Type and press Enter.

Eleanor Catton: The Luminaries

Love cannot be reduced to a catalogue of reasons why, and a catalogue of reasons cannot be put together into love. 
On vuosi 1866 ja Walter Moody saapuu Hokitikan pikku­kau­punkiin Uuteen Seelantiin rikas­tuakseen sen monia muitakin houkut­te­le­villa kulta­ken­tillä. Heti ensim­mäisenä iltanaan hän joutuu keskelle kahden­toista hermos­tuneen oloisen miehen neuvon­pitoa. Moodylle selviää, että miehet ovat kokoon­tuneet keskus­te­lemaan luotta­muk­sel­li­sesti kaupun­gissa tapah­tu­neista kummal­li­sista asioista: rikas nuorimies on kadonnut, prosti­tuoitu on yrittänyt tappaa itsensä ja köyhä juoppo löytyy kotoaan kuolleena – ja tämä kaikki on tapah­tunut saman yön aikana. Moody tulee vedetyksi mukaan mysteeriin, joka alkaa hiljalleen paljastua pala palalta, hahmo hahmolta. 
Nuoren ja lahjakkaan Eleanor Cattonin toinen romaani The Luminaries alkoi kiinnostaa minua kovasti jo viime vuoden puolella. Vikto­ri­aa­ninen aika, kulta­kuume ja Uusi-Seelanti (minne sijoit­tuvaa kirjal­li­suutta en ole tainnut koskaan lukea) houkut­te­livat hankkimaan kirjan heti paikalla. Kirja voitti vieläpä vuoden 2013 Booker-palkinnon ja on toistai­seksi kaikista paksuin palkinnon voittaja. Eleanor Catton on myös kaikista nuorin voittaja palkinnon histo­riassa. Siinä olikin jo tarpeeksi syitä kirjan lukemi­selle.
Kirjan aloit­ta­minen venyi kuitenkin touko­kuulle, vaikka ostin sen itselleni jo joulu­lah­jaksi. Lukemi­nenkin venähti tänne melkein kesäkuun puoli­väliin asti. The Luminaries on nimittäin hyvin runsas kirja. Se ei ole pelkästään paksu, yli 800-sivuinen järkäle, jota on mahdo­tonta lukea selällään, vaan myös tarinaltaan runsas. Tarinassa on paljon henki­löitä, joiden kaikkien näkökulma Hokitikan tapah­tumiin tuodaan esiin. Onneksi kirjan alussa on luettelo kaikista kahdes­ta­kym­me­nestä tärkeästä henki­löstä ja se olikin ahkerassa käytössä ennen kuin opin muistamaan kuka kukin on.
Hokitikan pikku­kau­punki on kiehtova miljöö. Catton on luonut siitä ja sen asukkaista histo­rial­li­sesti hyvin uskot­tavia. Moni on tullut jostain muualta, kullan tai muunlaisen bisneksen perässä. Naiset ja kulta­kai­van­noilla työsken­te­levät kiina­laiset ovat alempiar­voisia, heidän osakseen tuntuu lankeavan vain prosti­tuutio, oopiumi ja kova työ ilman rikkauksia. A woman fallen have no future; a man risen has no past. Hokitika on miesten kaupunki. 
Tarina kulkee eteenpäin sykli­mäi­sesti. Se lähtee liikkeelle nykyhet­kestä, Moodyn saapu­mi­sesta Hokitikan kaupunkiin, siirtyy sitten kertomaan miten kukin kahdes­ta­toista yhteen kokoon­tu­neesta miehestä liittyy tapah­tumiin ja keitä he oikein ovat ja lopulta tarina kulkee ajalli­sesti muutamia kuukausia eteenpäin kunnes se lopussa palaa aikaan, jolloin kaikki sai alkunsa. Rakenne saattaa kuulostaa sekavalta, mutta sitä se ei oikeastaan ole. Jokainen luku keskittyy tiettyyn tai tiettyihin muutamaan henkilöön ja sivuille on merkitty mikä päivä, kuukausi ja vuosi on meneillään. Catton myös kertaa suht runsaasti jo tapah­tu­neita asioita, mikä oli minusta näin runsaan romaaniin kohdalla ihan paikallaan.
Eräs mielen­kiin­toinen yksityis­kohta tarinassa on astro­logian osuus siinä. En tiedä astro­lo­giasta mitään horos­koop­pi­merkkejä lukuu­not­ta­matta ja lukiessani mietinkin, että pitäisikö minun ymmärtää aiheesta jotain saadakseni kirjasta enemmän irti. Ehkä astro­logian ymmär­tä­minen tuo hieman lisää syvyyttä tarinaan, mutta ymmär­tä­mät­tö­myyskään ei häirinnyt lukuko­ke­musta lopulta ollenkaan. Kirja toimisi itse asiassa vallan hyvin ilman koko astro­lo­gi­aakin. Pidin kylläkin siitä, miten se kietoutuu kahden kirjan henkilön ympärille, sitoo heidät toisiinsa. Eräs tapahtuma, joka jää tarinassa avoimeksi, avautui minulle tähti­ku­vioiden kautta paremmin. 
Hieman toivoin The Lumina­riesin olevan minulle Se Täydel­linen Kirja, mutta ihan niin korkealle se ei lopulta yltänyt. Catton ei harmikseni osannut lopettaa ajoissa. Loppu­puolen luvut, jotka valai­sevat tapah­tumien taustoja, eivät oikeastaan tuo mitään sellaista uutta mikä ei olisi käynyt selväksi jo aiemmin. Lyhyem­pikin kertaus tai taustoitus olisi siis riittänyt. Lisäksi jotkut hahmot, jotka alussa vaikut­tavat mielen­kiin­toi­silta ja keskei­siltä, jäävätkin lopussa täysin tausta­jouk­koihin, ihan kuin kirjailija olisi unohtanut heidät kokonaan.
Catton kuitenkin kirjoittaa todella hyvin. Ihailen sitä, miten monimut­kaisen kudelman hän on onnis­tunut loihtimaan. Tarinan kirjoit­ta­minen on taatusti vaatinut paljon tausta­työtä ja huolel­lista suunnit­telua. Kirjan lukeminen englan­niksi oli alkuun hieman haastavaa, sillä sen kieli on niin rikasta, mutta hiljalleen siihen tottui ja ehkäpä sanava­ras­tokin taas laajeni.
The Luminaries on kokonai­suu­dessaan hieno histo­rial­linen romaani, joka sisältää myös arvoi­tuk­sel­lisen mysteerin, ja se on taatusti palkin­tonsa ansainnut. 
Teos on äskettäin suomen­nettu nimellä Valon­tuojat.
Muita The Lumina­riesin parissa viihty­neitä: Orfeuksen kääntö­piiri, Nenä kirjassa ja Ja kaikkea muuta.
––
Eleanor Catton: The Luminaries
Little, Brown and Company 2013, 834 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

