Type and press Enter.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin – 2. Sairaus

Tämä teksti käsit­telee trilogian toista osaa. Jos et halua tietää tulevasta yhtään mitään, älä lue enää pidem­mälle. 
Joulu­kuussa luin Jonas Gardellin kehutun Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin -trilogian ensim­mäisen osan Rakkauden. Se jätti minut varau­tu­neeksi, mutta toisaalta myös toiveik­kaaksi jatkon suhteen. Ensim­mäi­sessä osassa mielen­kiin­toi­sim­maksi kokonai­suu­deksi muodostui naapu­ri­maamme suhtau­tu­minen homosek­su­aa­li­suuteen ja HI-virukseen, kun taas henki­lö­hahmot jäivät minulle etäisiksi. Myös stereo­tyyp­pisyys ja toisto mieti­tyt­tivät.
Sairaus jatkaa Rakkau­desta tuttujen henki­löiden tarinaa. Aikaa on kulunut muutama vuosi eteenpäin ja homoruton voisi sanoa riehuvan jo valtoi­menaan. Rakas­ta­vaiset Rasmus ja Benjamin kipui­levat kaapista ulos tulemisen ja toistensa takia. Mitä ajatella, kun oma perhe ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet? Entä kun tuo vielä vähän tiedetty sairaus vie mukanaan kaltai­siasi, jopa ystäviäsi? Lööpit varoit­tavat olemasta tekemi­sissä homosek­su­aalien kanssa eikä moni tervey­den­huollon edustaja halua ottaa heitä potilaikseen. Suunnit­teilla on jopa saari, jonne kaikki sairas­tuneet voitaisiin eristää. Ilmapiiri on hystee­rinen. Valitet­ta­vasti moni kuolee, aivan liian nuorena.
Sairaus on riipaiseva, paljon riipai­se­vampi kuin Rakkaus. Ensim­mäi­sessä osassa HIV tuntuu vielä melko kaukai­selta uhalta, mutta nyt sairaus on joka puolella. Siltä eivät säästy myöskään muutamat tarinan tutut henkilöt ja heidän ajatuk­sensa sekä ratkai­sunsa tuntu­vatkin erityisen kamalilta. Ensim­mäiseen osaan verrattuna henkilöt tuntuivat nyt mielen­kiin­toi­sem­milta ja lähei­sem­miltä. Pidin myös siitä, miten Rasmuksen ja Benja­minin tarina ei jatkukaan täysin ruusuisena kuten alunperin vähän pelkäsin. 
Jos yhteis­kunnan suhtau­tu­minen homosek­su­aa­li­suuteen ja uuteen sairauteen oli Rakkau­dessa puistat­tavaa, on se Sairau­dessa monin­ker­tai­sesti puistat­ta­vampaa. Gardell on elänyt tuota aikaa, on homosek­su­aa­linen, on lukenut nuo lehtiot­sikot ja seiniin raapus­tetut tekstit. Miten hullulta se tuntuukaan, että 1980-luvulla on voitu kirjoittaa, puhua ja suunni­tella sellaisia asioita?
Toisto on yhä kirjan pahimpia ongelmia. En muista enää, miten paha ongelma se oli ensim­mäi­sessä osassa, mutta Sairau­dessa tuskastuin jo alkuunsa:
Brittasta tuntuu kuin hän olisi kalte­valla pinnalla, jolta hänen elämänsä koko sisältö luisuu jotenkin pois ja hänellä on täysi työ pysyä itse pystyssä ja pidellä kaikkea paikoillaan.
Pelkästään paikoillaan.
Kun kaikki on koko ajan hajoa­massa käsiin.
Jatku­vasti hajoa­massa, ja hän, kaikin ruumiin­voimin ja kaiken käsiinsä haalien, yrittää pitää sitä koossa.
“Arvosta paikkaasi kristil­li­sessä seura­kun­nassa!”
Oli kuin opintojen otsikko olisi ollut juuri häneen ja Ingmariin kohdis­tunut kehotus.
Arvosta paikkaasi!
Niin että se pysyy varmasti hallussasi. Niin että teitä ei jätetä ulkopuo­lelle. Niin että tekään ette joudu kadotukseen.
Toisto vähenee loppua kohti tai sitten totuin siihen. Se on edelleen hyvä tehokeino, mutta ei edellisen lainauksen kaltai­sesti. Suomennos on hyvä ja Gardell kirjoittaa sujuvasti, mutta ei minusta mitenkään erikoi­sesti. Tarina ei etene kovinkaan lineaa­ri­sesti, vaan siinä on paljon takaumia henki­löiden, ei pelkästään Rasmuksen ja Benja­minin, mennei­syyteen ja lapsuuteen.
Kokonai­suutena Sairaus on parempi kuin Rakkaus. Niin moni asia syvenee ja niin paljon kosket­ta­vampi se on. Stereo­tyyp­pi­syy­destä en osaa enää sanoa mitään, ehkä muutama asia oli häiritsevä. Nyt on hyvä jäädä odottamaan syksyä ja Kuolemaa.
Muita Sairauden lukeneita: Nannan kirja­kimara, kujer­ruksia, La petite lectrice
––

