Type and press Enter.

Tove Jansson: Kesäkirja

En muista koskaan lukeneeni Tove Janssonin aikui­sille suunnattua tuotantoa. Kun jäin koukkuun muumi­kir­joihin näin aikui­siällä, ajattelin tutus­tuvani pian myös Janssonin muihin romaa­neihin. Pian se ei ollut, mutta nyt vihdoinkin. Ostin kesän alussa Kesäkirjan itselleni ja päätin lukea sen vielä kesän aikana. Eihän Kesäkirjaa nyt voi lukea syksyllä, talvella tai keväällä.
Kesäkirja rakentuu lyhyistä ja hieman pidem­mistä novel­leista, mutta ne muodos­tavat yhtenäisen tarinan kesästä Suomen­lahden saaris­tossa. En edes tajunnut lukevani novelleja, niin yhteen kietou­tuvia ne ovat. Novellien päähen­ki­löitä ovat isoäiti, Sophia-tyttö ja hänen isänsä – pääasiassa kuitenkin vain isoäiti ja Sophia. Isän ahertaa kovasti töidensä parissa, joten Sophia viettää aikaansa isoäidin kanssa puuhas­tellen tai yksinään mökki­saarta tutkien. Vaikka isoäidin ja tytön välillä on ikäeroa monta vuosi­kym­mentä, heidän välinen suhteensa on kiinteä ja ystävyyttä täynnä. Joskus he vähän riite­le­vätkin, mutta sopu syntyy äkkiä.
Tämä kirja ei olisi voinut sattua parempaan saumaan. Ei, en ole saaris­tossa saatika edes meren äärellä, mutta tykkään, kun kirjan ja oikean elämän säätilat kohtaavat. Talvella on jotenkin erityisen mukavaa lukea talvisia kirjoja, kesällä kesäisiä ja niin edelleen. Helle on jatkunut täällä jo ikuisuuksia ja sitä riitti myös kirjan novel­leis­sakin.
Kesäkirja on jotenkin hyvin muumi­mainen, mutta samalla oma itsensä. Se sisältää runsaasti nokkelia viisauksia, joita isoäiti varsin kekse­li­äästi veistelee Sophialle. Ollapa itsel­läkin saman­lainen isoäiti – harmikseni en koskaan ehtinyt tavata kumpaakaan omistani. Myös Sophia on nokkela pieni tyttö, jonka kautta alkaa kaivata omaa huole­tonta lapsuuttaan. 
Kesäkirja on yhtä aikaa sekä lämmin että haikea. Lämpöä siihen tuo kahden eri ikäisen ihmisen ystävyys, suolan­tuok­suinen saaris­to­miljöö ja pitkät, raukeat kesäpäivät, kun ei tarvitse muuta kuin ryömiä metsässä, soudella veneellä tai nukahtaa rannalle. Haikeaksi olon tekee kaipuu meren äärelle ja tieto siitä, että kesä loppuu joskus ja saari jää oman onnensa nojaan pitkiksi, pimeiksi kuukausiksi. Ehkä vähän myös se, että Sophialla ei ole oman ikäistään seuraa, mutta hän ei valita, ja isoäidin kipey­tyvät jalat. Kesäkirja on ehkä myös hieman surumie­linen, siis enemmän kuin haikea, mutta sellai­sella vatsaa kipris­te­le­vällä tavalla.
––
Tove Jansson: Kesäkirja (Sommar­boken, 1972)
Suom. Kristiina Kivivuori
WSOY 2014, 135 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Tämä oli kyllä todella symppis kesäkirja :)

    1. Sympaat­tinen, todel­lakin :)

  2. Kesäkirja on ihanista ihanin. Luen siitä yhden novellin joka kesä, vähän fiiliksen ja kesäajan­kohdan mukaan.

    1. Ihana perinne :) Minulla ei ole mitään sellaista kirjaa, johon palaisin aina joka vuosi, ehkä se tulee vielä?

  3. Mitä tulee kirjoihin ja säähän — en voisi olla enempää samaa mieltä. En tiedä, mikä oli mielen­häi­riöni, kun nappasin kirjas­tosta kesälu­ke­mi­seksi Lundbergin Jään. Ihana kirja, mutta helkkari, miten iltaisin palelsi varpaita sitä lukiessa!

    1. Nyt voisikin jo melkein kaivata viilen­nystä näiden ikuisuuksia jatku­neiden helteiden keskellä, Jää olisikin sitten varmaan hyvä vaihtoehto :D

  4. Tämä on niin ihana, ihana, ihana. Ja kirjoitat tästä kuten minäkin ajattelen. Jotain niin tutun Tovemaista tai muumi­maista tässä on, vaikka kirja onkin aivan oma maail­mansa.

    1. Tovella vaikuttaa olevan ihan oma, tunnis­tettava tyylinsä, vaikken ole vielä lukenut muita kuin tämän ja muumit. Aion kyllä lukea lisää!