Type and press Enter.

John Boyne: Kuudes mies

Syyskuussa 1919 nuori mies Tristan Sadler matkustaa junalla Norwichiin tapaamaan Marian Bancroftia. Marian on Tristanin ystävän Willin sisko ja on tullut aika palauttaa Marianin Willille lähet­tämät kirjeet takaisin sinne, missä ne syntyi­vätkin. Williä ei enää ole, sillä hän julis­tautui rinta­malla aseis­ta­kiel­täy­ty­jäksi eikä valkoisen sulan miehille yleensä käy hyvin. Kirjeiden palaut­ta­minen ei kuitenkaan ole oikea syy sille, miksi Tristan haluaa tavata Marianin. Tristan tahtoo kertoa jotain Willistä ja tuosta viimei­sestä päivästä, jota on äärim­mäisen tuskal­lista muistella ja joka tulee vainoamaan häntä aina hänen elämänsä loppuun asti.
Ensi alkuun on sanottava, että ihailen John Boynea kirjai­lijana etenkin siinä, että hän osaa sijoittaa tarinansa niin erilaisiin histo­rial­lisiin konteks­teihin. Hän on kirjoit­tanut muun muassa natsi-Saksasta, HMS Bountysta, Venäjän tsaari­perheen tuhosta, 1800-lukulai­sesta kummi­tus­ta­losta, nykyhetken katoli­sesta kirkosta ja nyt tämän kirjan kohdalla ensim­mäisen maail­man­sodan ihmis­koh­ta­loista. Melkoisen laaja otanta histo­riamme eri vaiheista ja Boynehan on vielä nuori mies! Olen lukenut vasta murto-osan hänen tuotan­nostaan (johon kuuluu vielä lasten- ja nuorten­kir­jo­jakin), tämän ja Tarkoin vartioidun talon, ja molemmat ovat olleet kovasti mieleeni.
Kuudes mies on hyvin yllättävä kirja. Kuvit­telin sen olevan traagisen ällöro­mant­tinen, sellai­sella mukavalla kyynel­ka­navien putsaa­mista kaipaa­valla tavalla, mutta ei se ollutkaan ihan sitä. Tarina on kyllä traaginen, koskettava, itkettävä ja kamala, mutta ehei, ei mikään ällöro­mant­tinen saatika oikein edes romant­tinen. Yllätys oli kuitenkin oikein positii­vinen, sillä tällä tavoin tarina oli huomat­ta­vasti realis­ti­sempi.
Kirjan tarina kulkee pääasiassa kahdessa aikata­sossa: vuoden 1919 syyskuussa, kun Tristan kulkee Marianin kanssa pitkin Norwichin katuja, sekä sotavuo­sissa, ensin koulu­tus­kes­kuk­sessa Englan­nissa, sitten Ranskan juoksu­hau­doissa. Viimei­sessä luvussa ollaan Thatc­herin vuodessa 1979. Luvut eivät ole kovin pitkiä ja vaikka maisemat vaihtuvat aika tiuhaan, tarina ei tunnu liian kiirei­seltä vaan päinvastoin hyvin raken­ne­tulta ja mieti­tyltä. Se soljuu eteenpäin niin, ettei edes huomaakaan lukeneensa siitä jo puolet. Nopea­lu­kui­suu­desta on kiittä­minen myös Boynen ytime­kästä kieltä. Se ei turhia selittele tai ole turhan koris­teel­lista. Jossain toisessa yhtey­dessä se saattaisi ehkä tuntua vähän tönköltä, mutta tähän tarinaan se sopii. Boynen ansiot eivät ehkä niinkään ole siinä, miten hän kertoo vaan siinä, mitä hän kertoo. 
Kuudes mies herättää paljon ajatuksia niin omasta vakau­muk­sesta kiinni­pi­tä­mi­sestä, oikeasta ja väärästä, moraa­lista, yksinäi­syy­destä ja ihmis­mielen monimut­kai­suu­desta. Kirja näyttää, miten monimut­kaisia ihmis­suhteet ovat ja miten raadol­lista elämästä voi tulla, kun ei jää miettimään tekojensa seurauksia.
Kuudennen miehen kanssa ovat viihtyneet myös P.S. Rakastan kirjoja, Ullan luetut kirjat, Luettua, Kirja­kirppu ja Nenä kirjassa
––

