensim­mäinen kirja.

      Voi olla, että luen nuo viimeiset vielä tässä kevään varrella, ei kai sitä malta säästää pitem­päänkään! Muuten pian taas unohtuu kaikki asiat :D