Type and press Enter.

J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire


Jos et ole lukenut J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja/tai haluat välttyä kaikelta mahdol­li­selta, mikä liittyy sarjan jatko-osiin, älä lue enää pidem­mälle.
Siitä on vieräh­tänyt jo tovi, kun viimeksi luin Harry Potteria. Tarkemmin ottaen se oli elokuun alussa, kun kirjoitin Harry Potter and the Prisoner of Azkaba­nista. Olin aika kiireinen koko syksyn, tasapai­no­tel­lessa töiden ja opintojen kanssa, enkä halunnut lukea seuraavaa Potteria stressin keskellä. Halusin lukea sen sitten kun pystyn nauttimaan siitä ihan rauhassa. Onneksi joulu­lomani alkoi jo pari viikkoa sitten ja pääsin taas Harryn ja kumppa­neiden pariin! 
Näiden jatko-osien kanssa meinasi muuten käydä vähän hullusti. Olin viime keväänä ihan innoissani, kun päätin hankkia nämä todella kauniilla kansilla varus­tetut Harry Potterit itselleni, sillä en omistanut kuin kaksi viimeistä suomeksi. Tilasin alkuun kolme ensim­mäistä ja loppujen tilaa­misen suunnit­telin jättäväni myöhem­mäksi. Enpä arvannut, että se meinasi olla jo liian myöhäistä: nämä kaunis­kan­tiset versiot olivat loppuneet käytän­nössä joka paikasta! Lopulta löysin loput minulta puuttuvat kirjat Akatee­misen netti­kau­pasta (jossa vierailen todella harvoin ja ehkä tiedätte siihen syynkin, jos olette koskaan yrittäneet siellä asioida) ja tilasin ne heti itselleni. En tiedä, onko näitä enää myynnissä missään ja otetaanko näistä uutta painosta. Toivot­ta­vasti.
Mutta palataan takaisin sarjan neljänteen osaan, The Goblet of Fireen.
Kesällä ennen koulun alkua Harry osallistuu Ronin perheen ja Hermionen kanssa huispauksen maail­man­mes­ta­ruus­ki­soihin. Kisat saavat pelot­tavan päätöksen, kun kuolon­syöjät, Volde­mortin kannat­tajat, ilmaan­tuvat paikalle ja taivaalla nähdään pimeän piirto. Asia ei kuitenkaan jää vaivaamaan Harryn mieltä pitkäksi aikaa, sillä neljäs koulu­vuosi on alkamassa. Tylypah­kassa oppilaat saavat tietää, että pitkän tauon jälkeen koulussa järjes­tetään kolmi­vel­ho­tur­na­jaiset, joihin osallistuu yksi oppilas kustakin turna­jaisiin osallis­tu­vasta koulusta, jotka ovat Tylypahkan lisäksi Beaux­batons ja Durmstrang. Alle 17-vuotiaat oppilaat eivät saa osallistua turna­jaisiin, sillä siihen liittyvät tehtävät ovat liian haastavia ja vaaral­lisia nuorem­mille velhoille ja noidille. Mutta käy kuitenkin niin, että osallis­tujien valinnan suorittava liekehtivä pikari valitsee Harryn toiseksi Tylypahkan edusta­jaksi, vaikka Harry ei ole edes yrittänyt laittaa nimeään pikariin. Näyttää siltä, että joku haluaa Harrylle pahaa, mutta kuka ja miksi?
Harry Potter and the Goblet of Fire on aina ollut vähiten suosikkini Harry Potter -eloku­vista, ehkä siksi, että olen tainnut nähdä sen useammin kuin muut osat. Kirjasta muisti­kuvani olivat puolestaan hatarat, joten oli mielen­kiin­toista nähdä, miten suhtaudun siihen. Mutta ei, liian tutuksi käyneet kuvat eloku­vasta eivät onnis­tuneet millään tylsis­tyt­tämään minua kirjaa lukiessani, sillä se sisältää niin paljon kaikkea sellaista, mitä en ainakaan muista eloku­vassa nähneeni. Uskal­tai­sin­kohan jopa sanoa, että tämä neljäs osa on tähän mennessä lukemistani kirjoista paras? Ei se ainakaan häviä yhtään The Prisoner of Azkaba­nille.
Neljäs osa on hyvin erilainen kuin aiemmat. Taisin sanoa samaa myös edellisen osan kohdalla, mutta oikeasti tämä on taas hyvin erilainen, edelli­seenkin verrattuna. Enää tarina ei etene siten kuin aiemmissa osissa eli Harry aloittaa uuden lukuvuoden, tapahtuu outoja asioita ja loppu huipentuu siihen, kun Harrylle sattuu jotain hurjaa ja hän selviää siitä kunnialla läpi. No, tietysti The Goblet of Firenkin loppu on taas varsin tapah­tu­man­täy­teinen ja pelottava, mutta juoni ei etene yhtä suora­vii­vai­sesti ja yksin­ker­tai­sesti kuten aiemmin. Lopussa Harry toki taas selviytyy, mutta joku toinen ei. Kirjan loppu onkin minusta hirveän surul­linen.
Kolmi­vel­ho­tur­na­jaiset rikkovat Tylypahkan taval­lista arkea ja vaikka muistin aivan hyvin minkä­laisia tehtäviä osallis­tujat joutuvat suorit­tamaan, oli turna­jaisten etene­mi­sestä silti kiva lukea. Turna­jaisten kunniaksi Tylypah­kassa järjes­tetään myös joulu­tans­siaiset ja viimeistään niiden myötä lukijalle käy selväksi, etteivät Harry ja hänen ystävänsä ole enää mitään pieniä lapsia, sillä niin romans­sin­poi­kasta kuin musta­suk­kai­suut­takin on ilmassa kirjan päähen­ki­löiden kesken. Kirjassa tavataan lisäksi paljon uusia hahmoja ja syven­netään vanhojen, kuten Hagridin ja Kalka­roksen, tarinoita. Olin ihan innoissani, kun yksi lempi­hah­moistani, Dobby, oli kirjassa niin suuressa osassa! Kirjassa tavataan myös muita kotitonttuja, jotka työsken­te­levät Tylypahkan keittiössä (eiväthän ne kaikki herkul­liset ruoat ihan tyhjästä ilmaannu oppilaiden nenien eteen), ja he liitty­vätkin sivujuonen tasolla tarinaan. Eloku­vas­sahan Dobbya ja muita kotitonttuja ei taideta nähdä ollenkaan?
Ennen kaikkea pidän tässä kirjassa siitä, miten Rowling on onnis­tunut ripot­te­lemaan sinne sun tänne vihjeitä monesta tulevasta asiasta. Kirja on myös jo hyvin, hyvin synkkä ja se päättyy uhkaaviin tunnelmiin. Tätä kaikkea pohjus­tettiin jo The Prisoner of Azkaba­nissa, mutta nyt vaara on jo oikeasti todel­linen. Ihan jo jännittää mitä seuraa­vassa osassa tapahtuu, joten kirja lähteekin mukaani joulun­viettoon enkä jätä sitä johonkin ensi kevääseen roikkumaan!
––
J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire
Bloomsbury 2010, 636 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Potterit ovat aivan ihania, olenkin suunni­tellut lukevani ne taas uudestaan. Liekeh­tivää pikaria on todella kivaa aina lukea, kun se vähän rikkoo edellisten kirjojen kaavaa. Ja onpa tosiaan aivan todella hieno kansi tässä!!

