Type and press Enter.

Emmi Itäranta: Teemes­tarin kirja

Tässä on ollut pieni­muo­toinen nuorten­kir­jojen putki. Emmi Itärannan palkittu esikoisteos Teemes­tarin kirja saa nyt kunnian päättää sen, sillä olen tällä hetkellä lukemassa jotain aivan muuta. Oli virkis­tävää lukea ohuempia kirjoja niin monen kuluneen vuoden aikana luetun tiilis­kiven jälkeen ja etenkin, kun marraskuu on ollut niin pimeä, ankea ja väsyttävä. Teemes­tarin kirja ei kuitenkaan oikein tuonut väsymyk­seeni paran­nusta tai pimeyteen valoa, sillä se on varsin synkkä dysto­pinen kertomus tulevai­suuden maail­masta.
Tarinan minäkertoja on nuori nainen nimeltä Noria. Hän kuuluu pitkään teemes­tarien sukuun ja tulee pian ottamaan vastaan täysi­val­taisen teemes­tarin arvon. Se tuo mukanaan myös sukusa­lai­suuden, jota on ehdot­to­masti varjeltava. Noria elää pienessä kylässä Suomen Lapissa. Jonkin suuren katastrofin takia maailma on muuttunut meidän nykyajas­tamme suuresti: Vettä säännös­tellään ja ihmisiä kontrol­loidaan dikta­tuurin avulla. Ruotsia ja Norjaa kutsutaan Menete­tyiksi maiksi, siellä ei ole enää juoma­kel­poista vettä. Entisajan tavara on muuttunut kaato­pai­koilla lepää­väksi rojuksi, joka kelpaa enää korkeintaan vesias­tioiden paikkaus­ma­te­ri­aa­liksi tai laittomien vesijoh­tojen varao­siksi. Talvea ei enää ole, ilmasto on muuttunut rutikui­vaksi.
Noria on tiedon­ja­noinen tyttö. Ystävänsä Sanjan kanssa hän saa selville jotain tärkeää entis­maa­il­masta. Samaan aikaan vettä aletaan säännös­tellä entistä tiukemmin ja maail­malta kantautuu huhuja sodista. Teemes­tarin talo alkaa herättää kylän sotilaissa epäilyksiä, sillä Norialla ei tunnu olevan pulaa vedestä ja teese­re­mo­nioissa käytettävä vesikin maistuu poikkeuk­sel­lisen raikkaalta. Saavatko Noria ja Sanja tehtä­vänsä loppuun ennen kuin on liian myöhäistä?
En juurikaan lue dysto­pia­kir­jal­li­suutta, mutta kirja silloin tällöin on mukavaa vaihtelua muuten niin realis­tisiin maisemiin sijoit­tuvaan lukemis­tooni. Teemes­tarin kirja toi kuitenkin petty­myksen. Voi olla, etten ollut sille tarpeeksi vastaa­not­ta­vai­sella tuulella tai että syy olikin marraskuun ja kaiken sen, mistä valitinkin jo ihan tarpeeksi. Kirjaa lukiessani tunsin oloni entistä väsyneem­mäksi ja ankeam­maksi, synkäksi jopa. Katastrofin turme­leman maailman olisi voinut luulla tuovan vielä ahdis­tuk­senkin tunteen osaksi oloti­laani, mutta tunsin vain turtu­musta ja tylsis­ty­mistä. En millään onnis­tunut astumaan Norian sandaa­leihin tai tulemaan osaksi tuota tulevai­suuden ihan mahdol­lista yhteis­kun­ta­kuvaa. Ehkei vika ollutkaan vastaa­not­ta­vai­suu­dessani tai marras­kuussa, ehkä en vain yksin­ker­tai­sesti pitänyt kirjasta tarpeeksi.
Tunnistan kuitenkin, miksi niin moni on kirjasta pitänyt ja miksi se on palkin­tonsa saanut. Se käsit­telee varsin ajankoh­taista, jatku­vasti puhee­nai­heena olevaa aihetta, ilmas­ton­muu­tosta, vaikkei kirjassa käykään selville, miten se on lopulta tapah­tunut ja voiko siitä varsi­nai­sesti syyttää ketään. Luulen, että myös kirjan lyyri­sestä kielestä on pidetty. Minä pidin ja en pitänyt. Jatkuvat veteen liittyvät vertaus­kuvat ja hieman filoso­fi­selle puolelle kallis­tuvat mietis­kelyt alkoivat jossain vaiheessa puuduttaa, vaikka kieli muuten onkin kaunista.
En myöskään oikein innos­tunut Norian henki­lö­hah­mosta. Teksti välittää hänestä varsin kovan ja tunteet­toman kuvan eivätkä kaikki hänen tekemänsä päätökset tunnu aidoilta. Myös muut kirjan henki­lö­hahmot ovat lähinnä epämiel­lyt­täviä. Tämäkin seikka siis etään­nytti minua kirjasta. Heräsin kuitenkin enemmän tarinan loppu­puo­lella ja mietin, että tämähän alkaa käydä jopa mielen­kiin­toi­seksi! Loppu pelastaa paljon. Tarinaan jää kyllä paljon aukkoja, mutta sopivalla tavalla, ja lukijan on mahdol­lista täyttää nuo aukot halua­mallaan tavalla.
Kaiken kaikkiaan Teemes­tarin kirja on perin ankea tarina. Ei kuvaa­mansa maailman, vaan ihan muiden seikkojen vuoksi.
––
Emmi Itäranta: Teemes­tarin kirja
Teos 2012, 266 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

