Type and press Enter.

Kate Morton: Hylätty puutarha

Vuonna 1913 pieni Nell-tyttö saapuu Britan­niasta lähte­neellä laivalla Australian Marybo­roughiin, yksin, mukanaan vain pieni matka­laukku, jossa on kaunis satukirja. Kirjai­lit­ta­ja­reksi kutsuttu nainen on vannot­tanut Nelliä kerto­masta kenel­lekään nimeään, sillä niin leikki menee. Ja Nell tottelee.
Vuonna 2005 Brisba­nessa, Austra­liassa, Cassandra hyväs­telee rakkaan isoäi­tinsä Nellin. Surun keskellä Cassandra saa erikoisen uutisen: Nell on jättänyt hänelle perin­nöksi pienen ranta­talon Englannin Cornwal­lista. Miksi? Liittyykö se jotenkin Nellin mennei­syyteen, siihen kuka Nell oikeastaan oli? Cassandra päättää lähteä Englantiin selvit­tämään isoäi­tinsä historiaa, sillä niin Nell olisi toivonut.
Kate Mortonin toinen suomen­nettu romaani Hylätty puutarha oli yksi kiinnos­ta­vim­milta vaikut­ta­vista syksyn uutuuk­sista. Se vaikutti niinkin kiinnos­ta­valta, että luin sen ennen Mortonin ensim­mäistä kehuttua Paluu River­toniin -romaania, jonka olin alunperin suunni­tellut lukevani ensin. Toisaalta hyvä, toisaalta ei, sillä nyt en oikein tiedä, mitä odotan Mortonin muilta teoksilta. Joko ne pistävät paljon parem­maksi tai jatkavat samaa linjaa Hylätyn puutarhan kanssa. Totisesti toivon ensim­mäistä.
Hylätty puutarha oli siis karmaiseva pettymys. Ennen kuin aloitan riepot­ta­misen, sanon kuitenkin, että on kirjassa jotain hyvääkin. Pidin valta­vasti miljöön kuvauk­sesta. Aistit­ta­vissa oleva hylätty, salainen puutarha Englannin maaseu­dulla ja 1900-luvun ensim­mäiset vuosi­kym­menet niin Thamesin varrella kuin Cornwallin karta­nossa tekivät vaiku­tuksen ja saivat minut kaipaamaan noihin maisemiin. Juonia­se­telma on myös herkul­linen ja kiinnos­tusta herättävä, kuten tuosta ylhäältä voi ehkä todeta. Lisäksi useimmat tarinan henki­lö­hahmot ovat mielen­kiin­toisia, etenkin Eliza.
En odottanut kirjan olevan mitenkään erityisen syväl­linen vaan päinvastoin sellainen mukava, hieman mystee­rinen laadukas lukuro­maani, jossa liikutaan lempi­vuo­si­kym­me­nilläni 1900-luvun alussa. En kuitenkaan tiennyt Hylätyn puutarhan olevan näin höttöinen ja kömpelö. Kirjan suurin ongelma on mielestäni se, ettei se jätä lukijalle mitään pures­kel­tavaa, vaan kaikki tarjoillaan valmiina ja selitetään juurta jaksain läpi, ettei se hölmö lukija nyt varmasti jää epätie­toi­seksi mistään. Kaiken selit­tä­minen ja asioiden purka­minen vie tietysti myös paljon sivuja ja Hylätty puutarha onkin ehdot­to­masti liian pitkä. Tarina on myös hyvin ennalta arvattava. Odotin koko ajan jotain jännit­tävää juonen­kään­nettä, mutta sellaista ei koskaan tullut. Kaikki eteni kuten olin jo etukäteen kuvitel­lutkin. Kirja on siis raivos­tut­tavan helppo, lukijaa pahasti aliar­vioiva.
Kerroin yllä, että useimmat tarinan henki­lö­hahmot ovat mielen­kiin­toisia. Niin he tosiaan ovatkin, mutta varsinkin nykyhetken ihmiset Cassandra etune­nässään ovat karmai­sevan epäus­kot­tavia. Cassandra punas­telee jatku­vasti kuin Fifty Shades of Greyn Anastasia konsanaan, kyselee tyhmiä ja on kaikin puolin tylsä hahmo. Kirjassa on runsaasti muitakin hahmoja ja joidenkin olemas­saolon tarkoitus tuntui alkuun oleel­li­selta, mutta loppujen lopuksi heillä ei olekaan juuri mitään virkaa. Kokonai­suu­dessaan 1900-luvun alkupuoleen keskit­tyvien lukujen henkilöt ovat kuitenkin paljon mielen­kiin­toi­sempia kuin nykyhetken Cassandrat ja muut tohelot. Sekä histo­riaan että nykyhetkeen sijoit­tu­vissa kirjoissa onkin usein vähän se ongelma, että historia tuntuu paljon kiinnos­ta­vam­malta kuin tämä päivä. Tähän päivään ei millään haluaisi palata takaisin, kun on saanut viettää hetken hulppeissa 1900-luvun alun britti­läi­sissä kartan­omai­se­missa. Se saikin minut miettimään, että kirja olisi voinut toimia vallan hyvin ilman nykyhetkeä. Miksei se olisi voinut sijoittua pelkästään histo­riaan?
Mortonin Hylätty puutarha ei siis ollut aivan sitä mitä lähdin siltä hakemaan. Se on kauniisti kirjoi­tettu, sillä on hienot puitteet, hyvät hetken­säkin sekä hyvin kaunis kansi, mutta se on kuin hiljaista tausta­hälyä, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se ei oikein anna mitään, se on liian helppo, liian ennalta arvattava. Ihan suututtaa, koska tarinassa on kuitenkin poten­ti­aalia, mutta toteutus on mitä on. 
Uskal­lanko siis enää lukea Paluuta River­toniin?
Usea on pitänyt Hylätystä puutar­hasta enemmän kuin minä, esimer­kiksi seuraavat bloggaajat: Kirja­kirppu, Järjellä ja tunteella, Lumiomena, Leena Lumi, Ullan luetut kirjat, Sonjan lukuhetket ja Hemulin kirja­hylly.
––
Kate Morton: Hylätty puutarha (The Forgotten Garden, 2008)
Suom. Hilkka Pekkanen
Bazar 2014, 670 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