    1. Minä olen lukenut Potterit vain kerran läpi eli ensim­mäisen lukemi­sesta onkin jo aikaa varmaan kohta 15 vuotta. Eli jo oli aikakin palata sarjan pariin :D

      Liekehtivä pikari oli tosi kiva just mainit­semasi syyn vuoksi. Etenkin eka ja toka Potter ovat tosi saman­kal­taisia. Mutta nytpä nämä ovat jatkos­sakin erilai­sempia.

  2. Olemme samassa vaiheessa Potter-uusin­ta­lukua. Tosin taidat ohittaa minut joulu­loman aikana, sillä en ehkä joulu­lo­malla ehdi viidennen pariin siksi, että on niin paljon muutakin luettavaa. Minunkin lukuai­kaani verotti syksyllä nimittäin opiske­lu­kiire ja -stressi, ja nyt kun vihdoin on lukuaikaa joulu­loman verran, kirjoista on runsauden pulaa. Viidennen lukeminen on myös aina todella surul­lista, koska yksi lempi­hen­ki­löistäni kuolee.

    1. Kaiken­laista luettavaa riittää kyllä täälläkin, mutta vastustin muiden kirjojen houku­tusta ja nappasin viidennen Potterin mukaan joulu­lo­man­viettoon :) Erityi­sesti pari kirjas­to­lainaa on jäänyt roikkumaan aika tavalla, mutta täytyy lukea ne sitten kun palaan kotiin.

      Viides Potter on minulla tosi huonosti muistissa paitsi tuon lempi­hen­kilösi kuoleman osalta. Ihana siis lukea se!

  3. Potterit ovat lempi­kir­jojani, tuntuu että niihin ei kyllästy koskaan. Jokai­sesta löytää aina jotain omaansa. Viisasten kivestä on kiva lukea tarkkoja kuvauksia viisto­ku­jasta, azkabanin vangissa pidän siriuksen tarinasta, liekeh­ti­vässä pikarissa juurikin turna­jaiset sekä huispauksen mm kisat. Myös uudem­mista kirjoista löytyy ne onat juttunsa. Vain kuoleman varje­lukset olen lukenut sekä suomeksi että englan­niksi, ehkä pitäisi lukea nuo kaikki muutkin englan­niksi.

    1. Potterit ovat minunkin suosik­kejani, vaikka luenkin niitä vasta toista kertaa läpi. Ne kuuluivat kuitenkin oleel­li­sesti lapsuu­teeni, kuten monen muun meidän ikäluok­kaamme kuuluvien :)

      Minä en ole ennen lukenut näistä yhtäkään englan­niksi ja onkin ollut hauska huomata, miksi monia asioita, jotka eivät ole jääneet mieleen eloku­vista, kutsutaan alkupe­räis­kie­lellä. Suomen­nok­setkin ovat kyllä todella hyviä!