Type and press Enter.

Erik Axl Sund: Unissa­kulkija

Tämä on trilogian toinen osa. Jos et ole lukenut sarjaa tai tätä kyseistä osaa etkä halua tietää siitä yhtään mitään, ei ehkä kannata lukea pidem­mälle.
Luin kesällä paljon mielen­kiintoa herät­täneen Erik Axl Sundin (jonka takana piilevät Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist) Varis­tyttö-trilogian ensim­mäisen osan ja koukutuin. Trilogian toinen osa Unissa­kulkija olikin saatava luetta­vaksi pian.
Unissa­kulkija jatkaa siitä mihin Varis­tyttö jäi. Murhat­tujen poikien tutkinta on viral­li­sesti lopetettu, mutta rikos­ko­mi­sario Jeanette Kihlberg ja hänen apurinsa jatkavat sitä salaa. Pian he saavat lisää pohdit­tavaa, kun tällä kertaa ympäri Tukholmaa alkaa löytyä ritua­lis­tisin piirtein murhattuja aikuisia. Asiaan liittyy myös nuorena seksu­aa­li­sesti hyväk­si­käy­tettyjä tyttöjä ja Jeanette on niin lähellä, mutta silti niin kaukana jutun ratkai­se­mi­sessa. Hän saa apua hänelle lähei­seksi tulleelta psyko­te­ra­peutti Sofia Zetter­lun­dilta, joka kuitenkin kamppailee omien paina­jais­tensa kanssa.
On tietysti arvat­tavaa, etteivät näissä kahdessa ensim­mäi­sessä kirjassa sattuvat murha­ta­paukset tule vielä ratkais­tuiksi tässä vaiheessa tarinaa. Hyvin lähellä loppua kuitenkin ollaan ja Unissa­kul­kijan lukeminen olikin sikäli raivos­tut­tavaa, kun teki vain mieli karjua Jeanet­telle ja hänen apureilleen, että tajutkaa nyt! Kirjassa lukija on siis aina askeleen edellä poliiseja, mikä kieltä­mättä nostaa hieman hikeä pintaan. Lopussa tapahtuu kuitenkin melkoinen twist, joka saa taas jälleen kerran odottamaan seuraavan, viimeisen osan lukemista.
Unissa­kulkija on siis yhtä koukuttava kuin Varis­tyttö, mutta kalpenee sille monella muulla osa-alueella. Jo Varis­tytön kohdalla moitin hieman kirjan henki­löiden ohuutta ja klisei­syyttä ja tässä Unissa­kul­ki­jassa nuo seikat ovat yhä olemassa. Jeanetten hahmo on minusta aika rasittava eikä hänen yksityi­se­lä­mänsä jaksa paljoa kiinnostaa. Enemmän minua kuitenkin häiritsi kirjan sirpa­le­maisuus (joka on kyllä ihan järke­västi selitet­tä­vissä, mutta häirit­sevää silti) ja niin mahdot­toman monen asian ymppää­minen yhteen. Nuo asiat yhdessä tekevät kirjasta melko sekavan.
Tuntuu, että aika monen trilogian kohdalla juuri keskim­mäinen osa on kaikista heikoin. Ensim­mäinen osa herättää mielen­kiinnon aloit­ta­malla tarinan ja viimei­sessä osassa saadaan sille päätös, olipa se sitten hyvä tai ei, mutta keskim­mäinen osa jää usein vähän junnaamaan ja selit­tämään liikaa. Unissa­kulkija ei selitä minusta liikaa, mutta se pyörii kyllä hieman paikoillaan ja silti kaikki tapahtuu melkoista vauhtia. Toisaalta vauhti myös sopii tälle trilo­gialle, sillä juonihan tässä on pääosassa ja lukija haluaa vain saada tietää mahdol­li­simman pian miten kaikki päättyy.
Aika hassua, että haluan ehdot­to­masti lukea tarinan päätösosan, vaikka en mitenkään erityi­semmin innos­tunut tästä toisesta osasta. Onhan se hyvä, mutta jotenkin hieman laimeampi kuin Varis­tyttö. Tarinassa on ilmei­sesti kuitenkin vahvaa imua.
Unissa­kul­kijaa on luettu monissa blogeissa, esimer­kiksi seuraa­vissa: Sonjan lukuhetket, Solaris, Kuuttaren lukupäivä­kirja, Nenä kirjassa, Rakkau­desta kirjoihin, Järjellä ja tunteella sekä Leena Lumi
––
Erik Axl Sund: Unissa­kulkija (Hunge­relden, 2011)
Suom. Kari Koski
Otava 2014, 361 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Huomasin saman sekavuuden, joka tulee ilmei­sesti siitä, että kirjaa kirjoittaa kaksi kirjai­lijaa.
    Minusta tämä oli pahempi tarinaltaan ja juonen käänteiltään ja Jeannette ei oikein sovi polii­siksi.

    1. Jep, sekavuus voi hyvinkin johtua siitä! Ja totta, tämä kirja oli käänteiltään kammot­ta­vampi, mutta jotenkin olen jo vähän turtunut siihen kaikkeen väkivaltaan. Onkohan se sitten hyvä vai huono asia. Ehkä minä sopisin polii­siksi? Oikeasti en kyllä sopisi, ainakaan muilta ominai­suuk­siltani.

  2. Samoja huomioita. Kyllä kahden kirjoit­tajan paketti väkisinkin hieman ontuu, mutta jollain tavalla, jopa laskel­moi­dulla, lukija kouku­tetaan. Samaa mieltä Mai Laakson kanssa Jeanet­testa, miten lie lopussa käy.

    1. Tätä trilogiaa on ilmei­sesti julkaistu myös yhteis­ni­teenä. Olisipa se tullut täälläkin sellaisena, koska tämä toimisi minusta hyvin myös yhtenä paksuna kirjana – ja siinä olisi se etu, että sen saisi ahmaista heti loppuun! Mutta viimeinen osahan on jo julkaistu, joten jospa sen tässä joku päivä ostaisin table­tilleni. Tulisipa Elisa Kirjalta joku mukava tarjous :)