18 comments

  1. Voi harmi että tämä oli niin pettymys :/. Minä pidin tosi paljon River­to­nista ja odotan tältäkin paljon. En siis ole vielä ehtinyt tätä lukemaan, mutta toivon ettei tämä ole minule pettymys. Olen jotenkin ajatellut, että Morton olisi juuri minun kirjai­lijani :D.

    1. Harmittaa kamalasti, että Mortoniin tuli tutus­tuttua juuri tämän kirjan kautta, sillä mikään kovin myönteinen kuva kirjai­lijan kirjoista ei nyt tullut :( Kiva kuitenkin kuulla, että pidit River­to­nista! Jospa se olisi minus­takin parempi kuin tämä, kokeilen kyllä vielä.

  2. ” Kirjan suurin ongelma on mielestäni se, ettei se jätä lukijalle mitään pures­kel­tavaa, vaan kaikki tarjoillaan valmiina ja selitetään juurta jaksain läpi, ettei se hölmö lukija nyt varmasti jää epätie­toi­seksi mistään. Kaiken selit­tä­minen ja asioiden purka­minen vie tietysti myös paljon sivuja ja Hylätty puutarha onkin ehdot­to­masti liian pitkä. Tarina on myös hyvin ennalta arvattava. Odotin koko ajan jotain jännit­tävää juonen­kään­nettä, mutta sellaista ei koskaan tullut. Kaikki eteni kuten olin jo etukäteen kuvitel­lutkin. Kirja on siis raivos­tut­tavan helppo, lukijaa pahasti aliar­vioiva.”

    Laura, odotin tätä kirjaa niin paljon, että olisin melkein voinut yhtyä ylläolevaan tekstiisi. Mutta lopulta päätin lla vertaa­matta sitä meilessäni River­toniin, joka ei ollut tällainen poukkoileva tms ja silti jotian jäi vieläkin hampaan­koloon. Eliza oli todel­lakin kiinnostava ja se jakso, jossa olimme 1900 -luvun Lontoossa olisi voinut kantaa koko romaania laaduk­kaana lukuro­maanina, mutta kun sitten…

    Kuitenkin pidin kirjasta varmaan yli 50 prosenttia, muten se olisi jäänyt kesken. Sänkyni vieressä lojuu nyt useita kesken­jää­neitä ja taidan ottaa vanmhaa lääkettäni eli tartun dekkariin.

    Myt en tiedä sitten pidätkö edes River­to­nista, mutta siitä minä pidin niin paljon, että käynti­kort­tei­hi­nikin painettiin minut River­tonin kanssa.