10 comments

  1. Alkaneen kesäloman kunniaksi kävin juuri ostamassa tämän suomen­netun painoksen. Pidin Cattonin Harjoi­tuk­sista, joten arvelin ettei tämäkään voi kovin huono olla. Ihasteltiin myyjän kanssa yhdessä kaunista kansi­lehteä, toivot­ta­vasti sisältö toimii minulle yhtä hyvin. :) Vaikuttaa ainakin lupaa­valta arviosi perus­teella.

    1. Tämä on kyllä todella hyvä tiiliskivi kesälomaa varten, hyvä valinta :) Minun täytyy lukea Harjoi­tukset jossain vaiheessa, tämä toinen romaani vakuutti sen verran Cattonin lahjoista.

      Suomen­nok­sessa kansi taitaa olla hieman erilainen, ilmei­sesti britti­kannen kanssa saman­lainen. Tuo omistamani on jenkki­painos. Kauniita kuitenkin molemmat, eiväthän nuo paljoa eroa :)

  2. Minulla on tuo kirja jonossa. Olen hieman silmäillyt sitä. Oikeastaan tuon silmäilyn takia luin sinun arvion, että sanotko astro­lo­giasta mitään. En tiedä aiheesta mitään, joten mietin jääkö minulta jokin osa avautu­matta. Sinäkin pohdit samaa. Siinä on kuitenkin alussa astro­logiaa, huoneita jne. Odotan lukuhetkeä. Toivoisin kirjan olevan antoisa.

    1. En usko, että jäät mistään paitsi vaikket astro­lo­giasta perillä olekaan. Sitä ei kannata jäädä liiaksi miettimään kun alat kirjaa lukea. Minua se yksi tekstis­sä­nikin mainit­semani asia jäi mieti­tyt­tämään, mutta se on helppo sitten tarkistaa googlen avulla. Eikä se nyt oikeastaan siihen astro­lo­giaan sen kummemmin edes liity. Ehkä hoksaat mistä puhun, kun olet lukenut kirjan :)

      Toivon, että kirja on sinulle mieluisa!

  3. Mukavaa, että pidit! En muista­nutkaan mainita arviossani, miten haastavaa monen henkilön pyöritys on, ja miten osa tosiaan jäi hieman pienempään osaan. Harmi, koska parista henki­löstä olisin mieluusti lukenut lisää. Hieno romaani silti.

    1. Tämä oli melko haastava kirja sekä tarinan seuraa­misen, kielen että monen henkilön sopan vuoksi, mutta palkitsi onneksi lopulta (vaikka loppu olikin vähän liikaa kertailua). Täytyy jossain vaiheessa lukea myös Harjoi­tukset.

  4. Olen juuri lukemassa tätä, parisataa sivua luettu. Tunnistan hienouden, mutta en toistai­seksi ainakaan olen vielä lähel­läkään hurmosta tämän kanssa.

    1. Täytyykin tulla blogiisi lukemaan lopul­linen mieli­pi­teesi, sillä ehdin eilen vain silmäillä sen läpi!

  5. Jonotan tätä kirjas­tosta, ehkä syksyllä on vihdoin vuoroni. Viime aikoina on ilmes­tynyt ihanan monta kiinnos­tavaa tiilis­kiveä!

    1. Totta, paljon on tullut kiinnos­tavia tiilis­kiviä! Hämmen­tävän monta vanhem­paakin tiilis­kiveä olisi hyllyssä odotta­massa ja yksi melko paksu­kainen on myös nyt kesken. Olen aika hidas lukija ja siltä kannalta vähän pelkään tiilis­kiviä, mutta toisaalta ne myös houkut­te­levat runsau­dellaan :)