John Boyne: Kuudes mies (The Absolutist, 2011)
Suom. Laura Beck
Bazar 2013, 334 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

10 comments

  1. Tämä oli mielestäni viime vuoden parhaimpia käännös­kirjoja :)

    1. En ihmettele! Tässä Boyne todella taitaa kosket­tavan tarinan­ker­ronnan :)

  2. Luin tuon kirjan kesällä. Pelkäsin sinun tavoin joutuvani ällöön siirappiin. Boyne vältti upeasti tuon karikon. Kirja oli tyylikäs loppuun asti. Loppu oli todella hieno. Toivon lukevani Boynelta vielä monta hyvää kirjaa.

    1. Aika jännä, miten sitä kuvitteli etukäteen kirjan olevan sellainen siirap­pinen. Loppu oli todel­lakin hieno, mutta samalla kamala. Onneksi Boynen kirjoja on vielä jäljellä ja hän vaikuttaa muutenkin olevan ahkera kirjoittaja, että eivät ne varmaankaan ihan heti lopu :) Minulla olisi hyllyssä siitä HMS Bountysta kertova kirja, ehkä se on seuraava Boyneni. Toisaalta vielä suomen­ta­maton kummi­tus­kir­jakin kiinnos­taisi kovasti.

  3. Oi haluaisin kovasti lukea tämän! Tulin ostaneeni tämän englan­niksi viime vuonna muistaakseni Amster­da­mista ja vähän olen epävarma lukukie­lestä. Sanoit ylempänä, että kieli on käännettynä melko yksin­ker­taista ja uskon että selviäi­sinkin siitä englan­niksi. Mutta silti edessä on pieni kynnys ;)

    1. Luulisin tämän olevan englan­niksi melko helppo, sillä kieli ei tosiaankaan ole ollenkaan kouke­roista ja sanas­tokin melko yksin­ker­taista. Ehkä ainoastaan sotaan liittyvät sanat voivat tarvita sanakirjaa, jos niitä ei asiayh­tey­destä hoksaa, mutta muuten kannustan kyllä kokei­lemaan! Suomen­noskin on kyllä hyvä :)

  4. Hyvänen aika, tällaista kirjaa en olekaan aiemmin notee­rannut. Menee lukulis­talleni.

    1. Hyvä, sillä tämä kirja maistuu varmasti monelle lukumausta riippu­matta! :)

  5. Minulla on hyvin kahtia­ja­koinen käsitys Boynen kirjoista. Rakastuin Poika raidal­li­sessa pyjamassa- teokseen ja pidin sitä upeana kuvauksena, mutta Boynen toinen teos Kapina laivalla sai minut tuntemaan vain myötä­häpeää. Sen jälkeen olen varonut tarttu­masta muihin Boynen teoksiin. Ehkä pitäisi kuitenkin tähän uskal­tautua tutus­tumaan, koska niin houkut­te­le­vasti siitä kirjoitit. Tämä ei sitten taidakkaan olla uusi huti vaan enempi Poika raidal­li­sessa pyjamassa tyylinen ajatuksia herättävä teos =)

    1. Voi ei, toivot­ta­vasti itse tykkään Kapinasta laivalla, koska se saattaa olla seuraava Boyneni! Minä puolestani olen kuullut aika paljon haukkuja Pojasta raidal­li­sessa pyjamassa, lähinnä epäus­kot­ta­vasta päähen­ki­löstä johtuen, mutta en tiedä, luenko kirjaa kovinkaan pian, sillä olen nähnyt elokuvan.

      Mutta en usko, että tämä kirja aiheuttaa ainakaan myötä­häpeää. Kirja on minusta uskot­ta­vasti kirjoi­tettu eivätkä päähen­ki­lötkään ole mitään aivot­tomia tolloja :)