    1. Aivan, tarina olisi voinut keskittyä pelkästään tai ainakin suurim­maksi osaksi sinne 1900-luvun alkuvuo­si­kym­me­nille. Nykyhetken kuvaukset ja juoni tuntuivat niin köykäi­siltä ja turhilta.

      Minäkin tartuin nyt kirjaan, josta tiedän varmuu­della pitäväni. Tuntuu ihanalta tämän Mortonin kirjan, jota muuten luinkin vielä ikuisuuden, jälkeen!

      Toivot­ta­vasti pidän River­to­nista enemmän, todella toivon sitä! Kiva kuulla, ettei se ole poukkoileva tämän Hylätyn puutarhan tapaan. Aion olla vielä rohkea ja kokeilla sitä. Jos se ei iske, ehkä luovun ajatuk­sesta, että Morton voisi olla minun kirjai­lijani.

    2. Voi noita mun lyönti­vir­heitä;) Takuulla liika bloggaa­minen vei vielä kyvyn kirjoittaa oikein.

      No, voihan olla, että Morton ei ole sinun juttusi, mutta minä iahstuin siihen niin isosti, että kun kirjan laitoin arvontaan ja se meni, en saanut rauhaa ennen kuin kävin ostamassa sen itselleni omaksi. Kuin takaisin. Saman koin Fletc­herin Meriha­ra­koiden ja Kalotayn Bolšoin perhosen kanssa. Sielu­kir­joista siis kyse.

      Kunpa minäkin nyt pian saisin jotain, mistä varmasti tiedän pitäväni. Cunning­hamin jälkeen en saa otetta mihinkään. Siis lukujumin hoitoa dekka­rilla.

      Mitäs jos lukisit River­tonin vaikka syyslo­malla tms. Olen huomannut, että paljon auttaa, jos on aikaa. Toisaalta sitten taas luin Pelon Jokapäi­väinen elämämme kaikki vuoro­kau­denjat eli kyllä hyvä kirja imuunsa ottaa vaikka tilanne olisi mikä.

    3. Mitä lyönti­vir­heitä? ;-) Kun tekstistä saa selvää, kaikki on hyvin. Ehkei kuitenkaan kannata kokeilla vaikkapa esseen kanssa.

      Se on kyllä totta, että jotkut kirjat tarvit­sevat enemmän lukuaikaa kerrallaan. Minähän luin tätä Mortonin kirjaa todella pienissä pätkissä, yleensä ennen nukku­maan­menoa maksi­missaan parikym­mentä sivua, kunnes päätin saada sen kerta­ry­säyk­sellä loppuun nyt tänä viikon­loppuna. Toisaalta minun ei oikein edes tehnyt mieli lukea kirjaa sen kauemmin yhdellä istumalla, joten kertonee sitten jotain sen vetävyy­destä :/ Loistavaa kirjaa tekee mieli lukea koko ajan eivätkä lyhyemmät lukuhetket yleensä riitä.

      Mutta luen River­tonin vielä, ehkä sitten syyslo­malla!

  3. En ole lukenut tätä, mutta ymmär­tänyt muiden teksteistä, että Paluu River­toniin olisi parempi. Ja omasta mielestäni Paluu River­toniin olikin todella hyvä, ihan mieletön.

    En tiedä uskal­lanko lukea tätä :(

    1. Olen lukenut River­to­nista aika monta kehuvaa kommenttia, joten toivon sen olevan tätä kirjaa parempi. Toisaalta tästäkin kirjasta on moni pitänyt minua enemmän, joten… No, täytyy vain kokeilla!

      Sanoisin, että jos päätät tämän kirjan kuitenkin jossain vaiheessa lukea, lue se silloin, kun tarvitset jotain kevyttä viihdettä, jotain minkä parissa ei tarvitse juurikaan ajatella. Silloin tämä voi toimiakin, mutta en usko, että tästä mitään kovin hengäs­tyt­tävän upeaa lukuko­ke­musta saa :(

  4. Ennalta-arvat­ta­vuu­desta olen aivan samaa mieltä, vaikka minusta Morton onnistui vähän harhaut­ta­maankin. Tosin sen loppu­tu­loksen olin arvannut jo alussa, joten siinä mielessä olisi saanut harhau­tella enemmänkin.

    Minä pidin Hylätystä puutar­hasta paljon enemmän kuin River­to­nista, joka oli minusta vielä enemmän auki kirjoi­tettu. Tämän kanssa viihdyin hyvin, sillä pidin ihmisistä kovasti. Paitsi en siitä veljestä/enosta ja kieroi­le­vasta äidistä jne.