11 comments

  1. Tämä oli mielestäni vuoden 2012 paras kirja, suosit­telen :)

    1. Mietin juuri, että löytyy­köhän kirja­blog­gaa­jista muita, jotka eivät ole pitäneet tästä kovinkaan paljon. Emilien teksti osui silmiin, mutta kaikkia en ole kahlannut läpi, sillä tästä on kirjoi­tettu paljon!

      Ymmärrän kuitenkin, että tästä voi myös JOPA pitää :D Ehkä aika oli minulle väärä tai tähdet väärissä asennoissa tai jotain.

  2. Minusta tämä oli huikea, taisin lukea tämän kahdesti tai kolmesti yhtä kyytiä. Ja koko sen ajan join teetä ämpäreittäin…

    Mutta näin me luetaan kirjoja eri tavalla. Kirja oli ahdistava, mutta loppu myös toivoa antava. Vaikka en minäkään tätä suosit­telisi luetta­vaksi marraskuun pimeinä iltoina.

    1. Teetä alkoi kyllä jossain välissä tehdä minul­lakin mieli!

      Loppu jäi mukavan avoimeksi, entis­maa­ilman tapah­tumat myös. Ensin mietin, että pidän­köhän nyt tässä tällai­sesta, että tapah­tumat jäävät niin avoimiksi, alkuun se ehkä ärsyt­tikin, mutta lopulta se osoit­tautui juuri kirjan parhaaksi jutuksi.

      Tämän olisi voinut lukea ennemmin keväällä tai kesällä, kun olen iloisim­millani enkä kärsi mistään hitsin kaamos­ma­sen­nuk­sesta.

    2. Minulla on sinulle blogissani jotain <3

  3. Tajuan todella hyvin, miksi et tästä tykännyt, mutta minä tykkäsin paljon. Ehkä se marras­kuukin tosiaan teki tehtä­vänsä.

    1. Onneksi marras­kuusta on jo päästy, huh! Onneksi tällä hetkellä luen jotain todella ihanaa ja sellaista, joka tuo aina hymyn huulille :)

  4. Teemes­tarin kirjaa on hehku­tettu niin paljon, että täytynee lukea se itsekin. Olen lukenut eri blogeista erilaisia arvos­teluja, joten on mielen­kiin­toista nähdä, mitä itse pidän.

    1. Tuo on muuten aivan totta, että on tosi mielen­kiin­toista nähdä, mitä itse tykkää jostain risti­rii­taisia mieli­pi­teitä saaneesta kirjasta. Kiinnostus sellaista kirjaa kohtaan on melkein yhtä suuri kuin pelkkiä kehuja saanut.

  5. Minulle tämä lukuko­kemus oli hieman risti­rii­tainen. Periaat­teessa pidin kirjasta, siinä oli paljon hyvää, esimer­kiksi monia kauniita, viipyi­leviä kohtauksia, mutta en päässyt oikein kunnolla Norian ihon alle. Hän jäi myös minulle hiukan etäiseksi.

    1. Terve­tuloa vähem­mistöön :D Mutta aivan, kirjassa oli kyllä omat hienot hetkensä, esimer­kiksi kauniin lyyrinen kieli, josta pidin suurimman osan ajasta, mutta harmil­li­sesti en päässyt lähelle henki­lö­hahmoja ja heidän ajatuk­siaan.