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin – 2. Sairaus
(Torka aldrig tårar utan handskar – 2. Sjukdomen, 2013)
Suom. Otto Lappa­lainen
Johnny Kniga 2014, 300 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

7 comments

  1. Minulla on kolmas osa nyt varauk­sessa, odotan pienellä jänni­tyk­sellä mitä se tuo tullessaan. Olen pitänyt molem­mista ensim­mäi­sistä osista kovasti. Lainauksesi perus­teella tuntuu, että ruotsi on minulle parempi kieli lukea tätä, siinä en ainakaan ole kiinnit­tänyt toistoon huomiota.

    Luen nyt Karan­teeni-kirjaa, jossa kerrotaan aidsin tulosta Suomeen. Siinä on paljon yhtymä­kohtia näihin Gardellin kirjoihin ja ilmapiiri on paikoin todella ahdistava, tuntuu hurjalta lukea siitä millaisia mieli­pi­teitä julki­suu­dessa on tosissaan esitetty.

    1. Ensim­mäinen osa ei iskenyt minuun mitenkään lujaa, mutta tämän toisen myötä haluan kyllä saada tietää, miten trilogia päättyy. Jännää, ettet ruotsiksi lukiessasi ole huomannut toistoa. Ehkä kielet soljuvat kirjassa vähän eri tavoin?

      Karan­teeni kiinnostaa minuakin, etenkin kun se kertoo aidsin tulosta juuri Suomeen. Täytyy jossain vaiheessa ottaa luetta­vaksi.

    2. Se on ihan mahdol­lista. Toden­nä­köi­sesti tekstin piirteisiin tulee myös kiinni­tettyä vähemmän huomiota kun kieli­taito ei ole niin vahva, minulla ainakin keskit­ty­minen menee siihen ymmär­tä­miseen ja siksi muoto jäänee vähem­mälle huomiolle. Pitää tarkkailla josko kolman­nessa osassa olisi.

  2. Minus­takin tämä toinen osa oli parempi kuin ensim­mäinen. Suurim­maksi syyksi siksi, että tarina syventyy niin paljon.

    Toisto ei minua muistaakseni häirinnyt. Ei ainakaan ole jäänyt mieleen. Tarina on itsessään niin koskettava.

    1. Ensim­mäinen osa on varmasti vasta pinta­raa­paisu kaikesta mitä koko trilogia käsittää, joten kolmatta osaa mielen­kiin­nolla odotel­lessa! Toivon kuitenkin, että toistelu jäisi minimiin viimei­sessä osassa.

  3. En ole vielä tähän trilo­giaan asti päässyt, mutta tarkoitus kyllä olisi! PS. Todella tyylikäs ulkoasu taas blogillasi!:)

  4. Kiitos Sonja <3 Toivot­ta­vasti pidät kirjoista kun niiden pariin pääset :)