Type and press Enter.

Tommi Kinnunen: Neljän­tien­risteys

Tommi Kinnusen esikois­ro­maani Neljän­tien­risteys on ollut alkuvuoden kirja­tapaus: useat kirja­blog­gaajat ovat kehuneet sitä, kriitikot ovat kehuneet sitä ja onpa se ollut välillä loppu kirja­kau­pois­takin. Sitä on verrattu etenkin vahvuu­deltaan Katja Ketun Kätilöön ja Aki Ollikaisen Nälkä­vuoteen. Pidin molem­mista todella paljon, joten Neljän­tien­risteys kiinnosti heti kun edellä maini­tuista yhteyk­sistä kuulin ja siirsin sen samantien tbr-kirjojen kärkeen.
Neljän­tien­risteys on neljän eri ihmisen näkökul­masta kerrottu tarina yhden perheen vaiheista. Ajalli­sesti tarina sijoittuu vuosiin 1895–1996 ja näyttämönä on Kuusamo, vaikkei sitä kirjassa suora­nai­sesti kerro­takaan. Ensim­mäisenä on Maria, nuori, vasta­val­mis­tunut kätilö. Hän on vahva ja suora­sa­nainen nainen, joka ei anna kenenkään kyykyttää itseään. Miestäkään hän ei taloonsa huoli, vaan kasvattaa aviot­toman lapsensa Lahjan yksin. Lahjas­takin kasvaa itsenäinen nainen, sillä hän ryhtyy valoku­vaa­jaksi, mutta loppue­lämän tapah­tumat, kuten sota, avioi­tu­minen ja lasten saaminen, muuttavat hänet. Kolmas kirjan päähen­ki­löistä on Kaarina, Lahjan pojan Johan­neksen vaimo, joka ei voi millään sietää anoppiaan. Viimeisenä vuorossa on Lahjan aviomies Onni, joka kamppailee raskaan salai­suuden kanssa. Silloin tarina alkaa lopulta avautua kerästään. Yksi kirjan päähah­moista voisi olla myös talo, joka saksa­laisten poltettua raken­netaan jälleen uudelleen ja jota kaikki hahmoista asuttavat.
Neljän­tien­ris­teyksen neljän eri henkilön vaiheet lomit­tuvat keskenään ja vasta lopussa muodostuu kokonaiskuva koko perheen tarinasta. Aluksi minusta tuntui, että menen varmasti sekaisin eri tapah­tu­missa, mutta niin ei onneksi käynyt. Tarinan palaset pysyivät hienosti kasassa. Yksikään kirjan henki­löistä ei myöskään tuntunut vähemmän tylsältä tai merki­tyk­set­tö­mältä kuin muut, vaikka usein minulle käy niin jos kirjassa on vähänkin enemmän henki­lö­hahmoja. Kaikki henkilöt olivat mielen­kiin­toisia johtuen varmaan siitä, että heidän elämänsä palaset toivat tarinaan koko ajan lisää jotain uutta.
Kirja kuvaa vahvasti suoma­laisen yhteis­kunnan muutosta läpi 1900-luvun. Se on myös mikro­his­to­rial­li­sesti hyvin tarkka ja rikas sekä kuvaa mielen­kiin­toi­sesti aina kulloi­senkin vuosi­kym­menen ihmisten elämää pienessä kyläyh­tei­sössä. Nautin siis kovasti Kinnusen kyvystä kuvailla historiaa, mutta myös hänen tarkka­nä­köi­syy­destään kuvata tarinan ihmisiä ja heidän tunte­muk­siaan. Minkä­laista katke­ruutta ja pelkoa, mutta myös vahvuutta ja sitkeyttä heihin mahtuukaan!
Olin melko ällis­tynyt kun sain kirjan loppuun. En siitä, että tarina olisi ollut jotenkin erikoinen tai yllättävä, vaan siitä, miten Kinnunen oikein tekee sen. Miten hän on osannut rakentaa tarinan ja sen juonen kasaan niin hieno­va­rai­sesti siten, että lopussa kaikki palaset vain loksah­tavat paikoilleen? En oikein ymmärrä sitä vieläkään, vaan toteanpa vain, että tulipa luettua hieno kirja. Se ei minun mitta­puullani aivan yllä Kätilön tai Nälkä­vuoden rinnalle, mutta ounas­telen silti jo tässä vaiheessa vuotta, että Neljän­tien­risteys tulee olemaan paras tänä vuonna lukemani kotimainen romaani.
✩✩✩✩
Tommi Kinnunen: Neljän­tien­risteys
WSOY 2014, 334 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

4 comments

  1. Minäkin jäin ihmet­te­lemään, että miten Kinnunen tämän tekee…kirjoittaa näin vievästi lähihis­to­rias­samme tapah­tu­neesta ja mukana paljon arkis­takin. Olen hyvin myyty ja veikkaan tästä teoksesta vähintäin F-ehdokasta.

    1. Juuri historian ja taval­lisen arjen yhdis­tä­minen toimii tässä kirjassa niin hyvin! Hassua, miten kirja vain vei ja vei, vaikka eihän tarinassa mitään kovin erikoista edes tapah­tunut. Minäkin veikkaan kirjalle ehdok­kuutta Finlan­diassa, ansai­tusti.

  2. Kuten sinä ja Leena, minäkin ihmet­telen, että miten tämä onkin näin hieno kirja. Niin tuttu, saman­lainen, eikä silti yhtään.

    Itsehän en syttynyt Kätilölle ja Nälkä­vuo­sikin jäi vähän etäiseksi, mutta tämä oli sitten taas minun kirjani. Raskaita, tärkeitä aiheita ja samaan aikaan uskoma­tonta vaivat­to­muutta.

    Vahva ja hieno kirja :)

    1. Verrattuna Kätilöön ja Nälkä­vuoteen Neljän­tien­risteys on ehkä helpompi. No, verrattuna ainakin vähintään Kätilöön! Sen mukaan oli alkuun hyvin hankala hypätä, mutta onneksi se lopulta palkitsi. Neljän­tien­ris­teyk­sessä on minusta myös paljon lähes­tyt­tä­vämpiä teemoja, jokainen löytää niistä varmasti jotain samas­tu­mis­pintaa.

      Eiköhän Neljän­tien­risteys ollut jo vuoden paras kotimainen. :)