    1. Minäkin arvasin loppu­rat­kaisun ja sen kuka kukin lopulta oli jo alkuvai­heessa, mikä kieltä­mättä latisti lukutun­nelmaa, sillä kirja oli muutenkin jo niin ennalta arvattava pienem­mis­säkin käänteissään :(

      Hui, nyt pelästyin hieman tuota, että Riverton on vielä enemmän auki kirjoi­tettu! Toivot­ta­vasti se toimisi kuitenkin muilta osin paremmin kuin tämä, siis esimer­kiksi hahmoiltaan.

      Minäkään en pitänyt ollenkaan siitä enon hahmosta. Hahmo oli kokonai­suuden kannalta muutenkin tosi turha.

  5. Apua! Minulla on Riverton lukematta, mutta hyllystä löytyy.. Sitä on kehuttu niin valta­vasti, että siihen tartun ilman muuta. Mutta entäs tämä sitten… Voi olla, että jää välistä. Vaikka miten noin kauniin kannen voisi sivuuttaa :/

    1. Tämän kansi on kyllä niin puoleen­sa­vetävä, kiinnitti heti huomioni kun sen ensim­mäisen kerran näin!

      Minunkin on pakko lukea se Riverton nyt kuitenkin, koska sitä on selvästi tunnuttu kehuvan enemmän kuin tätä. Mutta hankala sanoa, että tykkäi­sit­köhän tästä. Ainakin linkit­tämäni bloggaajat ovat pitäneet paljon enemmän kuin minä! Ja tähän kannattaa kuitenkin asennoitua sillä tavalla, että lukee viihteen vuoksi, ei niinkään hakeakseen jotain totuutta elämästä.

  6. Olipa taas virkis­tävää lukea hyvin kirjoi­tettu teilaus:) Toivot­ta­vasti Paluu River­toniin olisi mielui­sampi lukuko­kemus!

    1. Taidan olla ainoa kirja­blog­gaaja, jolle tämä kirja oli niinkin karmaiseva pettymys :D Toivon myös kovasti, että Riverton olisi parempi.

  7. Minä lukeudun niihin, jotka ovat kirjasta pitäneet. Tarina tarjosi viihdyt­tä­vyyteen ja mukavasti jänni­tys­täkin. Cassandra jäi henkilönä etäiseksi, mutta en oikein tiennyt, miksi. Ehkä juuri mainit­se­mistasi syistä. :)

    1. Kävinkin hetki sitten kommen­toi­massa tekstiäsi. Kirja oli kyllä ihan hyvää viihdettä, mutta ei tarjonnut minulle sitten juurikaan muuta. Ihan harmittaa, koska kuvit­telin Morton olevan minun kirjai­lijani, mutta tämä sai vahvasti epäilemään sitä. No, eipä auta kuin kokeilla vielä sitä River­tonia!

  8. Voi harmi, ettet pitänyt tästä! Minä sain juuri luettua Hylätyn puutarhan loppuun, ja minulle kirja upposi todella hyvin. Olen lukenut myös River­tonin, ja siitäkin pitänyt — tosin siinä kirjassa lukuko­ke­musta rokot­tivat nimenomaan nuo mainit­semasi helppous, ennalta arvat­tavuus etc. Hylätyssä puutar­hassa ei meininki ollut mielestäni niin räikeää, ja tarinakin on monipuo­li­sempi. Minä pidin monista aikata­soista, siitä nykyhet­kes­täkin. Minulle sellainen tietyn­lainen sadun­omaisuus on useim­miten aina miellyt­tävää, ja niin kävi myös tämän kirjan kanssa, pidin satue­le­men­tistä paljon. Jos vertaan tätä kirjaa kesällä lukemaani Sarah Watersin Parempaa väkeä-kirjaan, niin mielestäni Morton vie tällä kirjalla pidemmän korren, ja selvästi. Watersin kirja se vasta helppo ja ennalta arvattava olikin! =D

    1. Kääk, olen vältellyt River­tonia, kun tämä ei iskenyt, mutta saapa sitten nähdä millainen se on jos jo tämäkin kirja minua tökki ja pahasti :D

      Ja minä taas pidin Watersin Parem­masta väestä, vaikkei se parhaimpia hänen kirjojaan olekaan, ja yleen­säkin minusta Waters on parempi kirjailija kuin Morton (vertailu on tosin vähän epäreilu, koska olen lukenut Morto­nilta vain yhden kirjan, mutta Water­silta kaiken, mutta ainakin näin mutuna arveltuna :D) Mutta makuja todella on monia!