Type and press Enter.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin – 3. Kuolema

Siinä se nyt oli, paljon mielen­kiintoa herät­tänyt Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin -trilogia. Kuolema antaa sille arvoi­sensa päätöksen, mutta jotain jäi hampaan­ko­loonkin, en ollut täysin vakuut­tunut.
Kuole­massa jatketaan kaverusten Paulin, Bengtin, Sepon, Lars-Åken, Rasmuksen ja Benja­minin tarinaa. Se on täynnä hauta­jaisia, täynnä kuolemaa. Ystävien ja tuttavien arkun­kan­ta­mi­sesta tulee arkipäivää, samoin niistä hirveistä, järkyt­tä­vistä oireista, joista AIDS:iin sairas­tunut joutuu kärsimään. AIDS, homorutto, tuhoaa monet lopul­li­sesti ennen kuin sairautta jarruttava lääke keksitään, liian monet. Ja tämä kaikki ei tapahdu vain kirjassa, kaikki tämä tapahtui ihan oikeasti.
Trilogian päätösosa on kenties sarjan kosket­tavin, sillä niin moni tutuksi käynyt henkilö menehtyy. Yhteis­kunnan välin­pi­tä­mät­tömyys ja meneh­ty­neiden sukulaisten vaike­ne­minen ovat nekin kauhis­tut­tavaa luettavaa. Jälkim­mäinen korostuu tässä kirjassa enemmän kuin ensim­mäinen, josta sai lukea paljon kahdessa ensim­mäi­sessä osassa. Tuntuu, että Kuolema etenee enemmän kirjan henki­löiden kautta, ei fakta­tie­tojen.
Kuole­massa on jälleen runsaasti toistoa kahden edellisen osan tapaan, mikä häiritsi taas lukuko­ke­musta. Toisto kuitenkin hälveni, tai siihen tottui, loppua kohden, ja koska osasin odottaa sitä, se ei tällä kertaa ollut yhtä ärsyt­tävää kuin aiemmin. Enemmän minua häiritsi tarinan poukkoileva kerronta ja tietyn­lainen sirpa­le­maisuus. Ymmärrän, että niin on päässyt käymään, sillä tässä viimei­sessä osassa täytyy saada vietyä loppuun kaikkien keskeisten henki­löiden tarinat, heistä kaikista pitää kertoa edes jotain. Se kuitenkin tekee tarinasta melko hajanaisen. Samalla sen henki­löis­täkin tulee hieman etäisiä.
Koko trilogian osalta olen pitänyt eniten keskim­mäi­sestä osasta. Huomaan myös nyt kaikki kirjat luettuani, että loppujen lopuksi minua kiinnosti tarinassa eniten AIDS:in yhteis­kun­nal­lisen vaiku­tuksen ulottuvuus kuin tarinan henkilöt ja heidän kohta­lonsa sinänsä. Täytyykin lukea jossain vaiheessa Antti Järven ja Hanna Nikkasen teos Karan­teeni, joka kertoo AIDS:in tulosta Suomeen.
Kuolema on luettu myös seuraa­vissa blogeissa: La petite lectrice ja kujer­ruksia.
––
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin – 3. Kuolema
(Torka aldrig tårar utan handskar – 3. Döden, 2013)
Suom. Otto Lappa­lainen
Johnny Kniga, 304 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. En uskal­tanut lukea tätä, ettei tule liikaa mitään ennakko-odotuksia, mutta inspi­roiduin kirjau­tumaan kirjaston sivuille. Viimeksi olin 27. jonossa ja nyt olen kymmenes! :) Hitaasti mutta varmasti. Ravaan kyllä silti uskol­li­sesti kirjas­tossa katso­massa pikalainoja, mutta vielä ei ole onnis­tanut.

    1. Kyllä se sieltä vielä lainat­ta­vaksi asti tulee, varsinkin jos niitä on kirjas­tossa useampi kappale! Uskoisin, että pidät tästä, kun olet pitänyt niin paljon aikai­sem­mis­takin. Mä olen vähän tällainen ilonpi­laaja ja olen suhtau­tunut koko trilo­giaan vähän kriit­ti­sesti, vaikka olen kuitenkin myös tykännyt aika paljon :D

  2. Minä itse en vaikut­tunut kirjoista kirjal­li­sessa mielessä ihan hirveästi, vaikka niistä hurjasti pidänkin, vaan siitä, että kirjat ovat totta. Annan näköjään paljon anteeksi kun tiedän kirjai­lijan kirjoit­taneen omasta elämästään ja kokemuk­sistaan. Jotenkin sitten antaa mennä ohi sen toiston ja sirpa­le­mai­suuden, johon muuten olisi taker­tunut varmasti!

    Katsoinkin vähän aikaa sitten yhden kirjai­lijan haastat­telun ja se oli kyllä todella koskettava. Rohkea kirjailija, jolla on todella musta menneisyys miehenä, joka selvisi, mutta jonka ystävät eivät. Huh!

    Oletko katsonut jo kirja­sarjaan perus­tuvan tv-sarjan? Jos et, niin katso!

    1. Usein kirjalle antaa myös paljon anteeksi jos siitä tykkää joistakin sen vioista huoli­matta ihan hirveästi. Tämän trilogian kohdalla kuitenkin aloin kaivata kamalasti tieto­kirjan lukemista aiheesta, koska trilogian henkilöt eivät tulleet kovin lähelle, vaikka toki niin sanotusti inhimil­lis­tivät ja perso­noivat aiheen ja sen tärkeyden.

      En ole katsonut tv-sarjaa enkä toden­nä­köi­sesti katso ihan lähiai­koina. Pitää ensin yrittää häivyttää kirjoja pois mielestä ja katsoa sitten.

  3. Harmi, että tämä kolmas osa ei sitten niin sinulle natsannut. Itse tykkäsin siitä, että tässä tarinat saivat loppunsa mutta tästä tosiaan puuttuivat ne isot otsikot ja poliit­tiset lausunnot. Karuutta oli kyllä niissä sukulaisten reaktioissa toisaalta tarpeeksi.

    Karan­teenia suosit­telen erittäin lämpi­mästi, mielestäni erinomainen tietoteos.

    1. Minus­takin tämä oli kuitenkin hyvä päätös trilo­gialle. Ja kokonai­suu­dessaan tarina on ollut ehdot­to­masti kerto­misen arvoinen, se herätti paljon ajatuksia!

      Muistinkin, että vinkkasit Karan­tee­nista, kun kirjoitin tämän trilogian toisesta osasta. Täytyy todel­lakin tutustua, sillä tästä jäi nyt sellainen olo, että haluaisin lukea ihan tieto­kirjan aiheesta.

  4. Minusta tämä oli trilogian paras osa. Tässä oli vähemmän ristiin­toistoa kuin kahdessa ensim­mäi­sessä, kokonaisuus oli napakampi. Aikai­sem­missa osissa mietin hieman, että menivätkö jotkut kohtaukset senti­men­taa­li­suu­dessa (tai sen yrityk­sessä) hieman liian pitkälle, nyt en kokenut niin. Piste osattiin laittaa juuri oikeaan kohtaan. Kirjan jännite kasvaa upeasti loppua kohti ja loppu onkin melkoinen fanfaari elämälle!

    1. Minus­takin tämä oli hieno päätös koko trilo­gialle, ei kai sitä muuten olisi voinut päättäkään :) Toinen osa jäi kuitenkin mieleeni vahvimpana osana, ehkä juuri tämän kolmannen sirpa­le­mai­suuden ja kakkososan poliit­ti­suuden takia.